Laiskurin päiväkirja: Jalustalta tai käsivaralta kuvaten

Olen laiska ottamaan jalustaa mukanani, kun lähden omaehtoiselle kuvausretkelle. Jalustalta kuvaaminen on vähentynyt senkin vuoksi, koska kameroihin ja objektiiveihin on tullut mukaan kuvanvakaimia. Säädöt ovat monipuoliset ja jälkikäsittelylläkin saadaan usein pelastettua jotakin.

Matematiikkaa

Filmiaikainen nyrkkisääntö käsivaralla kuvattaessa käytettävistä pisimmistä valotusajoista on jäänyt mieleeni pysyvästi: objektiivin polttoväli määrää pisimmän valotusajan, jolla käsivaralta kuvatessa saadaan tyydyttävällä terävyydellä olevia kuvia. Se on helppo muistaa: Pisin valotusaika on 1/polttoväli-mm sekuntia. Siispä 100 millinen objektiivi = 1/100 sekuntia tai nopeampi. Kun objektiivissa (tai rungossa) ei ole vakaajaa. 40 millinen objektiivi = 1/40 s. tai oikeastaan 1/60, koska kameroiden aikaportaat eivät mene aivan kymmenysten tarkkuudella. 300 millinen pakkaa tärähtämään sen verran ettei kuvista täysin teräviä tule yli 1/500 sekunnin valotusajoilla.
Kuvanvakaaja antaa hieman pelivaraa. Kuinka paljon, selviää kokeilemalla. Puhutaan että kahden aukon verran. Suomeksi: jos 300 millisellä "putkella" pitää ilman vakaajaa ajaksi asettaa 1/320 tai mieluummin 1/500 sekuntia, niin vakaajalla voidaan hyvissä olosuhteissa venyttää aikaa parin aukon verran, eli johonkin 1/160 ja 1/250 sekunnin välille. Kuvaustilanne täytyy tietysti ottaa huomioon, eli ollaanko kuvaamassa paikallaan pysyvää vai nopeastikin liikkuvaa kohdetta.
Ja täytyykö lopullisen kuvan olla veitsenterävää some-kiiltokuvatrendiä !?

Fysikkkaa ja maalaisjärkeä

Ajan esivalinnalla kuvatessa tulee objektiivin valovoima vastaan. Suurin aukko, siis pienin aukkoarvo, esimerkiksi 2,8 tulee eteen, kun kuvaustilanteessa on valoa niukasti. Kun valotusaika lyhenee sadasosasekunteihin, valovoimaista objektiivia tarvitaan koska isompaa aukkoa tarvitaan. f-arvoltaan 2,8 olevaa objektiivia ei pidetä erityisen valovoimaisena, mutta kyllä silläkin melko pitkälle pärjää.
Ettei menisi liian yksinkertaiseksi, niin ajan ja aukon lisäksi on vielä yksi muuttuja: ISO-arvo. Se on tuttu filmiajalta. Filmin herkkyydet ilmaistiin ISO-arvoilla: Yleisfilmin ISO/ASA oli 100. Kun mentiin hämärämpiin valaistuksiin, kameraan ladattiin "neljäsatasta" ja jopa tonnista (1000 ISO/ASA) filmiä. Mustavalkokuvauksessa usein "prässätiin" nelisatanen filmi, kuvaamalla se 800 ISOn säädöllä, ja ottamalla asia huomioon filmin kehitysvaiheessa. Ei siitä enempää.
Niin nykyäänkin: Ellei objektiivin valovoima riitä, jos pitää huonoissa valaistusolosuhteissa saada kuvauskohteen liike pysäytettyä tai muutoin saada siedettävää tai tarkoitukseen riittävää kuvanlaatua aikaan, väännetään ISO-arvoa suuremmaksi, kameran kennon luonteesta (hinnasta) riippuen, jopa 12800 isoon saakka, ja korjataan mahdollinen kuvan laadun heikkeneminen jälkikäteen photoshopissa, tai jollain muulla ohjelmalla. Tällöin on pitänyt laittaa kamera tallentamaan kuvat RAW-muodossa, jossa on kaikki kuvan bitti-informaatio tallella, eikä kyseessä ole tyypillinen jpeg-muunnos, jonka arvot ovat japanilaisten valokuvauskoneinsinöörien näkemyksiä.
Jpeg-muotokin on jokseenkin täysin käyttökelpoinen, kun olosuhteet ovat hyvät, ja kuvaaja tuntee kameransa perin pohjin.Tästä vastakkainasettlusta RAW/jpeg käydään loputonta kädenvääntöä netissä ja muualla missä kolme kuvaajaa osuu samaan paikkaan ja puhuvat kuvaamisesta.

Kamera kiinnitettynä jalustalevylle; objektiivina 24 - 105 mm yleiszoomi

Jalustaa tarvitaan

Laitoin tilaukseen, tai huusin nettihuutokaupasta "lintuputken". Yritän jälleen kerran opetella kuvaamaan lintuja, ja muuta luonnon elämää maisemien lisäksi. Päädyin 150-500 milliseen zoomiin, jonka valovoima on muistaakseni 5 - 6,3. Eli pitkänä sen valovoima on aukkoarvoa 6,3. Ei aivan pimeä, mutta kaukana valovoimaisesta 2,8 putkesta joka tuolla polttovälillä painaa ja maksaa. Sellainen huippulasi painaa yli 5 kiloa, ja maksaa yli 10 000 euroa. Jos se on hyvä, todella hyvä.

En tarvitse todella hyvää, kun en tunne linnuista monntaakaan aivan yleisien varisten lisäksi.
Mutta into oppia on herännyt hiljalleen.
Objektiivia odotellessa, kaivoin komerosta esiin jalustan, jota tulen lintuputken kanssa tarvitsemaan. Sen isomman jalustan. Pari pienempää ja kevyempääkin on käytössäni. Tai siis käytön puutteessa. Huono jalusta jää kotiin, samoin pakkaa olemaan liian raskaalla, vaikka sanotaan ettei jalusta ole koskaan liian raskas.
Pöytäjalusta on kätevä, monopodi; sellainen yksijalkainen keppi (ei selfie) mahtuu paikkaan kuin paikkaan.

Mutta näiden lisäksi ovat "järkäleet" jotka ovat tukevia, kestäviä, ja painavia. Oma "The' jalustani" on Vinten- merkkinen, ja alunperin tarkoitettu videokäyttöön. Ison videokameran alle. Sellaisen olkapäällä kannettavan videokameran. Ei minkään GoPron, joka kulkee vaikka housun punttiin kiinnitettynä. Kun kameran kiinnittää tällaiseen parikymmenkiloiseen maastokelpoiseen pommminvarmaan rautaan, otetaan mahdollinen kuvanvakaaja pois päältä. Ettei se ala elämään omaa elämäänsä, ja "vakauta" kuvaa epäteräväksi.
Testasin tosin ylläolevassa kuvassa esiintyvän objektiivin vakaimen noin 1 sekunnin valotusajalla jalustalla kuvaten, eikä sillä ainakaan hyvässä valossa ollut vaikutusta kuvan terävyyteen.
Ei tässä tapauksessa, eikä tällä objektiivilla.

Lopuksi kuvat testitilanteesta, ja ennen kaikkea jalustasta, sen molemmista päistä.