3.2.21

Porin torilla


Kun tuolla ulkona on 15 astetta pakkasta, voi palata kesätunnelmiin vaikkapa Porin torille joka on ollut viime pävinä uutisissakin. 
Menin kuva-arkistooni, hakeakseni muutaman torilla ottamani. Niitähän löytyikin melko mahdoton määrä. Plokkasin joukosta jokusen, mutta silti niitä kertyi tähän laitettavaksi ehkä liikaa. Laitan silti. Jonkinlaiseen järjestykseen, mutta en täsmälliseen. Kuvateksteihin jotain, jotkut ilman. Kuvat puhukoot puolestaan. 
Kirjoitelman loppuosassa uutistausta joka sai nyt tarttumaan aiheeseen. 


2.8.2018



Viimeisin ottamani kuva: 27.1.2021. Myyjiä vain pari, säätila melko ikävä. Perunoita ja Ojalan piirakoita kuitenkin. 




Kolme kuvaa toukokuulta 2020. Kauempaa kuvattua, myöhemmin osarajattua. Ensin laaja, koko näkymä. Osarajauksissa tarkat kellonajat.  Minut pantiin merkille, että mikä hyypiö siellä filmaa.






neljä sekuntia ensimmäisestä




Juhannusta seuraavana torstaina 2020. Tavallinen kesäpäivä, lämmin sellainen. Mutta menin lähemmäs, varjossa iustuvaa kukkakauppiasta. 


Syntyi kuva joka on merkityksellinen. Kukkakauppiaan viimeinen työpäivä, jonka jälkeen eläkkeelle. 



Torille avattiin Makkarabaari. Pyrin saamaan kuviin elämää. Niin tässäkin tapauksessa. 



Kieloja kaupan



Eräällä kerralla, ollessani lähtemässä pois. Otin vielä yhden "räpsyn". Myöhemmin löysin kuvasta hymyn. Pitkällä putkella perspektiivi litistyy. Siitäkin osarajauksella löytyyt kuva. 



Pyöräkorjaajalla riittä töitä talviaikaankin. 






Konteista kasattu juottola herätti paljon huomiota ja kritiikkiä nettifoorumeilla. Kun sitä ei pidetty asianmukaisesti auki, vuokrasopimus purettiim lopulta ja . . . 



. . . ja kontit häädettiin torilta. Yksi osa sai uuden elämän Isosannan vanhan höyrysahan ( talotehtaan jne.) edustalta, sosiaalisena tilana. 



Tulevaisuus


Havainnekuva tulevasta torirakennuksesta

Uutislainaus, kun olen laiska kirjoittamaan:

"Porin torille suunnitellaan uutta torirakennusta. Tavoitteena on, että uusi torirakennus valmistuisi kesään 2021 mennessä. Kahteen osaan jaetun paviljongin tilat on tarkoitus toteuttaa suurelta osin lasiseinien avulla, jotta lopputulos on mahdollisimman kevyt. Lasisen osan päällä leijuu puinen siipi. Siipi voidaan valaista altapäin pimeään aikaan, jolloin se hohtaa lämmintä valoa ympäristöönsä, kuvailee kaupunkisuunnittelupäällikkö Mikko Nurminen.

Nykyinen torirakennus on valmistunut vuonna 1956 ja sitä on laajennettu 1990-luvulla. Rakennuksen käyttö on muuttunut ja laajentunut merkittävästi, eivätkä tilat palvele kunnolla nykyisiä toimintoja. Porin kaupunginhallitus päättää torirakennuksen jatkosuunnitelmista kokouksessaan maanantaina 16. maaliskuuta. "

Nykyinen torirakennus tunnetaan nimellä Satapaska. Toivottavasti uudelle saadaan uusi nimikin. 


Nykyinen, linja-autolaitureiden puolelta kuvattuna 2019. 





Porissa: 3.2.2021
____
___
__
_
-
.



:)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Näyttelykuvia

 Pictures at an Exhibition   tai  Tableaux d'une exposition : Englanniksi ja ranskaksi, tämän julkaisun otsikoksi asti heränneelle ajatu...