Linja-autoviikko ja uudelleenjulkaisua (osa 1)

 Kulununut edellinen viikko täyttyi ja huipentui  tiiviiseen viikonloppuun. Maaliskuun kalenterisivulla on paljon tekstiä. Huhtikuun ollessa vielä aivan tyhjä. Sillekin tulee merkintöjä, mutta etukäteen ei ole ainakaan vielä mitään muistutukseksi laitettuna
Muuttoni saaresta kaupunkiin alkaa olla jo "voiton puolella", paria kolmea käyntiä vaille valmis.
Kaikki siihen liittyvä on sovittu ja tavarat joista luovun löytävät paikkansa. Osa hävitykseen, osa lahjoituksina. On jälleen tapahtunut karsintaa tavaroista; kirjoista, äänilevyistä eri muodoissaan, ja muusta keräilytavarasta. Nyt tapahtuva on viides muuttoni  menneen 10 vuoden aikana. Jokaisella kerralla tavaraa on karsiutunut, tai jäänyt matkan varrelle toisten riesoiksi.

Tavaran plokkaamista, karsimista kutsutaan nykyään kuolinsiivoukseksi. Kolkko ilmaisu ihan järkevälle tekemiselle, mutta lopullinen sellainen jää perikunnan murheeksi. Pidän varsinkin tätä käynnissä olevaa päinvastaisena, elämänsiivouksena. Karsimalla pois melkein kaiken  jota ei tarvitse enää. Paljon sellaisen joka on siirtynyt paikasta toiseen, siirtyäkseen seuraavaan oltuaan koskemattomana kaapissa tai hyllyssä edellisestä muutosta alkaen. Keräilyharrastus on ollut kuulunut "taudinkuvaani" aina, eikä se varmaan vieläkään pääty. Tapa yksinkertaistuu ja on jo tehnytkin niin, kun maailma digitalisoituu senkin osalta. En koe enää tarvetta omistaa  hyllyssä tai varastossa tavaraa siksi, että sellaista on hieno tai tärkeä omistaa. Matkan varrella on ollut monenlaista: kymmentä kelanauhuria ja gramofonia, eksoottita kuollutta mediaa vaikka mitä 100-vuotiasta kirjoituskonetta ja recorderia. Mutta se niistä. Pari muistoesinettä, mutta muutoin aivan käyttötavaraa ilman kaksoiskappaleita jää jäljelle. Filateliasta en kokonaan luovu, mutta sehän mahtuukin melko pieneen tilaan lukumäärästään riippumatta.

 

 

Missä kuljin, mitä näin ja mihin kiinnitin huomion

 

 

Istuin menneen viikon aikana linja-autossa neljällä matkalla. Kolme kertaa saareen ja takaisin kaupunkiin. Niiden lisäksi kerran kaupassa, Länsi-Porin Lidlissä. 240 kilometriä, 15 bussia, 14 vaihtoa torilla. 35 euroa. Kahvia torin ärrällä eläkeläisalennuksella. Kaupunkitupakkia, kun piippua ei kehtaa...
Muutama kuvakin talteen. Ylläoleva meni patsas/ muistomerkki / taideteosalbumiini, pitkästä aikaa uutena "löytönä". Ajan liekki, Pihlavan terveysaseman tuntumassa. Kuva bussin ikkunan läpi puhelimella onnistui jotenkuten. Puhelimen kamerassa on laukaisuviive. Se ei ota kuvaa aivan sillä hetkellä kun laukaisinta painaa. Pitää ennakoida. Näin tuon menomatkallani saareen, ja ennakoin toisella kerralla ja sain sen talteen "tuurilla".

Bussin reitti kulkee viikonloppuisin Yyterin kautta, pysähtyen Virkistyshotellilla. Hotellin edusta oli eilen (19.3.) jalankulkijoiden kannalta melko kamala.  Hotellin vastuuvakuutus lienee kunnossa. Kuva ikkunan läpi.

Pihlapub sai huomiota maikkarin putous-sketsiohejlmassa. Sitä en kuvaksi tallentanut, mutta viereinen SEO-huoltamo meni googleen tällaisen tunelman kanssa.

Yyterin lenkin varrella näkyy bussin ikkunasta Yyterinaukio ja pian purettava punainen mökki. Hotellilta leirintäalueen sivustaa kulkeva tie oli sellaisessa kunnossa, että röykytyksessä hajosi jokin muovinen pömpeli ja putosi bussin lattialle. Onneksi siinä ei kukaan sillä hetkellä istunut tai seissyt.
 

 

Lauantaina oli torilla juhlat, kun Narukerä voitti Suomen mestaruuden jääpallossa. Bandyssa kuten nykyään muodikkaasti kirjoitetaan. En osallistunut juhlaan, seisonut torilla kaljapurkki kädessä - niin kuin nuo jotenkin miellän. Otin bussinvaihtoa odotellessani kuvan, kun oli niin jäinen tori että sillä olisi voinut pelata vaikkapa jääpalloa. Jatkoin saareen. Kuva sai huomiota ja kommenttia osakseen, kun lähinnä piruuttani sen kommentteineni someen jaoin.

