6.12.22

Itsenäisyyspäivää



Blogikirjoittamisessani on ollut tauko. Pakollinen sellainen, kun flunssa kaatoi ensin pariksi päiväksi melkein kokonaan petiin ja jälkimainingit väsyttivät sen jälkeen viikon veran. Sanottavakin on ollut vähissä. Vuoden pimein aika ei innosta ihmeenpiin. Kuvia ei kerry, joitakin "päiväkirjaräpsyjä" lukuunottamatta.
Vanhoja voi kuitenkin ajankuluksi ihmetellä.


Tämä negasta skannattu ruutu on itsenäisyyspäivältä 1959. 63 vuoden takaa. Sain vuosia sitten haltuuni melko suuren negatiivikokoelman, jonka eräs minuun yhteyttä ottanut rakennusliikkeen työntekijä oli pelastanut roskalavata Helsingissä. Suurin osa kuvista on niinsanottua massaa, mutta joukossa muutamia arvokkaampiakin; ajankuvia ja muuta selaista. Kymenkunta ruutua linnnan juhlistakin, joista tämän otin esille, seuraavassa kuvankaappauskuvassa esiintyvien asioiden takia. Samalla sain täsmennyksen kuvausvuoteen.


Kun olen arkkitehtuuriin hurahtanut, seuraan aihetta ja tietyti myös arkkitehtien elämänvaiheita tietynlaisella seulalla. Alvar Aalto on varmaankin seuratuin ja tutkituin tekijä sillä saralla. Samoin hänen ihmissuhteensa. Kuva pisti silmääni ja kuvamuistiini, ja siitä pääsinkin edelliseen kuvaan.
Kun tänään on itsenäisyyspäivämme, tämä kuvapari sopii sen ja blogin alkuasetelmaksi.
Itsenäisyydestä pidetään elämää kuten aiemminkin. Onko EU vienyt itsenäisyytemme, ja muuta sellaista. Kukin tehköön johtopäätöksensä, asiat on niin kuin ovat - siitä huolimatta.



Kuvia kuunvaihteesta ja alkaneelta joulukuulta


Lenkin varrelta: 21.11.2022. Koivistonluodossa säilynyt puhelinkoppi on saanut koristelua, kun joulu on tulossa.


Torille tuli joulukuusi 23.11.2022.
Tässä vielä ilman lamppuja. Sopusuhtainen ja kaunis. Lamputkin sijoittuivat tällä kertaa hyvin.


Keskusaukion remontti on valmistunut.   Kuva samalta kaupunkimatkaltani kuin edellinenkin.


"kaikki" yritykset eivät muuta keskustasta puuvillaan tai itäkeskukseen. Katoko muutti korttelin verran länteen, Antinkadun ja Itäpuiston kulmaan.


Isokarhussakin on havaittavissa pientä elävöitymistä. Hierontatuoliautomaatteja kahdessakin kerroksessa. Noita voi liisata vaikka kotiinsa.



Käytiin 25.11.2022 ruokakupassa, K-supermarket kampuksessa. Citylinjalla torilta matkakeskukselle. Siitä Samk:in läpi ruokakuppaan, kun Maire (Kerttu Horilan teos) talvehtii matkan varrella.
Talven tultua kauppamatkat sujuvat kerran - pari viikossa linja-autoilemalla. Pienempiä ostoksia silloin tällöin kävelymatkan päässä olevasta Sampolan k-marketista.


Samalla kun matkakeskuksella oltiin, niin käytiin Promenaditunnelissa. Porisontti-niminen valo-ja ääniteos ei kuvassa pääse oikeuksiinsa. Valojen väri vaihtelee sinisestä oranssiin ja muuhunkin, mutta käydessäme katsomassa se oli melko latteaa.



Otin videopätkänkin, jossa mukana ääni. 

 

 

Satakielilavan joulukoristusta. Kaupungin jouluvalot eivät oikein tänä vuonna säväytä loistollaan.

 

 

Ensilumen kriteerit täyttävä ensilumi oli 27.11.2022. Ne täyttyvät, kun lunta on sentti tai enemmän aamulla klo 9.

 


Pyöräilykausi on ohi


 

Lumi tuli ja keltit pyöräteillä sellaiset, että panin pisteen tämän vuoden pyöräilyile. Taulukko kertoo ajomäärät kuukausilta, ja pari lisäruutua kertyneistä kävelyistä. Kautta voisi jatkaa nastarenkailla, mutta en ole kuitenkaan niin innostunut että sellaiset hankkisin. 


Laitoin akun kiinni siksi aikaa, että sain kokonaisajomäärää näyttävän trippilukeman talteen. Viimeinen pyöräily oli tänä vuonna 19.11. Lukemassa neljän kesäkauden ajot. Pyörä on kestänyt matkan erittäin hyvin. Eturengas on alkuperäinen, mutta takrenkaan matka tuli täyteen jossain 5000 kilometrin paikkeilla. Sekin olisi ehkä kestänyt mutta liian alhaiset paineet johtivat renkaan reunan repeämiseen.



Sähköisiä "lunttilappuja" puhelimessa. Aikatauluja lähiöstä kaupunkiin, ja edelleen kaupoille. Eilen tällä suunnitelmalla Puuvilassa, aiemmin Länsi-Prismassa ja Musan Lidlissä. Linja-autoliikenne on arkena melko toimivaa, viikonloppuisin hiljeisempaa ja harvempaa. Viiden tunnin lipulla ehtii paljon. 24 tunnin lippukin on vaikoimassa, kun maksaa pari eutoa lisää.
 

 

Twitterissä irvailevat milloin mistäkin; vääristä jouusuklaista  ja muusta vastaavasta, kun elämä on tyhjää. Tämäkin on listalla, jossa on lueteltuna ei-katu-uskottavia asioita ja tavaroita. Voin kuitenkin varauksetta suositella tätä, jos kauppa- ja muutkin matkat sujuvat ilman oman auton tavaratilaa, tai polkupyörää.
Citylinjan bussissa täyteen pakattu kauppakärry tuottaa hiukan haastetta, kun käytävät ja penkkienvälit ovat aika jämptit. Mutta kyllä se siitä.


Hyvää itsenäisyyspäivää  -  ja joulun odotteluakin. Sekin menee aikanaan ohi.


Porissa: 6.12.2022
____
___
__
_
-
.


____________




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Näyttelykuvia

 Pictures at an Exhibition   tai  Tableaux d'une exposition : Englanniksi ja ranskaksi, tämän julkaisun otsikoksi asti heränneelle ajatu...