Syyskuun kuvasatoa ja tekemisiä. Lopussa asiaa nykymenosta

Edellisestä "bloggauksesta" jo luvattoman paljon aikaa. Monta kertaa on pitänyt laittaa kuvia ja tekstiäkin, mutta koneen ääreen kuvia perkaamaan istuttua pää on tyhjentynyt eikä mitään ole saanut aikaan.
Yksittäisiä juttuja olisi ollut useita, mutta tuntuvat niin vähäpätöisiltä muille jaettavaksi ettei motivaatiota ole riittänyt. Mutta laitetaanpa tällainen pidempi "litania" kuvia, ja tapahtumakuvauksia niiden lomaan, vähän luettelomaisesti.

14.9. Etelärantaa ja kirjurinluotoa kävelemässä. 

 

 Satakunnan musen kohdalla, Etelärannassa on tällainen mittauslaite, jonka näytöllä vaihtelevat veden korkeus ja -lämpötila. Lisäksi näkyy käyrä vedenkorkeuden vaihtelusta viimeisen vuorokauden ajalta.

 Pitkä korkeapaineen jakso painoi vedenpinnan lähes 50 senttiä keskivedenkorkeutta alemmas. Matalapaine tuli, ja vettäkin on satanut, mutta edelleen melko matalalla.

Vedenpinnan mataluus näkyy "sähkölaitoksen rannassa".

 

...samoin Barco-ravintolalaivan perässä. Entinen hiekkajaala makaa joen pohjassa. 

 Kirjurinluodon nokassa, "ankkurillakin" rantamuuria runsaasti näkyvissä.

 Kuvasin kirjurinluodon lintuhäkeillä kauniitakin näkymiä. Mutta tämä pisti eniten silmääni ja jäi mieleen. "Koristekanalta" on mennyt jalat alta, ja lajitoverit eivät tunne myötätunoa vaan nokkivat sairaan yksilön vereslihalle. Ei jaksanut kolmea askelta enempää enää ottamaan.
Pistin asiasta sähköpostia puiston vastaavalle mestarille, ja kuvan liitteeksi. En ole paikan päällä tuon jälkeen käynyt, joten en tiedä onko kana päässyt pois. Mutta vastausta tai edes kuittausta ilmoitukseeni ei ole kuuulunut. Ylimielistä tai ainakin välinpitämätöntä touhua, sanoisin.

 16.9. Veneen nosto

Viimeinen vanavesi huvilajuopaan - tänä vuonna. Saattaa olla etten palaa, kun traileriveneily saattaa olla ensi kesän tapa veneillä.

Huvilajuovasta Raumanjuopaan kääntyessäni "hana" aukesi kuten vesillelaskussakin. Rakeita, suuria pisaroita, tuulenpuuskia. Mutta olin tuulilasin suojissa enkä kovasti kastunut.

Karjarannan kerrostalokompleksia, kaupunkiin saavuattaessa. En sanoisi mokomaa aluetta miksikään huippupaikaksi. Ahtaasti rakennettua tönöä vieri vieressä. Parkkipaikat kortilla, ja jokinäkymä pelkkää pusikkoa.

Paatti trailerilla, Karjarannan luiskan kupeessa. Hyvin nousi, ja tojo veti kummemmin ruopimatta.

Just' eikä melkein keskellä traileria. Pohja melko puhdas. Moottorin rikissä ruskea rantu, kun on matalan veden vuoksi ollut ylös nostettuna laiturissa. Parempi niin ettei koko riki ruskeana.

Säilytyspaikalla. Keksiköön katsoja, miten se on tuonne saatu.

Kännykkäkuvasarja luiskalta.

18.9. Putsailua

Vettä tuli melko runsaasti pari päivää sen jälkeen kun nostin veneen vedestä. Lähtivätpä suuremmat kurat, mutta puttsattavaa riittää silti. Pohjan puoli on siisti. Paikkamaalauksia siellä täällä.

