Auton hävitys ja tuhkakuppi

Kaksi toisistaan kaukaista asiaa tässä postauksessa. Merkittävä ja vähemmän merkittävä. 
Ensin merkittävämpi: 
Muutetuani Reposaareen ja päästyäni asettumaan aloilleni, toinen merkittävä elämäntapahtuma oli autosta luopuminen. Se eteni ja tapahtuikin olettamaani sujuvammin. Pääsin autosta eroon, mikä oli täysin harkittu teko. Viimeiset pari vuotta olen jokseenkin inhonnut koko kopperoa, ja ajatellut että jonain päivänä minulla ei sitä enää ole. Kyse ei ole mistään ideologiasta tai ympäristöintoilusta. Olen vain saanut tarpeekseni, ja haluan olla ilman sitä. 
Siispä:

Astuin toissapäivänä ensimmäisen kerran kaupunkiliikenteen linja-autoon. Porin Linjat vei minut Reposaaresta kaupunkiin, tallettamaan "panoautomaatilla" rahaa tililleni. Pari isoa seteliä, jotka sain myydessäni autoni. En halunnut tyrkyttää niitä lähikaupan kassalle, vaikka sekin olisi ne huolinut iltapäivä-aikaan, kun vaihtokassansa olisi jo riittänyt. Tapahtumasta, siis linja-autosta täytyi ottaa kuvia  muistoksi. Tässä ylläolevassa olen jo paluumatkani alussa, Antinkadulla pois päin kaupungista. 

Toimitettuani varsinaisen asiani, minulla oli vajaa tunti aikaa kulutettavana ennen ensimmäisen auton lähtöä takaisin Reposaareen. Kaupungin lähituntumasta pois muuttaessani ajattelin, etten näitä nurkkia enää kuvaile, mutta pakko oli palata Itäpuiston päähän entisen Juhana herruan talon kulmille hallitalon tuntumaan. Tulipalossa vaurioituneen, puretun talon tilalle nouseva "hallitorni" on noussut harjakorkeuteensa, ja jatkoin sen dokumentointia ainakin vielä tämän kerran kun "huudeilla" olin. 

Palattuani torille paluuauton lähtöä odottelemaan, otin ja ostin torikahvilasta jupillisen ja istuuduin hetkeksi sen ääreen. Webbikamera ikuisti sopivasti tilanteen, ja löysin sen sivulta itseni. Hakkeriselfie, johon osoitin itseni keltaisella nuolella. Netttikamerakuva Windyn sivulta

Linja-auto käy kaupungista Reposaareen mennessään Mäntyluodossa.  Kokeilin matkan varrella monenlaista "juttua" aikani kuluksi. Nappasin liikkuvassa autossa kuvan junasta, Mäntyluodon aseman tuntumassa, koska olen niitä melko monta bongaillut. Kuvasta tuli säälittävä. Veturin numerosta ei saa selvää. Mutta yrittänyttä ei laiteta. 

Kun Reposaaressa ei junia kulje, Tahkoluodon hiilijunia lukuunottamatta (palaan niihin jossain vaiheessa), "bongailen" jatkossa kallonlahden laiturissa käyviä laivoja. Niitä on tullut aiemminkin kuvailtua. Facebookissani on niille albumi (<-linkki sinne), jota jatkossa tulen täydentämään. 

Kuvakaappaus puhelimeni näytöltä, "systeemistä" joka oli minulle aivan uusi kokemus kun en ennen ole julkista liikennettä käyttänyt. Kaiken muun elämyksellisyyden lisäksi nykyaikainen bussilippusysteemi oli sekin minulle uuden opettelua. Monesta vaihtoehdosta päädyin mobiililipun käytttäjäksi. Latasin puhelimeeni kännykkäsovelluksen. Rekisteröidyin käyttäjäksi, ostin "kymppikortin", jonka kaupanpäälliseksi sain yhden matkan. 
Vaerasin taskuuni kertalipun hinnan kolikoina, kun ajattelin että saatan joko töpätä jotain sovelluksen kanssa tai se ei toimikaan. Kyllä toimi, ja oli olettamaani sujuvampi käyttää. Ei niin minuutintarkkaa, kuin mitä sivuilla annettiin ymmärtää. 
Näyttäessäni puhelimntani kuljettajalle, kerroin etten välttämättä osaa käyttäytyä sen kanssa aivan sujuvasti kun olen ensi kertaa liikkeellä sellaisen kanssa. Kuljettaja naurahti, että ensi kerta hänelläkin. Mutta kaikki meni niin kuin pitikin. 
Googlesta löytyy loput, hakulauseella "kyyti likel". 

Tuhakakuppi ?

Satunnaisia trivia-kuvia:
Minulla on tuollainen perintöesine. Vanha tuhkakuppi joka oli synnyinkodissani. Se otettiin esiin, kun tuli vieras tai vieraita jotka tupakoivat. Siihen ovat karistaneet ja tumpanneet henkilöt jotka ovat olleret merkittäviä. Kansanedustajia ja muita vastaavia merkkihenkilöitä, joita kuului isovanhempieni tuttavapiiriin. Silloin kauan sitten; 50-70- luvulla annettiin ilman muuta vieraiden polttaa sisätiloissa, ja tuhkakuppi tuotiin oitis pöytään. 

Vastavihityt Isäni ja äitini olohuoneessaan. Pöydällä, kuvassa vihkiraamatun oikealla puolella samainen tuhkakuppi. Isälläni tupakki sauhuaa, eikä äitini ole ollenkaan niin tupakkavastainen kuin myöhemmin. 
Hän ei koskaan nähnyt minun poilttavan. Ja  pidin huolta siitä ettei hän siitä joutunut olemaan huolisssaan. 
Yli 40 vuoden työrupeama keuhkotautiparantolassa sai häänet inhoamaan ja vieroksumaan tupakointia, enkä halunnut olla siinä mukana misssään muodossa. Isäni poltti enimmäkseen piippua, jonka paheen olen ilmeisesti häneltä saanut geeniperimääni. 
Kuvassa mukana, vasemmassa reunassa serkkuni Erja. 

Oikein mukava viikonloppua!  (miten se eronneekin muista viikon ajoista) kullekin

Reposaaressa, illan joutuessa:  23.4.2021

____

___

__

_

-

.