Sinisiä hetkiä; lunta ja vettä

Maanantaihin vakiintunut blogipäivitykseni alkoi syntyä vaiheittain jo viime viikolla, mutta maanantaiksi se ei valmistunut julkaisukuntoon. Lykkäsin sitä loppuviikkoon, kun siihen oli tulossa jotenkin merkittävää sisältöä. Erityisen merkittävää, jotain uutta ei synttynyt pääaiheeksi. Mutta vanhojahan voi aina kaivella.
Havaintoja viikon varrelta ja viikonlopultakin. Somessa ärsyttänyttä, mitä voi taivastella. Vaikka voisi olla hiljaakin.

Kirjoituksen aloitus, tabletilla kokeillen: 24.11.2024  7:45 (am) 

 

On taas aika kun kaupungille alkaa ilmestyä jouluvaloja  ja  -kuusia. Torille ensin, raatihuoneelle vähän myöhemmin. Porikorttelien joulunavaus oli 23.11. Porikorttelit niminen joku instituutio hallinnoi kävelykadun tapahtumia ja toimintaa. Elävöittää ja elinvoimaistaa. 

22.11.2024
 

Torilavalle jolla myös Satakielilava-nimi on, on tuotu jouluinen somistus. Vai onko se jouluinen. Sillä on ehkä haettu jotain karhuun liittyvää, karhunpesää tai jotain sellaista. Onko sen luominen vielä kesken. Toivottavasti, kun  omaan silmääni se näyttä joltain ryteiköltä johon on paiskottu risua riipin raapin.

Aiempi kuusenkuva: 29.11.2019 - taustalla lava valoineen

Valkotasapainoa - sinisiä hetkinä

Torilla. Kello 13:53.  

Olen laittanut puhelimeni kameran  tallentamaan kuviinsa päivämäärä- ja aikaleiman. Tapanani on poistaa se kuvista, varsinkin "lopullisista". Niin tästäkin kun se menee varmuuskopioiksi. Mutta kuvan valkotasapaino verrattuna seuraavaan herätti kiinnostukseni tarkastella asioita ja laittaa vähän ylös tuota kuvan sävyä. Kun melkein hämmästyin seuraavaa kuvaa, kun sen ensimmäisen kerran avasin. 

Kotopihalla, puolisen tuntia myöhemmin. 

Tätä kirjoittaessani, lauantaina 24.11. Aurinko laskee klo 15:33. Huomenna kaksi minuuttia aikaisemmin. 

Kuvan ottopäivänä, toissapäivänä aurinko laski neljä minuuttia myöhemmin kuin tänään, eli 15:29. 

Kuva on niin ollen tuntia ennen auringonlaskua. Mutta milloin tulee sininen hetki? 

Rajaus edellisestä kuvasta. 

Sinisestä hetkestä, sen ajankohdasta tuli mieleeni blogikirjoitukseni kolme vuotta sitten Reposaaressa. Perehdyin silloin aiheeseen vähän perusteellisemmin ja julkaisu sai nimekseen: Porvarillinen hämärä. Siihen voi palata, sitä lukemaan jos auringonlaskun erikoispiirteet kiinnostavat. Tästä linkistä pääsee: https://jormalindqvist.blogspot.com/search?q=porvarillinen 

Valkotasapaino sinisine hetkineen herätti huomioni facebookissa, kun törmäsin jälleen kuvaan jota kehuttiin hienoksi, kun sitä ei oltu muokattu.  Kuvan jakajan kamera tai puhelimen kameran softa oli seonnut vielä pahemmin kuin edelläolevassa omassa esimerkissäni. Iltapäivä-kahden aikaan otettu kuva oli pelkkää sinistä. Mutta menepä sanomaan jotain rakentavaa, niin tulee jotain tuulettimeen.
Kell' onni on, ja niin pois päin. 

