lauantai 23. huhtikuuta 2016

Miksi kuvata ?






Kuvassa esiintyvä kuvaaja sekä haahkat eivät liity artikkelin tekstiin.
Kyseessä on kuvituskuva



Mihin kuvia kertyy


Saatanan hullua touhua räpeltää jonkun kameran kanssa päivästä toiseen! Ilman mitään hyötyä ottamistaan kuvista ja pelkkää ajan haaskausta. Mutta mitä vapaa-ajallaan tekisi? Tuijottaisi televisiota ja kiroilisi kun on niin paskaa ohjelmaa? Söisi ja joisi, nukkuisi ja paskantaisi. Päivästä toiseen?

Mitä varten silloin kuvattiin kun ei ollut nettiä eikä sosiaalista mediaa; lue Facebookia, twitteriä, instagramia, pinterestiä, tumbleria ja mitä ikinä niitä onkaan.
Nyt rynnätään metsään tai merenrannalle räpsimään ja sitten kiireesti kotiin plokkaamaan jokunen kuva naamakirjaan näytille, ja odotellaan että tulee "tykkäyksiä" tai jopa kommentteja kuvasta tai miljööstä jossa sitä on kuvattu.
Teinit ottavat neljäsataakolmekymmentaviisi selfietä ja tuuppaavat niitä seinälleen. Itselleenkö iloksi?

Filmiaikana tämä olisi ollut vitsi.

Samat yliterävät ja törkeän väriset pönötyskuvat täyttävät jo sellaisetkin foorumit, joiden tarkoituksena on herättää keskustelua kuvien kohteista. Koko touhu on mennyt joksikin ihme valokuvauskilpailuksi: kenen kuva kerää eniten tykkäyksiä? Kenen kuvassa nokikanat parittelevat porin torilla?
Kukaan ei kuitenkaan uskalla harjoittaa minkäänlaista kuvakritiikkiä, paitsi jossain valokuvausryhmässä jossa muutama kaikkein suurin elvistelijä määrää tominnan tahdin ja monet pakenevat paikalta. Kysymys ei ole kuvakerronnasta vaan välinerunkkauksesta. Kuvalla ei ole väliä, kunhan se on otettu tietyllä kameralla ja objektiivilla jossa on joku punainen raita tai se on valkoinen väriltään. Kameran ohjelmistopäivitys ei saa olla versiotakaan vanhenutnut,  kuvankäsittelyohjelman pitää toimia pilvipalvelun kautta, ja käyttöjärjestelmänkin päivitykset on oltava nuorempia kuin viikko.
Nämä vain sivullisen havainoina.





Julkaisu ja tienaaminen


Monella on sisäisenä haaveena päästä ansaitsemaan kuvillaan. Joillakin jopa rikastumaan. Totta kai se on mahdollista, ja maailma tarvitsee kuvamediaa. Lehtiäkin luetaan monessa aamiaispöydässä. Monet jopa maksavat niistä.
Lehtitalot ja televisiokanavat pyytävät lähettämään uutiskuvia ja muuta lukijan kuvaa. Välillä kampanjoivat jonkun teeman merkeissä. Millainen on Porin kevät? ja niin edelleen.
Porin kevät on harmaa ja ajoittain räntäsateinen. Jostain puskanjuurelta saattaa löytyä leskenlehti. Ja jonkun koira on söpö. Niitä sitten vaan lähettämään äkkiä. Ja taas tykätään niin pirusti.

Perinteinen valokuvaamotoiminta on ihmeissään, kun kaikenmaailman setämiehet kuvaavat "hyvillä ja kalliilla kameroillaan" ripit ja ristiäiset. Häihinkin löytyy joku. Ei se mitään; siitä vaan, ja kaikkki ovat tyytyväisiä -niin sen pitääkin olla. Mitä siitä maksamaan jollekin besservisserille kuvista jotka kuitenkin hautautuvat laatikkoon tai häviävät hajoavien kovalevyjen mukana bittivaruuteen.
paitsi siitä tapauksessa, että kuvan ottanut valan tehnyt valokuvaaja on  H.C. Honoris causa - kunnian tähden kunniatohtoriainesta.
Hyvätuloiset haluavat kertoa kahvipöytäkeskustelusissaan, että heidän otattamansa kuvat maksoivat tuhat euroa. Vaikka olisivat kuinka paskoja tai tavanomaisia. On niin pirun hienoa  kun kuva on otettu miljöössä, vaikka se muutaman vuoden kuluttua vaikuttaa karmealta; sävyiltään tai maisemaltaan.
Maksetaan ennenmuuta kuvan oikeassa alakulmassa seisovasta signeerauksesta. Muulla ei ole väliä. Heitäkin vielä on.




En julkaise kaikkea, en edes näytä - palaan osittain filmiin

 


Omassa kuvauksessani pääpaino on löytää uutta. Laatu riittää aina, kun aihe on kiinnostava. Ketä se kiinnostaa? Itseäni, kuvaajana näkijänä ja kokijana. Se on kuin lintubongaus: 100 tai 43 ukkoa ja akkaa seisoo kaukoputkineen pellonreunassa, tähystämässä mustaa kanaa joka on joutsen tai joku muu harvinaisuus tai ihme. Hekin ovat siinä seisoessaan ja kiikaroidessaan löytänet itselleen uutta ja unohtumatonta. Vaikka olisivat voineet mennä nettiin tai postilaatikolle.

Julkaisin viime viikolla blogitekstin ja FB-sivun, joilla kerroin että voisin kuvata jotain vapaaehtoistyönä. Poistin molemmat eilen. Ne saivat vastakaikua ja "tykkäämisisä". Mutta päädyin siihen että mitä minä alan tekemään sellaista. Järkeä siinä ei tarvitsekaan olla, mutta tyrkyttämiseksi menee.

