23.4.15

Porin maisemassa

Kiipesin kameroineni Ruosniemen hiihtokeskuksen laelle. Edellisen kerran vein sinne kameran 1988, näihin samoihin aikoihin vuodesta: 27 vuotta sitten.
Silloin se oli tavallinen filmikamera, varustettuna jollain 35-70  zoomilla. Saattoi se olla kompaktikamerakin, sen aikainen pokkari jolla aloitin kuvauksia hieman vakavammalla mielellä.


Ensimmäinen kuva on paperikuvasta skannnattu ja jonkin verran värikorjailtu. Eilen (22.4.2015) ottamani digikuva on rajausta lukuunottamatta muokkaamaton. Kannattaa avata kuvat isommiksi.


1988

2015
Ero kuvien laadussa on tietenkin melkoinen. Sää oli eien edullinen ja valon suunta kuvauksen kannalta parempi. Päälimmäisenä kuvia verratessani kuitenkin kiinnitän huomion Aittaluodon savuihin. 1988 siellä tehtiin vielä kiivaasti paperia, Seikun saha jauhoi täysillä.
Nyt savua tulee oikeastaan vain voimalaitoksen piipusta. Karjarantaan on noussut kerrostalokompleksi, mutta linkkimasto on edelleen paikallaan.
Pajupuska peittää osin etualan näkymää, mutta pellot ovat edelleen maatalouskäytösä.


Tämä vertailusta. Otin muitakin kuvia, verrattuna filmiaikaan jolloin nappasin vain tuon yhden kuvan maisemasta.


Kuvan oikeassa laidassa on uusi Puuvillan kauppakeskus, jonka nimiteksti on suuremmassa kuvassa luettavissa


Etäisyys kuvauspaikalta kirkkoon ja raatihuoneeseen (kartalta mitattuna) linnuntietä  4,5 kilometriä.
Objektiivi 500 mm f8 1/400s käsivaralta


Perspektiivi litistyy: Aittaluodon ja taustalla näkyvän Riihikedon kerrostalojen (keltaiset)
välimatka on noin 2 kilometriä. Kuvassa ne näyttävät olevan aivan peräkkäin.




Maisemaa lähdin kuvaamaan ja tallentamaan. Kuvia kertyi tyypillisen nyky tapaan noin 100: Tuulimyllyjä, Meri-Porin teollisuutta ynnä muuta vastaavaa. Mutta myös jokunen lintukuva, vanhaa rautatien pohjaa, pari kasvikuvaakin.

Meriporin teollisuus, Kaanaan näkötorni ja pari pakollista tuulimyllyä horisontissa,
19 km etäisyydellä kuvauspaikasta

Ruosniemen koulu. Ja Peittoon tuulimyllyt. Pitkä objektiivi vääristää
19 kilometrin päässä olevien myllyjen etäisyyden.

Inhoan noita p**rkeleen vipperöitä!


Vanha rautatienpohja

Pori  - Haapamäki rautatie on paikoin nähtävissä. Elämysrautatie, muistaakseni, niminen firma vuokraa resiinoja, joilla pääsee kolistelemaan vanhaa rataa pitkin.
Jollei ole aivan hinnan kiroissa, niin voisi sitä joskus kokeillakin.
Mutta turha tuon rataosuuden uudelleenavaamista on vouhottaa.
Ei ole aivan pikku juttu laittaa sitä nykyaikaiseen liikennöitävään kuntoon


Kevättaskuruoho, joka luetaan rikkakasveiksi. Oikeassa alakulmassa kasvuaan aloittelee isomaksaruoho.Vasemmalla laidalla siankärsämön lehtiä. En tunne kasveja, mutta
nykyisin on apu helposti saatavissa esimerkiksi sosiaalisessa mediassa;
Facebookin hakukenttään hakusanat "kysy luonnosta"... ja siitä eteenpäin



Olen aina halunnut päästä kuvaamaan tai äänittämään sammakoiden kutua.
Mutta joutunut tyytymään jätetyn kudun kuvaamiseen



Yhdeksän kymmenestä kameran okulaariin osuvasta linnusta on tällä hetkellä räkättirastas. Niitä piisaa aivan kyllästymiseen asti. Mutta silti niitä täytyy kuvata. Niin nytkin. Eka kuva on selvä tapaus, mutta olisikohan tuo toinen toista sukupuolta vai muutoin vain erimallinen yksilö. Saattaa se olla joku muukin laji, mikä olisikin mukava yllätys. Täytyy tarttua lintukirjaan, tai kysyä somessa

Räkättirastas laulaa äänellään

Mutta tämä täytyy selvittää...


... nyt kun minulla on ihan oikea oma lintukirjakin.
Kirjastosta lainaamiini verraten tämä on vieläpä melko hyvä sellainen





23.4.2015  klo 09:35
Lisäykset klo 21:30

"Lukee ken lukee"
...vai HÄH?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Näyttelykuvia

 Pictures at an Exhibition   tai  Tableaux d'une exposition : Englanniksi ja ranskaksi, tämän julkaisun otsikoksi asti heränneelle ajatu...