Muuta nähtyä

Porikorttelit joka hallinnoi kävelykadun ja eetunaukion tapahtumia, järkkäsi joulunavauksen. Pistäydyin nettiä selaillessani kaupungin verkkokamerasivulle, ja sieltä tällainen kaappauskuva talteen.

Laitoin omaan someeni ja jaon porilaiseen ryhmään. En minä jakamisistani kummempia odota, mutta ei kannatakaan. Vakiokommentteja tässäkin tapauksessa. Jaetaanko ämpäreitä; ei. Joulupukin mökkiin jonottivat. Aikuiset, joulupukki?  Ei tullut mieleen että joulupukin luo haluavat ovat iältään sellaisia joita vanhemmat saattelevat ja jonon edetessä jotkut rohkaisevatkin.
Torilla ei tietenkään ollut tarpeeksi ihmisiä, myyjistä puhumattakaan. Poistin julkaisun jaon, kun meni lopulta hulinaksi ja osin henkilökohtaisuuksiinkin. Ryhmän ylläpitäjänä minun on oltava ihmisiksi. Muuten antaisin kyllä takaisin ihan kunnolla.

Lumi tui ja meni

 

Jariksi nimetty myrsky toi varsinaisen ensilumen korkoineen.
Ennusteet ennakoiden, otin kuvan lumisesta maisemasta. Kun oli tiedossa että lumi lähtee kun sateet tulevat.

Sateet tulivat, ja runsaina tulivatkin. Uutisia tulvista riittää useaksi päiväksi. Lunta tuli melko paljon, ja vettä sen jälkeen myös paljon. Rannikon talvi ennen joulun välipäiviä ja uuttavuotta, palautui normaaliin muotoonsa.

Satasairaala, entinen Satakunnan keskussairaala aamuhämärässä sateisen yön jälkeen. Kuva puhelimella bussipysäkiltä. Lumi on valkoista. Sairaala keltainen. Valomainos sinivalkoinen, valkopainotteinen.

Tupakilla paikalla jolla ei saisi. Näky viehätti. Samoin valo ja varjot. Sävytkin.

Aiemmin viikolla tupakilla. Paikalla jolla se sopii.

Otin ja laitoin tämän, kun muutama viikkokin sitten oliin samalla paikalla ennen bussiin lähtöä. Siinä oli toinenkin kaltaiseni jöröhtävä ruma äijä savuttamassa. Tuli marimekko-orientoitunut muumimukien keräilijä-keski-ikäoletettu tupakoinninvastustaja (se kaikille suotakoon tietyin rajoituksin), ja nyrpisteli oikein huomiota herättävästi ja sanoi puolisolleen jotain tupakoinnin inhottavuudesta.
Pystyin hillittemään itteni, mutta siinä oli pitelemistä että pysyin pokkana kanssatupakoitsijani käyttäytymisestä.
Sanoihe jyrkin sanamuodoin, että tästä ei sovi kulkea eikä läänille tulla ollenkaan jos ei polta tupakkia. Tupakoimattomat ja varsinkin urputtajat kiertäkööt paikan kaukaa!
Paikalla on tupakointipakko!  Jotenkin pystyin olemaan nauramatta, marimekon ilmettä. Ja sanattomuuttaan. Mutta toinen tupakoitsija oli tosissaan.
Tupakki maksaa nykyään 13 euroa aski. Sellainen perhekokojoka ei lopu ennen aikojaan. Tupakkiaskit on paketoitu niin ettei meinaa enää ilman puukkoa tai saksia saada auki. Mikä muu sen hintainen tuote tai tavara on pakattu käyttötarkoitukseen sopimattomalla tai yliampuvalla tavalla niin vainoharhaisesti.
Koskenkorvapullo auennee edelleen niin kuin ennenkin. Yhden olen avannut, ja 1/4 osan siit saanut alas, mutta mitä se tähän kuuluu.

Nikotiinipussihoilotus käy kuumana. Kamalaa, ja pitää melkein kieltää  Nicoretteteollisuus kiittää. Nikotiinia siinäkin on, mikä on aivan hirveä myrkky. Mainostetaan televisiossa.