Konttorin puoli. Kuomulle täytyisi tehdä jotain. Samoin onnettomalle kuskin penkille. Käytännöllisyys ja mukavuus menköön entisöinnin edelle joissain tapauksissa.

Kriittinen huoltokohde: Starttimoottorin ja vauhtipyörän hammaskehän rasvaus. Bensafiltterikin, mutta nämä hommat saavat vielä olla, kun ei tiedä vaikka laittaisi paatin vielä päiväksi veteen jos kelejä piisaa. Yllättävän siisti ja uuden näköinen tuo ilmanputsarikoppa. Tai mikä lie pömpeli.

Kaksipyttyinen on tämä mylly.

Pakoäänet ovat melko kovat. Voisikohan niille tehdä jonkun viritelmän tuohon

Valojen toiminnan testaus. Takavalo hieman hankalassa paikassa. Näkyyköhän tuo edes sääntöjen mukaisesti...

Partaassa on ollut tarrat: Marino Mustanga V-15 GT. Hillityn värisinä uusi tarroitus voisi menetelläkin, mutta en kyllä halua suuresti mainostaa muille vesilläliikkujille mikä vene on kyseessä.
Pitäkööt Vatorina, mihin olen törmännyt pari kertaa ja saanut melkein riidan aikaan kun olen vastannut että ei helvetissä.  "Onko sulla jotain vatoreita vastaan?!"
Ei tietenkään, muta jos mulle olisi myyty vatrori mustangina niin . . .

Taiteellinen näkemys

19.8. Räpsöössä ja Kallossa

Vähän puhalteli lännen puolelta. Lähdettiin ulkoilemaan. Ensin reposaaren takarannalle.

 Riikka Noukki tyrnien lisäksi ruusunmarjoja, joista keitti hillon. Sopiva lajike kuulemma. Osa marjoista oli mätiä sisältä, osa jotain piikikästä lajiketta. Mutta kuitenkin hyvä löytö

 Tyrnipuskat oli melko nypityt, kun paikka on suosittu ja tunnettu.

 Takarannan kallioissa on paljon entisaikain merimiesten kaiverruksia. Sitten on tällainen vähyän modernimpi "fontti", ja nuoli joka osoittaa suuntaansa.

Tyrniä

Ajeltiin Räpsööstä Kalloon.

BSF:llä (pursiseura) yhteisnostopäivä

 Isokoskelo

Kallon nokan kalliot on suosittu valokuvauspaikka. Tässä kuvataan pariskuntaa joka saa pian perheenlisäystä. Kuvaaja puskassa. Otin lonkalta ohimennessäni tämän kuvan julkiselta paikalta.

"Pakollinen" satamabongauskuva. Lisäsin tämänkin Flickriin tekemääni laivakuva-albumiin.



Mäntykallon puolella:
Joka paikassa toitotetaan kalloa. Mutta harvemmin tuota toista puolta, jossa pääsee olemaan aivan omassa rauhassaan. Etsivä löytää.

21.9. Preiviikin metsässä ja Makholman rannassa

Mentiin ensin Preiviikiin, mastojen läheisen metästien varteen katsomaan olisiko suppilovahveroita.
Viime vuonna oli, tosin niukalti silloinkin. Nyt ei ollut nimeksikään, tai ehkä nimeksi. Ehkä nousevat vasta myöhemmin syksyllä.

 Mustikkasato on tänä vuonna ollut hyvä. Edelleen paljon marjaa metsässä. En ole marjanpoimija.

 Hämähäkki. On siellä.

Ruskaa tekee. Värikästä on.

 Joku oli nakertanut.

 Etana tai joku nuljaska-eläin.

 Sammalen tasolla

Kiven päällä kariketta ja sammalta johon oli tämä karvavarsi juurtunut.
"Floora" olisi mielenkiintoinen kuvauskohde. Mutta joku mättää mättäissä.

Kokeilin kameran HDR-automaatiota. Ei jälkikäsittelyä

Sitten Makholmaan

Kalastaja toi perkeitä pienen saavillisen kiven päälle lintujen syötäväksi.