Jäät lähtee. Kuva pengertieltä, bussin ikkunasta. Kappelinsalmen sillalla ihmettelin pilkkijöitä, joita oli kymenkunta autokunnallista sumuisella jäällä. Kai se pilkkijän kantaa, vaikka kevätjää on pehkua.

 

 

 Kahvin ja teen uudelleenherättelyä

Muuttotavaran mukana kulkeutui kahvimylly ja vaaka. Ne olivat kahvi- ja teeyhteydessä käyttämättöminä koko räpsöön aikani, ja sitä edeltävän viitisen vuottakin. Ruuvasin myllyyn veivin, joka on siinä ollut paikallaan varmaankin kymmenkunta vuotta sitten. Veivin korvannut akkuporakone kuoli akkunsa mukana jo kauan sitten. Porakone ei ole myllytyksessä hyvä juttu, kun siinä on kierroksia liikaa. Siitä seuraa kahvin ylipaahtuminen, kun myllyn terät kuumenevat jne.
Kun tai jos kahvia valmistaa perehtyneemmin, tuee kuvaan mukaan vaaka. 17 grammaa vettä ja gramma kahvia - sillä säännöllä 30 grammaa kahvia puoleen litraan (510ml) vettä. Mylytettäköön vain se määrä papuja jotka heti laitetaan.

Lidlistä papuja myllyyn. Tämä keskipaahtoinen on oikein mukavaa - siis hyvää. Joskus kun tuo on kulutettu, Porin Paahtiomosta seuraavat.

Kun "vauhtiin pääsin" niin Chaya (kvg) - teekaupan nettikaupasta pari teetä jotka ovat jääneet mieleeni. Oolongia eli hapetettua vihreää, ja Lapsangia ei savustettua mustaa. Molemmat Kiinasta. Muihin en ala.
Laitoin joku päivä terveysvaikutteistakin. Kuusenkerkkiä Earl Grey-pussiteehen. Rikoin kuitenkin pussit, kolme pussia teenlaittovälineeseen ja siihen kymmenkunta kuusenkerkkää. Tetsubinillinen oikein mukavan tuntuista sekin. 

Uudlleenjulkaisu - ensimmäinen tapaus

Minula on tallessa Satakunnan Kansan bolgikirjoittajana tekemäni kirjoitukset joulukuulta 2011 heinäkuulle 2013. Olen pohtinut niiden uudelleenjulkaisua tässä omassa blogissani, kun tekstin tekijänoikeudet ovat edelleen omani.
Ne kasvattavat julkaisujeni pituutta, mutta ovat helposti ylihypättävissä jos ja kun siltä tuntuu.
Tästä se lähtee!


Satakunnan Kansan blogi: 1.1.2012  Pööniä toroon

 

Lupasin kirjoittaa kahvista. Joku ottaa sen lupauksena, toinen varoituksena. Kahvista kirjoittaminen voi tuntua turhalta puheelta jokapäiväisestä asiasta jonka kanssa ei sovi saivarrella. Datasukupolvi tuntee termin hifistely. Vanhempi polvi kuittaa touhun turhanpäiväisenä hienostelevana pelleilynä, johon syyllistyvän höpinöitä ei kannata ottaa vakavasti.
Kannattaa tai ei, saivartelua tai hifistelyä, kirjoitan kuitenkin kun eväät on annettu.

Vietin uudenvuodenaattoa kahvinkeitintä rassaillen: Muistin vintillä olevan vanhan Moccamasterin, joka hylättiin kannussa olevan särön vuoksi sinne joskus kymmenen vuotta sitten. Moccamasterista on tullut synonyymi sanalle kahvinkeitin. Joka aamu se keittää kahvin, jolla saadaan kone käyntiin. Teenjuojat ovat oma lukunsa. Moccamasteria pidetään kahvinkeittimien mersuna; laadukkaana, hintansa arvoisena, uskottavana. Mikä lie...

Heräsin ajatukseen, että kai se sitten on niin. Oppiakseen mitä hyvin keitetty (tai laitettu - kahviahan ei saa päästää kiehumaan) kahvi on, täytyy alkaa käyttämään tuota sitten uusien kahvien "testipenkkinä", että tietää mistä puhutaan.
Mutta ei vielä siitä enempää. Katsotaanpa mitä muita vaihtoehtoja on, ja unohdetaan sähköllä toimivat suodatinkahvikeittimet ja muut automaatiot joksikin aikaa.

Keräsin hyllyltäni yhteiskuvaan kahdeksan erilaista kahvinvalmistusvälinettä. Kahdeksan menetelmää valmistaa kahvijauheesta juotavaksi tarkoitettua ainetta.
Numeroin esineet kuvaan jotta on helpompi seurata lähetystä. Avatkaa nyt kuva vaikkapa erilliseen ikkunaan ja asetakaa se mukavasti tämän tekstin rinnalle tai päälle, tai johonkin. Tästä se alkaa:

Numero 2
on suodatinsuppilo, jonka alla lasikannu. Tämä on oikeastaan manuaalinen versio kahvinkeittimestä.

