14.2.23

Ruutuaikaa ja naisten hakua


Tämä ei ole seuranhakuilmoitus, vaikka joku saattaa otsikosta sellaista päätellä. Naistenhaku on seuratanssitermi tai joku sellainen, en tunne perusteelisemmin tanssiterminologiaa, mutta siinä naiset saavat hakea. Asia tuli mieleeni ja päätin ottaa sen esiin, luettuani ja lukiessani melkein joka päivä uutisia joiden joukkoon tuntuu olevan pakotettu laittamaan jokin vakioaiheista jotka vaikuttavat minusta lähinnä typeriltä.

Mutta siitä enemmän lopussa. Mennään ruutuaikaan
ja muutamaan havaintoon menneeltä viikolta.

 

Puhelimeni yllätti minutvuoden ensimmäisen viikon jälkeen. Ruudulle pomppasi ilmoitus saatavana olevasta ruutuaikaa mittaavasta viikkoraportista. Puhelimessa on taustalla toimiva ohjelma, joka mittaa käyttämääni ruutuaikaa. Aiemmin ei tuolaista ole tapahtunut. Digitalinen hyvinvointi- niminen "appi" on varmaankin osa uutta päivitystä, jonka jossain vaiheessa annoin puhelimeeni tulla muun mukana.
Mutta ei se mitään, vaikk en tykkää minkään laitteen omatoimisuudesta. Tämä kiinnostaa, kun montaa lajia muutakin seuraan ja laitan ylös erilaisina tilastoina. Joukkoon mahtuu hyvinkin.

Otin kytännökseni tallentaa ruudunkaappauksen viikkoraporteista jotka pomppaavat maanantaisin. Loin facebooksivulleni kuva-albumin, johon olen nyt kuuden viiikon ajan tallentanut viikkoraportit käyttämästäni ruutuajasta. Ruutuaikani ei sinänsä minua kiinnosta, mutta ohjela erittelee senkin, mitä ja kuinka paljon olen puhelimellani tehnyt.
Päivittäinen ajankulutukseni on keskimäärin 6 tuntia. Eniten ruutuaikaa on vienyt Facebook, toisena twitter. Galleria eli kuvien selailu ja muokkaus on vahvana mukana.

Pari kertaa on ilmestynyt huolestunut imoitus, jossa ehdotetaan jotain ruutuajan kanssa elämisen hallintaa. Digitalinen hyvinvointini huolestuttaa tekoälyä. Itse en ole siitä huoissani, enkä kanna omatunnollani mitään liiallisen tai kohtuuttoman ruudun tuijottamisen taakkaa. Aiemmassa elämssäni tuijotin päivät pitkät tietokoneen ruutua. Nyttemmin se on vaihtunut puhelimen ruudun lukemiseksi.
Ruutuaika- käsite on aina ärsyttänyt. Lasten ja nuorten ruutuajasta on säännöllisesti puhetta mediassa. Kuinka vanhemmat antavat jälkikasvulleen ruutuaikaa, kun nämä ovat tehneet jotain hyödyllistä; vieneet roskat tai kusettaneet koirat. Ääritapauksissa.
Ruudulla vietetty aika nähdään jotenkin haitallisena. Samoin joskus 70-luvulla katsottiin haitalliseksi se, että lapsi on "aina nenä kirjassa kiinni". Oliko se paperiaikaa, johon piti jollain tavalla puuttua. Pääasia että puututtiin. Sosiaalihenkilöillä sosiaalituoleissaan oli tehtävää tehtävnään. Ja tutkijoilla silloinkin. Eeppinen karvojen käsiin kasvaminen ja näkökyvyn menettäminen seurasi erästä toista toiminnallisuutta.

 

 

Toinen kollaasi kuvakaappauksista; Sähkön kulutuksen seurannasta Reposaaren asunnollani, joka on syyskuun lopulta 2022 alkaen ollut horroksessa. Vain jääkaappi ja pakastin ovat olleet sähköä kuluttamassa, nekin hyvin vähän kuluttavia. Puoli kilowattituntia vuorokaudessa. Sopimukseni energian hinnalla 2 senttiä /päivä.
Kävimme 8.2. saaressa. Tyhjennettiin pakastimen vähäiset jämät ja jääkaappi. Piikki kulutuksen hiljaiseloon, ennen pääkatkaisijan vääntämistä, syntyi kun keitimme kahvit.
Yksi askel saaresta muutossa eteenpäin. Huhtikuun alusta alkaen olen taas "kaupunkilainen". Monta asiaa on vielä hoidettavana ja ratkaistavana ennen sitä. Tavaran karsiminen on jälleen kerran ajankohtaista, ja edellisia kertoja kattavampaa. Maaliskuusta tulee pitkä, kun tästä helmikuustakin ensin pääsee.
Lahjoitan muutamaa asiaa lukuunottamatta melkein kaiken pois. Onneksi aikaa on. 


