28.11.19

wikipediaa -mediaa ja kuvauskilpailua


huom: kuvat suurenevat klikkaamalla ja alleviivatut linkit avautuat uusiin ikkunoihin


Että mitenkä tämä ilmatorjuntatykki liittyy päivän aiheeseeni ?



Olen puuhastellut, melkeinpä voi sanoa että uurastanut tällä viikolla Wikipedian kimpussa. Täydentänyt kuvillani luetteloa Porin julkisista taideteoksista ja muistomerkeistä.
Sivulla, muiden joukossa on luetteloitu muistomerkiksi myös tuo Sampo-Rosenlewin erään teollisuusrakennuksen katolle asetettu ilmatorjuntatykki. Entisen Rosenlewin konepajan alueella valmistetaan nykyään leikkuupuimureita, ja jonkin verran harvesterejakin - siis metsäkoneita.
Tämä kuva meni wikipediaan wikimedian kautta, johon sen latasin. Minulla on tykistä aiemminkin ottamiani kuvia, mutta kävin vartavasten ottamassa ajantasaisen kuvan julkaisua varten.

Wikipedia on julkaisijan kannalta melko vaativa "alusta". Vaikka se on kehittynyt visuaalisempaan suuntaan, pitää joissakin tilanteissa sukeltaa kevyen koodauksen maailmaan, saadakseen  asiallisen ja hyväksyttävän lopputuloksen. Valvonta on tiukkaa mutta täsmällistä. Heikkohermoinen heittää melko äkkiä pyyhkeen kehään,  jatkaa kuviensa jakelua Facebookissa ja haalii tykkäyksiä.
Mutta jos jaksaa pinnistää ja tekee niin kuin neuvotaan tekemään, saa kyllä myönteistäkin palautetta osakseen. Kun en heti haistattanut ja lähtenyt ovet paukkuen, pääsin "autoseulottujen" listalle. Eli julkaisuni menevät suuremmitta tarkistuksitta suoraan läpi. En siis ole "vaarallinen" sisällölle.




Uusintakuvalla kilpailuun



Tämä kuva esittää Pormestarinluodon entisen kaupan nurkkaa. Nappasin sen syyskuisella pyörälenkilläni, Ajapaik-sovelluksella, jossa kuvataan vanhan kuvan päälle ajankohtainen uusi näkymä. Tämä "tapaus" on yksi paristakymmenestä kuvaamastani, ja homma jatkuu edelleen.
Tuon linkin sivulla klikataan vanhoja kuvia, ja ikkunaan aukeaa sekä vanha että uudelleenkuvattu näkymä. Kauppakuvan tapauksessa tällainen.


Syyskuussa oli käynnissä Wikipediaan liittyvä wiki loves monuments- nimeä kantava jälleenvalokuvauskampanja, ja samalla kilpailu. Kilpailuun en oikeastaan kiinnittänyt huomiota. Kuvasin vain muuten kohteita joita oli listattu ehdokkaiksi. Muuta en tällä kerralla kuvannutkaan kuin tämän. Ja unohdin koko asian.

Viime viikolla sain sähköpostin, joka herätti minut. Sain kutsun Kansallismuseoon Helsinkiin, palkintojenjakotilaisuuteen, jossa palkitaan tuon monumentti-kuvauskilpailun. Olin päässyt ylläolevalla otoksellani kilpailun "kadonneet paikat" sarjan finaaliin. Tilaisuus on huomenna (29.11.). Matkat ja kaikki olisi korvattu, mutta vastasin kutsuun, etten ehdi.

Eilen tuli toinen viesti: Ilmoitus kilpailun voitosta, jaetusta ensimmäisestä sijasta erään toisen kuvaajan kanssa. Kirjapalkinto tulee postissa, ja toinen sähköisessä muodossa; lahjakortti valokuvaustarvikeliikkeeseen, tässä tapauksessa Rajala Cameraan, tai sen "pro shoppiin".
Ei se mitään: Myyn lahjakortin 30% alennuksella jollekin sitä tarvitsevalle. Itse en tarvitse enää mitään alaan kuuluvaa tavaraa tai tarviketta. Minulla on niitä liikaakin, osa hyllyn tai kaapin täytteenä.
Mutta onhan se mukavaa kun tapahtuu tällaisia.


Kuivahkon päivityksen lopuksi vielä pari Wikipediaan/ -mediaan liittyvää linkkiä.
Lähinnä itselleni muistutukseksi, mutta jos kiinnostaa niin...








Porissa: 28.11.2019
____
___
__
_
-
.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Vain tilaajille - interpoloitu

Luotu 26.3.2024 Täydennys loppuun 27.3.2024 Tämä postaus kuten muutama muukin näkyy blogiani seuraaville, kun en sitä jakele somessa. Sanoma...