Black Friday, week or month. Even hole year or century

Musta perjantai, kuukausi, koko vuosi tai vuosisata. Niin lukee toisella kotimaisella tuolla pienotsikossa kursiivina.
Kun nyt tai viimeviikolla, tai ehkä vasta ensiviikolla on sellainen. Google tietää, mutta en välitä tarkemmin perehtyä. Mutta ostin filmiä ja kemikaaleja. Kun oli tarjouksessa oikein merkittävillä alennuksilla.
Tämä kuvan filmi tuli jo aiemmin. Parin muun mukana. Saalla kun tuli tuo kamera josta taisin jo edellisessä kirjoituksessani jotain sanoa. Katsokaa sieltä.
Nyt oli eilen aika ladata siihen ensimäinen filmi, ja ajattelin että nelisatasella olisi sopiva aloittaa. Mutta jouduin pistämään tuon foman takaisin pakettiinsa ja valkkaamaan vuodenaikaan huonommin sopivan, 125 ISO-lukisen filmin.

Kun tuossa fomanmokomassa ei ole DX-koodausta jonka kamera tunnistaa ja määrittelee toimensa valotuksen suhteen. Kun filmissä ei ole koodausta, kamera asettaa oletukseksi 100.
Silläkin voisi tietysti kuvata, mutta haluan aina kuvata filmit ns. boksinopeuksilla jotka on niihin kirjoitettu. Nelistanen nelisatasena ja niin edelleen.
Edellinen dx-koodia vaativa kamera jossa asetusta ei voinut käsin muuttaa, päätyi lahjoituksena  syöpäyhdistyksen kirpputorille. Se oli enemmän toivoton tapaus, kun 100 ISO:n oletuksen asemasta se asetti koodamattoman fimin herkkyydeksi iso 30:n. Se on jo liikaa.
Tätä en aio lahjoittaa, enkä myydäkään. Opin kyllä elämään sen kansa. Koodaamattomiin filmeihin saa  tarroja joissa on se koodaus. Tai sellaisia voi tehdä itsekin jos haluaa askarrella. Kameran filmitilassa olevat nastat jotka tunnistavat koodista herkkyyden ja muuta, voi oikosulkeakin, jos tietää mitä tekee. Ellei tiedä, voi kamera mennä yhtä sekaisin kuin puhelin sinisenä hetkenä.
Tai ei kai sentään; kun kuvaan filmikameroilla 99% mustavalkoista. Digeillä 0%.

Blaablaa blaa,  ja adventtina lisää

Porissa: 27.11.2024

...

Porvarillinen hämärä ja kohinaa

Seuraa kuivaa löpinää auringonlaskusta, tuosta kaikkien ihailemasta ilmiöstä joka toistuu joka päivä jollain tavalla  - ja näkymänä. Ääripäinä toisessa huikea valoshow ja toisessa auringon antaman  päivänvalon päättyminen paksun pilvipeitteen taa, niinä päivinä jolloin aurinkoa ei ole taivaalla ollut ihmissilmän nähtävänä ollenkaan. 
Kaunis tai näyttävä auringonlasku on takuuvarma kestoaihe kaikille jotka jollain tavalla harrrastavat valokuvaamista. Se saa usein heidätkin jotka eivät kuvausta varsinaisesti harrasta, kaivamaan puhelimensa esiin ja ikuistamaan näkymän. 

Auringonlasku ei ole omissa kuvatouhuissani ensisijainen kiinnostukseni kohde, ei läheskään. Muutaman kerran olen siihen "ryhtynyt", mutta en ohimennen. Täällä saaressa asuessani, minulla on aitiopaikka lähellä. Olen odottanut marraskuuta, jolloin aurinko laskee sopivaan kohtaan horisonttia, Reposaaren takarannalta katsottuna.  
Lähdin tämän lopuillaan olevan viikon maanantaina rantaan, tarkkaan aikataulutettuna jotta olisin "hollilla" auringonlaskun hetkellä. Se oli tällä leveysasteella kello 15:39. 

