lauantai 30. joulukuuta 2017

Hävetkää! Jos kuvaatte automaatilla.


Otsikko on karrikoitu ja sarkastinen, mutta totta toinen puoli. Kun ja jos johkaantuu (ajautuu) jostain syystä sosiaalisen median valokuvausharrastusalueille, pahimmillaan niille joissa ammattikuvaajat tai melkein sellaisina tai jopa parempina itseään pitävät kohottavat itsetuntoaan tai jotain elimellistä osaansa, törmää tuotapikaa termiin "M" Se tarkoittaa, että kameralla ei kukaan itseään kunnioittava henkilö voi kuvata muulla toimintatavalla kuin tällä magisella Manuaali-asetuksella, jossa kuvaaja valitsee kaikki kuvaan vaikuttavat osatekijät itse. Vetoavat oppimiseen ja kuvanhallintaan, jotkut jopa katu-uskottavuuteen. Kuka sen tietää millä asetuksella joku kuvaa, tai joku kuva on otettu ja lopuksi photoshopilla pilattu?
Jos ja kun kuva on hyvä, vähentääkö sen arvoa jotenkin se että se on otettu vain nappia painamalla, enempää tai yhtään jotain asetusta miettien?





Teoria: osatekijät

 

Kameran tuottamaan kuvaanhan vaikuttavat kaksi pääasiaa, säätöä; eli valotusaika jonka ajan kuva valottuu eli syntyy tai tallentuu kameran kuvakennon kautta kameran muistiin. Filmiaikana se valottui filmin valoherkälle emulsiopinnalle.


Toinen oleellinen osatekijä on linssissä eli objektiivissa oleva himmentimen aukon koko. Kun laukaisinta painetaan, avautuu kamerarungossa oleva suljin valituksi ajaksi, ja samalla sekunnin murto-osalla objektiivissa oleva himmennin -aukko säätyy sen kokoiseksi kun sen koko on asetettu.
Aukon koko vaikuttaa syntyvän kuvan syväterävyyteen: kuinka suuri tai syvyyssuunnassa pitkä alue on kuvassa terävää, onko kohde terävä ja tausta sumea. Vai onko kuva metrin päästä äärettömyyteen tarkka. Kun aukko on pieni reikä josta valo ja kuva etenee kennolle, pitää valotusajan olla olla pidempi jottei kuva ole liian tumma tai alivalottunut pimeä. Jos kuvattava kohde liikkuu, pitää valotusajan olla riittävän lyhyt jotta liike saadaan pysäytettyä kuvaan. Ellei haluta kuvassa näkyvän liikettä.
Kolmas säädettävissä oleva asia on kennon herkkyys: ISO-arvo. Se on filmikuvauksesta digiin jäänyt määritelmä. Filmiä myytiin ja myydään edelleen eri herkkyisenä, joka ilmaistaan ISO-arvona. 100 ISO:n filmi vaatii enemmän valoa kuin ISO 400 tai 800. Valon tarve tuplautuu samalla kun isoarvo tuplautuu.
Noin lyhykäisyydessään. Eli manuaaliasetuksella nämä kolme säädetään itse. Sen kuulemma oppii tekemään, tai osaa tehdä kun on "kunnnioitettava Pro-kuvaaja", tai muuten armoitettu harrastaja. Taidekuvaajilla ei ole niin väliä.





Automaattiasetukset, ne itsestään Perkeleestä olevat

 


Kamerassa on tällainen valintakiekko jolla valitaan toimintatapa, tässä kuvassa Nikon-merkkisen.
Legendaarinen M, jolla kaikki itseään arvostavat kuvaavat, kuten edellä kirjoitin.
A- on Nikonissa aukon esivalinta, eli valitaan aukko ja kamera hoitaa loput eli valotusajan säätämisen. Canoneissa lukee Av
S- on edellisen vastakohta; kuvaaja valitsee valotusajan ja kamera aukon.
P- on turha. Siinä kameran automatiikka säätää sekä ajan että aukon. Jotain voi yrittää vääntää säätökiekolla joka on laukaisimen lähellä. Mutta yhtä hyvin voi siirtyä seuraavaan.
AUTO:  vihreällä korostettu kuvaustapa, joka tunnetaan myös mummo-asentona tai -asetuksena.
Siinä kamera tekee kaiken kuvaajan puolesta. Salama pomppaa tarvittaessa mukaan toimintaan ja kaikki muukin on mietitty. Japanissa tai jossain missä kameroita suunnitellaan.
Asetus johon kamera on kuvassa säädetty, vastaa muutoin melkein mummoasetusta, mutta salama ei toimi tai sen ei anneta toimia. Lisäksi voidaan valita automaattitarkennnuksen tarkennustapa ja -pisteet, sekä kuvan tallennusmuoto; RAW, jpg tai sekä että molemmat.
Tästä lisää, tämän blogipäivityksen toisessa pääaiheessa.
Unohdetaan nuo loput; scene, U1 ja -2.