Edellisestä vakio-sääkuvasta saaressa on aikaa, eikä kuvaaminen ole enää tarpeellistakaan. Tämän kuitenkin otin "vanhasta muistista", tapaani noudattaen. Näitä tulee varmaankin otettua vielä muutama, kun saaressa käy muuttoa valmistelemassa, ja tietysti viimeinen vilkaisu joskus maaliskuun lopussa, kun avaimen jättää pöydälle.


Vertailuksi sääkuva vuoden takaa, samalla 8.2. päivämäärällä.


 

Samalla kun pakastimesta tuotiin viimeiset mustikkapussit kaupunkiin, otin mukaan langattoman lämpömittarin. Ensimmäiset lukemat Väinölässä. Lauhaa talvea on.

 

Tämä voi käydä "sääkuvasta", 10.2. Mutta kuva tallentui ennnemuuta testikuvana dronen kameralla. Satunnaisesti saatan näitä jatkossakin tallentaa, jos maisemassa tapahtuu merkittäviä sään suhteen.
 

 

Edellinen testikuva maisemasta syntyi uudella dronenohjaus ohjelmalla, jonka sain viimein asennettua ja toimimaan vuosi sitten hankkimassani puhelimessa. DJI-fly niminen ohjelma on kyllä ladattavissa google play:sta, mutta puhelimeni (Samsung A52s) ei ole sen tuettavien puhelinten listalla. Kokeiltu on, ei toimi.
Satuin somessa dronemallini ryhmään, ja sieltä löytyi ratkaisu. DJi:n, siis kopterivalmistajan tukisivula on ladattavissa ohjelma joka toimii. Jokin eksoottisempi tiedoston pakkausmuoto vaati hiukan voimisteua, mutta oli lopulta hyvinkin yksinkertainen. Androidpäivityksellä joka toi mukanaan ruututajanseurannankin, saattoi olla vaikutuksensa.
Olen säästänyt vanhan puhelimen, s6 edgen kuvaushommia varten. Sekin toimii edelleen, mutta uudessa ohjelmassa on monta parannust vanhaan. Keväämmällä näkee onko sen toiminta muutoinkin luotettavampaa ja täsmällisempää kuin vanhan. 


Puhelimen ruutuaika on lisääntynyt huomattavasti, ja korvannut aiemman tietokoneella viettämäni, koska tietokoneet viettävät ajan jolloin en niitä tarvitse laukussa tai kaapissa. Otan koneen esiin vain silloin kun tarvetta on. Kirjoittamiseen ja kuvankäsitteyyn. Nettisurffaaminen ja some ei enää suju vanhassa macbookissani, koska päivityshelvetti.
Win-10 konekin on käytettävissä, mutta tarvetta ei oikeastaan ole muuhun kuin jonkun isomman sähköpostin kirjoittamiseen ja videoeditointiin. Näin talviaikaan videot ovat tauolla.
Saaresta kulkeutui myös kuvassa näkyvä pokkarikamera, jonka reso ei ole enää tätä päivää, mutta pidän siitä silti. En muutankaan seuraa trendejä ja himoitse viimeisimpiä kameramalleja. Kuvaamisessa kuvaaminen on pääosassa, ei väline.
 

Naistenhakuun, josta alussa mainitsin

 Odotan sitä päivää jolloin naistenhaku kyseenalaistetaan. Samoin erikseen ilmoitettava miestenhaku, siis tanssitilaisuuksissa. Jäljelle jää sekahaku jos sellaiseen on tarvetta. Ja täytyyhän olla.
Noin viikon ajan olen törmäillyt uutisissa aiheisiin jotka ovat nykyaikaisia ja päivänpolttavia. Kuorolaulukulttuurista oli juttua; kun ei oikein ole enää korrektia jakaa kuorolaulajia ja kuoroja nais- tai mieskuoroihin. Mutta onhan sekakuoroja joihin voi liittyä niin aiempia sukupuolen edustajia kuin kolmannenkin.
Lukioiden vanhojentansseissa ei jatkossa  ilmeisesti ole korrektia olla poika ja tyttö- osapuolia. Vaan viejiä ja seuraajia. Ettei kukaan tai mikää sukupuoli pahastu.
Translain jälkimaininkien joukkoon mahtuu ruoka-asiaa ja virsikirjauudistusta. Kasvisruokaa pitää syödä, ja virsikirjaan pitää saada uudistuksena iskelmiä ja räppiä. On siinä kirkkoväärteillä opettelemista, veisata räppiä kirkossa. Joka päivä olen tyytyväisempi kirkosta eroamiseeni, viime kesäkuussa.


Kaikesta huolimatta: Hyvää tai siedettävää ystävänpäivää, kun tänään sellainen on.
Runebergintortut on loppuunmyyty. Taisin jäädä ilman.

 

Lupasin kertoa vastauksen edellisessä postauksessa julkaisemaani triviaan:
Kuvassa on Ahlaisten vanha paloasema

 

 Porissa: 14.2.2023, ystävänpäivänä
____
___
__
_
-
.


 

 ____________

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jännitystä elämään

 On olut niin jännittävää aikaa ja ruuhkaa asioissa, että blogijulkaisemiseen ei ole ehinyt. Kevät alkaa olla pian lopuillaan ja kesä koitta...