Horisontissa oli jonkin verran pilviä, mutta melko lailla selkeääkin taivasta . Auringon laskiessa näkymättömiin, alkoi "näytelmä" jota olin lähtenyt hakemaan, tai ainakin toivoin kohtaavani olosuhteet juuri haluamaani lopputulosta varten -siis kuvassa. 

 

Sain mitä hain: laskevan auringon valaiseman, ensin tasaisen pilviharmaan taivaan, johon tuli eloa ja erottelua. Tämän kuvan syntyhetki on kello 15:44. Viisi minuuttia hetkestä joka katsotaan auringon laskun ajaksi. Aika jolloin auringon yläreuna laskee horisontin alle, kuvassa oikealla. 
Siitä alkaa porvarilliseksi hämäräksi nimetty aika ja näkymä, joka kestää vuodenajasta ja paikasta riippuen noin tunnista puoleentoista tuntiin. 

Auringonlaskun, hämärän vaiheet sen jälkeen kun auringon yläreuna on laskenut horisontin alle. 
Tein illustratorilla kuvan, johon otin mallin ja tiedot Ursan sivulta. Aiheeseen voi tutustua linkistä tarkemmin. Myös nauttinen ja astronominen hämärä selitetään sivulla tarkemmin. 
Hämärän kestoon voi perehtyä Turun yliopiston julkaisemalla nettisivulla. Suosittelen valokuvauksesta tai tähtitieteestä kiinnostuneiden lisäksi myös matematiikkaa harrastaville

Provosoivasta nimestään huolimatta porvarillinen hämärä ei liity käsitteenä oikeistolaiseen politiikkaan. Porvarilliset poliitikotkaan tuskin kiinnostuvat termin esiintymisestä niin paljoa, että alkaisivat sen käyttöä kritisoimaan, niin kuin viime aikoina on intersektionaalisesti näkynyt tapahtuvan milloin minkäkin saamelaisasian tiimoilla.




Kuva siltä minuutilta kun aurinko laski. Ennnen porvarillisen hämärän näkymiä. Meri oli turkoosin sininen kuten taivaskin sillä hetkellä. 
Vihreää tai vielä harvinaisempaa sinistä välähdystä en nyt nähnyt. 

Paleltuani perusteellisesti rantaviivalla hyisessä pohjoistuulessa, ja saatuani haluamani näkymän kuvattua. lähdin jatkamaan matkaa. Menin rantaan metsän kautta, poistuin Junnilan leirikeskuksen pihapiirin kautta. Halusin samalla ottaa "hämärän kuvia" siellä, kun puiston lamput syttyvät ja näkymät hiljalleen tummuvat. 
Selkäni taakse kehittyi punainen taivaanranta ja taivas, auringon laskiessa syvemmälle horisontin alle. Iltarusko oli erityisen punainen, ja sitä esittävää kuvatarjontaa on ollut netti ja somet "pullollaan". 
Tämä kuva rannan ja auringonlaskun suuntaan, 15 minuuttia auringonlaskun jälkeen. 

Kohinaan

Laitoin otsikkoon toiseksi aiheeksi kohinan. Tarkoitan sillä tässä yhteydessä kuvissa esiintyvää kohinaa. Merikin kohisi, mutta se on oma lukunsa. 
Kohina on monen megapikseliuskovaisen kauhistus, jota pitää kammoksua ja välttää kaikin keinoin. Se pitää pitää poissa, tai katu-uskottavuus menee, kun lajitoverit meinaavat ettei tuolla ole älyä tai rahaa hommata hyper-multi- kennolla varustettua kamerarunkoa tai / ja alle 2 valovoimaista lasia sen nokalle. 
Siitä sitten vaan, ihan vapaasti. En koe kohinaa ongelmana tai kuvia "pilaavana". 
Kohinaa syntyy, kun kameran kenno alkaa tehdä omiaan: Tulee rakeisuutta ja värikohinaa, eli eri värisiä pisteitä kuvaan. Pisteet ovat pienenpieniä ja näkyvät kun kuvaa katsoo pikselitasolla - siis reippaasti suurentaen. Myös näyttö jolta kuvaa katsoo, vaikuttaa kohinan näkymiseen. Puhelimen näytöllä kohinaa ei välttämättä huomaa, mutta tietokoneen ruudulle suurennettuna varmasti, jos ja kun sitä on. 
Kohina vähentää tietysti kuvan ääriviivaterävyyttä. 

