23 syyskuuta 2026

Pahvikarhu puulaatikossa

 Inspiroiduin ja motivoiduin eilen, kaikesta huolimatta Raatihuoneelle kameran kanssa. Kun näin somessa että raatihuone on kuoriutunut pussista ja karhuvaakunakin on taas paikallaan. 
Etsin koneelta, pilvestä pari kuvaa aiheeesta, ja lähdin ottamaan nykypäivästä. 
Mutta kuinka kävikään . . .


Tämä näkymä pisti silmääni pois lähtiessäni



25.3.2020.
Oli korona ja Satakunnan karhulla maski. Raatihuoneeen karhu vielä jonkinlaisessa kuosissa. 




 2.6.2025  Karhu oli menettänyt naamansa.  


Nyt



Vakuna on viety tutkittavaksi ja konservoitavaksi - rekonstruoitavaksi. Luulin meneväni katsomaan sellaista, mutta kohtasin pahvikarhun. Tai puulaatikon jonka etuseinässä on kuva Porin vaakunasta.
Päivän lehdessä kerrotaan että se on pistetty tuohon Porin päivän takia tai juhlistamiseksi. Porin päivää tai päiviä vietetään tulevana viikonloppuna. Odotan mielenkiinnolla Porinsillan uutta valaistusta, joka syttyy silloin. 


Se siitä - mennään Friitalaan



Friitalan nahkamuseon sivuilla oli kuvapari vuodelta 1918. Kun nahkatehdas oli vasta verstas.  Tai oli se sen verran tehdas, että tehtailija oli rakennuttanut perheelleen talon joka näkyy tässä oikeassa reunassa. 



Talo on edelleen paikallaan. Kuvani on parin vuoden takaa, kun paikalla oli joku "isot koneet" tapahtuma. Taloa kutsutaan Kerhotaloksi. Siinä on monenlaista toimintaa. Teatteri Ulpukin. Ainakin tuolloin.

Vaakunaa ja siltavaloja odotellessa. 


Porissa: 23.9.2026


______________________



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pahvikarhu puulaatikossa

 Inspiroiduin ja motivoiduin eilen, kaikesta huolimatta Raatihuoneelle kameran kanssa. Kun näin somessa että raatihuone on kuoriutunut pussi...