Kuvaamisen helpotus

Ensimmäisen kuvan (katsokaa sitä nyt) kamerarungosta irti olevalla objektiivilla on oma tarinansa. Se on Nikonin valmistama Nikkor. Tehty raudasta Japanissa, parikymmentä vuotta sitten. Filmikameralle tarkoitettu sähkötön mekaaninen työjuhta. Pumppuzoomi, polttoväliltään 70 - 220 milliä. Eli lyhyen pään teleobjektiivi jolla päästään tarvittaessa "lähelle kohdetta". Valovoimaa en nyt muista, eikä se oikeastaan minua kiinnostakaan.

Nikonia kehutaan siitä, että nykyisiin runkoihin sopii paljon filmiajankin objektiiveja suoraan noin vain, ja ei kun kuvaamaan. Se mielessäni innostuin tästä objektiivista, kun sellainen oli halvalla myynnissä. Runkoni (D7000) on varustettu ruuvimoottorilla joka tarkentaa sähköttömätkin objektiivit automaattitarkenteisesti.
Rungon aetuksissa on viidakko, jolla voidaan tuollainen menneisyyden objektiivi "näyttää" kameran elektroniikalle, jonka jälkeen sen himmenninkin toimii niin kuin kuuluukin.
Näytin ja väänsin, sitä & tätä mutta ei toiminut himmennin. AF kyllä toimi, eli tarkennus.




Kyllästyin, ja päätin toimmia radikaalisti!

 

Kuvassa objektiivin peräpää, ja noin klo 8 kohdalla himmentimen mekaaninen säätäjätappi, jonka väänsin sivuleikkurilla poikki objektiivirungon tasoon saakka. Eli pois käytöstä.
Sähkönastat on tässäkin, mutta objektiivissa ei ole prosessoria


Vertailun vuoksi eräs Canonin objektiivi, jossa vastaava "tappi" tallella.


 . . . ..  ja vielä toinen vertailu: täyssähköinen ef-s objektiivi jossa kaikki toimii sähköisesti.




Nikonin pumppuzoomista tuli täydellä aukolla toimiva objektiivi koska tappi lähti ja mekaaninen kosketus runkoon hävisi. Mutta toinenkin ominaisuus poistui: Koska aukkoa ei voi säätää, hävisi kamerasta myös ajan esivalinnan säätömahdollisuus, manuaalista puhumattakaan.
Kamera siis toimii tällä hienolla objektiivilla vain mummoasennossa ja / tai tällä:

"melkein mummoasennolla", joka kuitenkin mahdollistaa hyvät säädöt, mitä tulee RAW:iin, fokuspisteisiin ja ISO-alueeseen. Samalla kamerasta tämän objektiivin kassa tuli sellainen jonka kanssa touhutessaan voi ja saa keskittyä oleelliseen eli kuvan rakentamiseen sommittelun ja sisällön osalta.
Nikon on minulle vasta muutaman kuukauden "tuttavuus", kuvattuani kolmisenkymmentä vuotta Canoneilla, osin fujifilm:llä ja hasselbladilla ja ja ja....
Kun sitä kuvailee kamerana, niin päähuomioksi minulle on muodostunut eräänlainen helppous. Canoniin verrattuna. Nikonilla tulee keskityttyä enemmän aiheeseen ja kuvaamiseen. Canonilla tulee säätäneeeksi paljon enemmän. Lopputulokset ovat molemmilla yhtä hyvät. Kameran takaa se lähtee, mitä kuvasta tulee.




 Nikonin tee-se-itse mummokameralla otettu kuva




Fokuspisteiden tarkastelua nikonin omalla raw-kuvaohjelmalla.
Mieluummin käytän kuitenkin Raw Therapee- nimistä.




Jos manuaalikuvaus on . . . .





-Upouutena aurinko punasi
paratiisin vihreää kultaa,
kun puun alla Aatami istuksi
ja raaputti tikulla multaa.

Kuva syntyi, vaikkakin karkea,
miten ihminen iloita saikaan,
kunnes Saatana supatti: “Sievä se on,
mutta tokko Taidetta lainkaan“.


                                    Rudyard Kipling, 1865-1936 Englanti   suom. Yrjö Jylhä






.

3 kommenttia:

  1. Hieno,mielenkiintoinen päivitys !

    VastaaPoista
  2. Väänsitpä rautalagasta suoran. Ei nikonkaan kovin helppo aolea automatilla, kesällä toimii mutta näin talvella lumisessa maisemmassa ei riitä että pari aukkoa alivalottaa P automaatti asetusta. Paremat talviset sävyt tulee kun sääätaa manuaalilaa sen parin aukon alivalotuksen A asntokin ylivalotaa talvella. WB jätit vallan käsitelemättä, tosin nikonissa valkotasapaino toimii automaatilla moitettaa kelillä kuin kelillä, katuvalojen sävyt kyllä saa paremaksi kun asetta wb:n loisteputkelle.

    VastaaPoista

in memoriam

Harvoin jos koskaan, laitan kuvaa itsestäni mihinkään. Poikkeuksen teen Facebook:in kohdalla, jossa profiilikuvani esittää minua, eikä ko...