Kun valoa on vähän, pitää säätää kameran säätöjä. Aukkoa, valotusaikaa, ja ISO-arvoa. Niillä on omat määräävät tarkoituksensa. Isoarvo on jäänne filmiajalta, myös asa-lukuna tunnettu. Oli olemassa 100 asan/ison filmiä, joka oli tavallisin ja eniten käytetty. Sitä herkempi oli (ja on) 200 tai 400 iso-filmi, jotka toimivat himmeämmissäkin valaistuksissa. Huippuja olivat  iso-3200 filmit, joilla saattoi kuvata lyhyemmällä valotusajalla tosi vähävaloisissakin tilanteissa. Mutta kuten digikuvauksessakin, isoarvon suurentuessa, kuviin tuli rakeisuutta ja sävyalakin huononi. 
Viimeisimmissä digikameramalleissa korkeimmat isoarvot ovat jo sadoissa tuhansissa, ja jokin 12800 isoinen kuva ei nykyisillä kennoilla paljoakaan eroa vanhempien kameroiden iso-1000:sta. 

Otin auringonlaskukuvia varten objektiiviksi melko iäkkään zoomin, jonka valovoima ei ole kummoinen. Siinä ei ole kuvanvakaajaa, enkä ottanut jalustaa mukaani. Pidän sen väritoistosta. 
Kun objektiivin polttoväli on esimerkiksi 100 milliä, on käsivaralta kuvatessa valotusajan oltava sekunnin sadasosissa  lyhyempi kuin tuo 100, siis 1/100 sekuntia tai nopeampi. Mieluiten tuplasti: 1/200 sekuntia. Jos linssissä piisaa valovoimaa, eli se on vaikkapa f 1.8 tai jopa 1.4, saa sillä kuvattua nopeammilla valotusajoilla ja pienemmillä isoarvoilla. 
Mutta omassa tapauksessani, kun valovoima oli 3.5, täytyi isoarvoa nostaa jotta valotusaika ei kasvanut niin pitkäksi että olisi tarvinnut jalustaa. 
Päätin että nyt saa kohista, ja valkkasin kameran valikosta iso-auto asetuksen. Esimerkkinä ylläoleva kuva Junnilan ankkalasta, syntyi 1/320 valotusajalla ja f 5 aukolla, ja automaatti pisti isoarvoksi 3200. 
Valotuksen mittaustavasta, yli- tai alivalotusarvosta, pitkän valotuksen kohinanvaimennusasetuksesta, haarukoinnista, jälkikäsittelystä, ja parista muuustakin muuttujasta voisi vielä laittaa, mutta olkoot.  

Lopuksi päiväkirjaa

20.11. oli lasten oikeuksien päivä, liputuspäivä. Naapuri-rivitalon tangossa liehui navakassa tuulessa lippu joka on kovasti menettänyt sineään. Virttynyt. Nappasin kuvan ikkunan läpi. Tarkennus käsin, kun muutoin kuvassa olisi näkynyt vain ikkunaan kertynyttä likaisuutta. 
Täytyy varmaan kevään tullen hankkia talouteen ikkunalasta ja muuta tarviketta, ja jopa pestä ikkunat. 

