Mustikkametsää ja merenrantaretkeä

 

Lukuunottamatta 9.8. suorittamaani pikakäyntiä (linkki edelliseen postaukseeni, jossa siitä) Reposaaressa, kului paria päivää vaille kuukausi kaupungissa. Nyt on takana pidennetty viikonloppu "hellettä paossa", meren äärellä.
Kaupungista saareen keskiviikkona 17.8, ja takaisin eilen; sunnuntaina (21.8).

Kuukausi sitten; heinäkuun puolivälin paikkeilla ulkoillessamme metsässä, nähtiin hyvää mustikkasatoa. Palattiin nyt, kuukausi myöhemmin samoille "apajille". Paljon oli noukittukin, mutta pakastimeen päätyi silti viitisen litraa. Seuraavalla kerralla vuoron saanevat puolukat, kun mustikkakausi alkaa olla ohi.
Sormeni ovat tässä kuvassa mustikkaiset, kun perkailin vähäsen roskaa ämpäristä pois. Osani marjametsässä on seuranpito ja itikoiden häätäminen piipun savulla. En ole "marjastaja", mutta metsässä viihdyn loputtomiin. Mustikasta pidän, mutta puolukat saavat jäädä muiden nautittaviksi. Makuasioita, mutta post-traumaakin joka ei koskaan häviä. "Joka ei työtä tee - ei syömänkään pidä"
 

 

 

Saapumispäivänä rannassa, sateiden välissä. Lähtiessämme bussilla kaupungista saareen, taivaan hanat aukesivat ja kadut tulvivat ukkosen säestyksellä ihan kunnolla. Enäjärven kohdilla saareen mennessä tuli raja vastaan, ja kuivat tiet. Sade alkoi saaressakin, mutta taukosi sopivasti.

 

 

Iltaretkellä takarannalla; merisumua.

retkiruokaa

 

Seuraavana päivänä. Sama maisema, sumun hälvettyä.

 

Lisää mustikkaa. Isojakin.

Tykillä oli joku käynyt, ja avannut suojat. Huomioni kiinnittyi jo kaukaa, kun piippu.... ei kun putkihan tykissä on, ei ollut vakioasennossaan vaakasuorassa.
Ilkivaltaa vai mitä... olkoon.

Samettijalka. Suurikokoinen jo kärsinyt sieni pisti silmään. Kokoa melkein puoli metriä kanttiinsa.

Elämänaluemuutos

Tapahtui se mitä olin jo jonkin aikaa odottanut, joka johtaa lopulliseen muutokseen. Muutokseen jota en aiemmin olisi hyväksynyt, mutta jonka kanssa uskon osaavani elää jatkossa.

Pääkoneeksi kutsumani Applen iMac näytti viimeiset elonmerkkinsä, jäädyttäen näyttönsä kesken kaiken. Niin on käynyt aiemminkin, tihenevässä määrin. Tällä viimeisellä kerralla se ei enää suostunut käynnistymään buuttauksesta. Onhan tai olihan sillä jo ikää melko paljon tietkoneeksi, melkein 15 vuotta. Väkisin tehtyä käyttöjärjestelmäuudistusta ja muistin lisäystä matkan varrella. DVD-asema paloi puhki jo ajat sitten.
Aktiivinen käyttöni loppui talvella, kun päätin etten enää ota tehdäkseni mitään kaupallista kuvahommaa, ja tutunkaupatkin päätin jättää kun skannerikin alkoi näyttää väsymisen merkkejä.
Elämänmuutokseni myötä olen oppinut ja totuttautunut nykyajan surffailuun ja sometukseen mobiilisti, niin kuin "kaikki muutkin". Joten oikean sotaratsun kuolema ei ollut niin suuri järkytys kuin olin ajatellut sen olevan kun se vääjäämättä eteen tulee.

Purin piuhat ja laitteet pois, ja nostin macin pois työpöydältä, koristeeksi vanhan näytön viereen joka sekin on muisto vain.

Työpöydälle syntyi kombo jolla jatkossa hoituvat vähät kuvankäsittelyrtarpeet. Imacciakin vanhemppi macbook siirtyi samoihin hommiin kaupunkiin, edellämainitsemallani ja linkkaamallani pikareissulla saareen. Samoin kun tietokonetarpeet ovat muuttuneet, on käynyt kameraasioissa. Puhelin ja erikoiskamerat ovat ottaneet pääosan, ja oikeat (järkkärit) ovat jääneet enimmäkseen kaappiin.
Niitä ja muuta joutavaa voisi tietysti yrittää myydä halvalla, tai jotain lahjoittaakin. Mutta vanha romu ei varmaankaan ole kuranttia, ja saattaa poikia hajotessaan jälkipuhetta joka on enemmän kuin perseestä. Perikunta kärrätkööön aikanaan romulavalle.

Lopuksi "historiallinen" kuva ajalta jolloin iMac oli uusi ja tositoimissa. Kuvaamossa Kokemäellä, noin vuonna 2009.
5000 passikuvaa, tuhansia muita, tuhatkunta dvd-levyä videonauhoista ja kaitafilmeistä. Ja sen jälkeen kotona ja freenä kymmeniä tuhansia. Digitointia, raskasta videoeditointia ja muuta kuluttavaa.
Aika aikaansa kutakin - sanoi pässi kun päätä leikattiin.

 Porissa: 23.8.2022
edit: 24.8.
____
___
__
-
.

   ()  ()

 

____________________