... sanoi että näin syksyllä lokit ja muut ovat aika nirsoja, tai ei muutan vaan kelpaa niin kuin keväällä.
Pistin kameran kuvaamaan "haaskaa" siksi aikaa kun haahuilin muualla rannassa. Ei tullut lintuja, ainakaan vielä.

Huhtikuussa vuosi sitten perkeet kelpasivat lokeille. Kiven päälinen tyhjeni kymmenessä minuutissa.


Pätkä videota ja äänimaailmaa Youtubeen

Otsikkoon pistin viitteen kirjoituksen lopppuun.
Turhauduin, josta kerron lyhyesti.

Otin joku päivä kuvan kolmesta puun lehdestä, jotka Riikka keräsi veneennostopäivänä. Tyttärellään on koulussa tehtävänä puiden lehtien keruu, ja niiden tunnistaminen sekä kasvupaikan sun muun kuvaileminen. Tehtävän tehtäväkseen saanut oli jo tehnyt, mutta jokunen ylimääräinen oli vielä mahdollista lisätä. Ja kiinnosti itseämmekin
Nuo kolme lehteä osoittautuivat vähän oudommiksi. Laitoin kyselyä kuvan kera (hyi h..tti kun inhoan sanaa kera) erääseen sosiaalisen median luontoryhmään. Lajit selvisivät, ja osoittautuivat tavallista koulubiologiaa inan vaativammiksi tunnistettaviksi. A:Hopeapoppeli, B: Loimaankoivu, C:Haavan muunnos.

MUTTA:
Joukkoon eksyi kommentoijia jotka olivat jotenkin katkeroituneita tai muutoin kieroon kasvaneita. Jäkättivät ettälasten pitää selviytyä itse tehtävistään. Aikuiset eivät saa auttaa "läksyissä". Kysysjän pitäisi kerrata koulubiologiansa, jonka on suorittanut loppuun vuonna 1981.
Onko tästä maailmasta tullut mielipideilmastoltaan noin julma? Vai onko sitä ollut aina. On.
Netissä on hyvä huudella mitä sattuu, ja saada jotain ihme tyydytystä sille että on niin ilkeä ihminen että vaivautuu tämmöisiä kommentoimaan.
Sama mentaliteetti on levinnyt joka alueelle. Maahanmuutosta ja muusta politiikasta puhumattakaan. MIstään ei voi oikeastaan olla enää enempää "mieltä", kun leimautuu aina joksikin. Vaikkei olisi lopulta kiinnostunut mistään "päivänpolttavista" asioista. Elet ole suvakki, olet rasisti. Ellet porvari, niin punikki. Tai jotain. Itse en ota jyrkkää kantaa mihinkään. Mutta ihmisiksi koitan olla.
Se siitä.

Tänään, tätä kirjoittaessani: 22. syyskuuta

Tein elämäni ensimmäisen ilmoituksen Luonnontieteellisen museon rengastustoimistoon. Saatuani siedettävän kuvan pihamme vakiovieraasta; rengastetusta mustavariksesta. Jään innolla odottamaan vastausta ilmoitukseeni.

Tällä videolla kyseinen herra tai rouva ilmoittaa
minulle että minut on nähty, parvekkeella piippu suussa

Kauhun tehostamiseksi

Käytiin Motonetissa, ostamassa matoja ja jokunen onkilaite. Muistin siellä, että täytyisi ostaa nappikuulokkeet iPadille. Yhdeksällä eurolla löytyi Koss:in napit, jotka ovat aikaisemmankin kokemukseni perusteella toimineet erittäin hyvin. Jotain kolmenkympin nappejakin oli, mutta valkkasin halvimmat.
Nyt voi pelätä oikein perusteellisesti, kun katsoo Netflixiä. Minulla on alkamassa joku kauhuelokuvakausi. Kauhu tekee joskus oikein hyvää sielulle, ja ruumiille. Suosittelen tuota kuvan Annabelle-elokuvaakin oikein kylmästi