5 euroa ja viisi senttiä. Pistin "pennit" jonooon. Minulla ei ole enmpää raha-rahaa. Tilillä toki, mutta ei fyysisesti. Tämä määrä on ollut kuukasia, kun en ole mennyt mihinkään missä käteistä tarvittaisiin kahvin, pullan ja muun tortuun maksamiseen.

Käteistä ei ole Reposaaressa saatavana, ellei ole S-ryhmän asiakasomistaja; vihreän kortin ja S-pankkitilin haltija. S-ryhmä on rajannut käteisen nostomahollisuuden kaupan kassoillaan vain edellämainitulle kansanosalle. K-kaupasta voi nostaa kun ostaa, muidenkin pankkien korteilla ja tileiltä. Mutta sellaista K-kauppaa ei Reposaaressa ole. 
En tiedä, voiko rantakioskilla ostaa ja nostaa. Mutta kuten sanottu; tarve käteiselle on nyky-mobilepay aikoina aivan satunnainen. Yksi konsti on ottaa pullonpalautusrahat rahana, eikä hyvityksenä ostosten loppusummaan. Kyllä siitäkin ajanoloon kilisevää kertyy, ja sitten jossain vaiheessa voi oikein repäistä. 

"Sääkuva" johon ymppäsin pikkukuvan lämpömittarista ja kellosta. Olen vuosikaudet räpsinyt tällaisia, parissa edellisessä asuinpaikassani ja nyt tässä nykyisessänikin. Sama näkymä päivästä toiseen, tai melkein joka päivä. Vuodenaikojen kuluessa muuttuvaa näkymää. Kuvia on kertynyt satoja, tuhatkin on varmaan jo ylittynyt. Tapa ja ajankulu joka pitää "kartalla". 

Syksyn vaihtuessa hiljalleen talveksi, jokapäiväinen ulkoilu on vaihtumassa satunnaiseksi. Seuraan finnpilotin sivuilta sataman liikennetilannetta. Jos ja kun jotain kiinnostavaa ilmenee, kuten tässä kuvassa, laittaudun rantaan katsomaan. Pyörällä liikkuminen korvautuu kävelemisenä, mutta aallonmurtajalle on kuitenkin matkaa sen verran että sen kulkee mieluummin pyörällä, niin pitkään kuin kelien puolesta on mielekästä ja mahdollista. 
FaceBook:in laivabongaus-albumini kasvoi taas kahdella "havainnolla". 

Ensimmäinen adventti on ylihuomenna. Tänä vuonna se sijoittuu marraskuun puolelle, 28. päivään. 
Aloitan joulukuun alussa kokoelmassani olevien joulukorttien skannaamisen ja julkaisemisen Facebook-sivuni filatelia- ja korttitaide-albumissani, jatkaen päivittäin jouluun saakka. Tein samoin vuosi sitten, joulukuussa 2020. 
Tässä näytteeksi ensimmäisen päivän kortiksi tuleva. Tapaus jonka skannasin tähän moöemmilta puoliltaan, koska leima- ja merkkipuolikin kiinnostava. Kortiin taiteilija; Jenny Nyström on "vanha tuttu". Yhteen hänen korteistaan, sekä myös poikansa korttiin voi kurkata vuoden takaisessa latauksessani; tässä. 

Kortti on leimattu 23. joulukuuta 1947, niinsanotulla siltaleimalla, jossa myös postitorvet.
Osoite on yksinkertainen: Asemaravintola joka toimi pitkään: 1937, aseman valmistuttua, vuoteen 1980, jolloin se muutettiin VR:n henkilökunnan ravintolaksi. Asemaravintola toimi Porin rautatieasemarakennuksen luoteen puoleisessa siivessä. 
Kuten usein postimerkkeilyssä ja filateliassa, mielenkiinto siirtyy aiheesta toiseen. 

Hyvää tulevaa ensimmäistä Adventtia, eli pikkujoulua !

Reposaaressa: 26.11.2021
... osittain 25.11.
... korjaus ja pieni päivitys 1.12.

____

___

__

_

-

.

()