Keväällä iskee kamerakuume, niin kuin monilla autokuume. Autokuume tai todellinen autonvaihdon tarve tuli tyydytettyä toissakuussa.  Kamerakuumeeni liittyy vanhempaan teknologiaan, filmikuvaukseen. Palkkikamera tekee mieli, mutta sen filmikustannukset ovat melko korkeat. Samoin kehitysmenetelmät joita varten täytyisi hommata enemmän tavaraa kuin rullalla olevaan.

Siksi keskiformaatti: 6 senttiä leveä rullafilimi, jota käyttävät kamerat tuottavat mallista riippuen hyvin yleisesti neliön muotoista kuvaa, kooltaan 6 x 6 cm. On 6x7 ja 6x9 senttistäkin tuottavaa, mutta yleisin ja itselleni mieluisin on tuo "ruutu". 25 vuotta sitten kuvasin viimeksi rullafilmillä. Kamerana oli Hasselblad. Se oli nytkin ensin mielessä, mutta hintataso on älytön. Vanhoista louskuista huudellaan tonneja. Itäkameran saa melkein puoli-ilmaiseksi. Latu riittää, mutta glamour on pienempi. Palautan mieleeni sen, että kuvaan itselleni ja aihelähtöisesti.

Sain haltuuni negatiivikasan, joka on kuvattu mustavalkoiselle rullafilmille. Sitä skannatessani joskus vuosi sitten, näin kuvaajan omakuvissa kameran joka muistutti klassista Rolleiflexia: kaksisilmäinen peilikamera, niinsanottu linnunpönttö, joka oli 50-luvulla hyvin yleinen ja suosittu. Negojen kuvanlaatu on ilmiömäinen: suurensin joitakin ja näin kameran olevan merkiltään Flexaret. Tsekkiläinen näkemys rolleista, joka hasselbladin tapaan oli ja on glamour-lisällä varustettu brändi. Sitä on kopioitu ja apinoitu kiinaa ja tietenkin neuvostoliittoa myöden, huonommalla ja paremmallakin menestyksellä.
Pistin nettiin haun tuosta Flexaretista, josta tuli pienoinen pakkomielle. Apu löytyi läheltä: kamerakeräilijä Teuvo Vehkalahti heitti viestillä, etä hänellä on sellainen ja myisi sen minulle. Hinta oli "sopu", ja kaupat tehtiin pikaisesti.



Postissa on tulossa tarvikkeet: filmiä, kehitypurkki ja kemiat kehitykseen. Viikon kulutua saattaa olla tuloksia nähtävillä. Menetelmä on olemassa. Ensisijaisesti negasta digiksi, mutta ehkä joku ruutu tulevaisuudessa vedokseksikin. Aika näyttää.





Sulkimen aikoja testaamassa, videokameralla.
Hidastuksia ja normaalinopeutta. Äänellä.


Loppukevennys:
Lintujakin, ja muuta: videolle ja kuviksi


Haahkoja Kallossa, Mäntyluodon murtajan kainalossa. Valokuvana.


 . . . ja videolla: 7D2 ja 150-500 sigma


Marietje Deborah







Pahoittelen saarnaamista ja kielen käyttöä.
Hyvää viikonloppua



-


.


3 kommenttia:

  1. Saarnaaminen kertoo mielestäni siitä, että on aiheeseensa perehtynyt ja siitä intohimoisesti kiinnostunut. Se ei ole paha asia. Seuraan monia valokuvausryhmiä fb:ssä ja se on mielestäni ihan mukavaa. Harjoittelen kuvaamista ja ruokahalu kasvaa syödessä myös välineiden suhteen. Ei voi olla kokonaan paha asia, että kuvausharrastus on kasvanut. Toivottavasti se johtaa myös luontoharrastuksen kasvuun: luontoalueiden suojeluun, rantojen siivoamiseen, roskaamisen vähenemiseen yms. tietoisuuden kasvuun. Valokuvaamisessakin on monia erityisalueita, joihin jokainen voi panostaa. En usko, että tungosta tulee liikaa hyvistä kuvista. On se kuvaaminen sen verran vaikeaa. Vaikka tekniikan oppisikin, niin kiinnostavuus ja tarinankertominen on sitten luku sinänsä. Tsemppiä ja paloa valokuvauksen parissa toivottelen.

    VastaaPoista
  2. Vaikka olen kuvannut harrastusmielessä aika pitkään, oikeastaan vasta viime aikoina olen alkanut ymmärtää sen päälle sekä sisällön että tekniikan suhteen.
    Minulla on ollut käynnissä hiukan kipeäkin prosesessi siinä, mitä kuvilleni teen, missä niitä julkaisen ja miksi.
    Tätä pohdintaa olen käynyt blogijutuissani:
    http://aarnehagman.fi/tag/valokuvauksesta/
    Ikään kuin yhteenveto löytyy tältä sivultani:
    http://aarnehagman.fi/harrastuksia/valokuvausta/
    Mitä tulee Facebookin mahtavaan kuvavirtaan, ihailen kuvien laatua ja ihmettelen niiden määrää.
    Eniten minua pohdituttaa etenkin (luonto-)maisemakuvien kohdalla se, missä vaiheessa kuvan säätäminen muuttuu niiden käsittelyksi niin paljon, ettei enää voi puhua ainakaaan "luonnollisesta" kuvasta!

    VastaaPoista
  3. Kiitos hyvistä kommenteista. Kuavusharrastuksen kasvaminen ei ole minustakaan huono asia.
    Kirjoitin osittain "ketunhäntä kainalossa"

    VastaaPoista

lämpömittarin nollaus

Arkistokuvaa