Numero 1
On pannukahvin valmistukseen käytettävä kahvipannu.
Pannukahvin laittaminen on sellainen kahvin osa-alue, johon en ole käytännössä perehtynyt. En ole koskaan keittänyt pannukahvia. Mutta tulen kyllä keittämään.

Numero 3
on pressopannu -french press, josta suomalainen nimi. Pressopannulla valmistetaan pressoa. Sillä ei ole mitään tekemistä espresson kanssa. Pressopannun näköisellä laitteella voidaan valmistaa myös teetä. Palaan asiaan myöhemmin, siis pressopannuun.

Numero 4
on mokkapannu. Mutteripannuksikin kutsuttu kaksiosainen pannu, jolla valmistettavan kahvin nimi on mokka. Sekään ei ole espressoa!

Numero 5
on alkuperäinen näkemys espressokeittimestä. Noin 100-vuotias keksintö. La Pavoni nimeltään. Espressokeittimiä on monen näköisiä, ja monella tavalla toteutettuja. Niiden yhteinen tavoite on tuottaa sopivan lämpöinen vesi, joka painetaan sopivalla paineella sopivaksi paahdetun ja jauhetun ja puristetun kahvijauhekakun läpi kuppiin. Kun kaikki osat osuvat kohdalleen ja sopivat yhteen, saadaan aikaan espressoa, joka on kaikkien kahvien äiti. Se on kahvin "perusyksikkö", jota käytetään valmistettaessa cappuzzinoa, latte'a, ja muita hienoja kahvijuomia. Pelkästä espressosta voisi kirjoittaa loputtomiin, kuten kuvan keittimestäkin, jota pidetään espresson "korkeakouluna", tai koko harrastuksen tuhoajana. Helpommallakin saa aikaan erikoiskahveja, mutta tämä malli mahdollistaa kaikkien osa-alueiden hallinnan yksilöllisesti.

Numero 6
on perkolaattori. Pulputin, pulppupannu. Perkolaattorilla saatu kahvi vastaa sekin paljolti pannukahvia. Mutta homma on paremmin "kontrollissa". Perkolaattoreitakin on monen laisia: automaattisia sähköporkolaattoreita, ja sitten tuollaisia "mauaalisia", keittolevyllä tai kaasuliedellä käytettäviä. Nuotiolla en tuota antiikkiesinettä malttaisi käyttää. Asiasta enemmän myöhemmissä jaksoissa.

Numero 7
on vakuumikeitin. Alipanekeitin, Santos-keitin, pallokeitin. Sifoniksikin sitä kutsutaan. Tämä on suosikkini. Helposti todella hyvää kahvia miltei minkälaisesta purusta tahansa. Jotkut ovat tehneet tästäkin menetelmästä tiedettä: lämpömittareilla, ajastimilla, karkeuksilla, paahtoprofiileilla ja vaikka millä. Mutta minä kun otan tuon kristallipallon hellalle, niin annnan mennä intuitiolla: pööniä toroon!
Keitin toimii kaksivaiheisesti. Ensin keitetään vedet alapallosta jauhojen läpi yläpalloon. Kun vesi on kaikki kiehunut yläpalloon, otetaan laitos pois liedeltä, ja jäähtyessään alapalloon syntyvä alipaine imee valmiin kahvin yläpallosta alas. Voilá!
Olen kuvannut perhetapahtuman Youtubeen:
http://youtu.be/0ZP_5riatPg
nautinnon kruunaa asiaankuuluva musiikki joka soi taustalla...
(linkki myös tekstin lopussa)



lopuksi numero 8
joka on turkkilaisen kahvin valmistuksessa käytettävä kuparinen pieni pannu, jolla valmistetaan yksi kupillinen kerrallaan, todellista kahvien kahvia. Pannu tuntee länsimaisen nimen ibrik. Turkkilaiset tuntevat sen nimellä cezve. Turkkilanen kahvi tunnetaan myös arabialaisena tai itämaisena. Tästä mielenkiintoisesta aiheesta myös varmasti lisää myöhemmin.

Tervetuloa jatkokursseille!

________
Kopion loppu
 

 

 

Orkidea - maljakko - lasiveistos

 

Viimeinen itselleni säästämäni keräilyesine - lasisellainen. Timo Sarpanevan Orkidea.
Nuorena huushollin rakentajana ostin tämän Iittalasta, täydentämään peritösellaisten vitriiniä. Kortena kekoon a perinnettä jatkamaan. Ne ajat ovat jo ajat sitten menneet, mutta tämän halusin "uuteen" hyllyyn tai vitriiniin.
 

Alkavaa viikkoa ja ennakkoäänestyksenkin alkua - palaan siihen ensi viikolla, ja niihin jos ja kun. Tai.

 

 

Porissa: 20.3.2023

_______________