Superpäivä ja TV:stä tutut

 Lauantaina on Porissa uutisten perusteella superpäivä. Termi superpäivä on pistänyt silmääni sosiaalisessa mediassa, Satakunan Museon päivityksissä. Muutakin tapahtuu; Puuvillan kauppakeskuksen pihalla on jo käsitteeksi muodostunut peräkonttikirppistapahtuma. Mutta se ei ole niin super kuin museon, jonne on koottu tapahtumista päiväksi ja iltaan jatkuen. Vietetään museopäivää, ja olikohan yötäkin. Vai onko museoiden yö vasta joskus myöhemmin. Sama se; menen jos menen, jo päivällä. Illalla en liikahda.

80-luvulla ja aiemminkin oli lehtimainoksissa huomioteksti "TV:stä tuttu". Kun joku tai jokin oli saavuttanut televisiossa julkisuutta tai suosiota, sen televisiossa näkymisellä oli suuri arvo jota kannatti käyttää mainonnassa paperillakin. Suurin näkyvyys saavutettiin pääsemällä televisioon.
Nykypäivänä voi laittaa vastaavaksi huomion kerääjäksi maininnan että netistä tai somesta tuttu. Niin laittavatkin; linkkejä instagramiin, face bookkiin, vlogiin tai blogiin. Kuinka moni niihin tarttuu, on oma lukunsa. Uutisvirta on loputon ja moni väylä lisätietoon jää sen jalkoihin.

Museolla ja peräkonttien äärelläkin olisi mahdollisuus tai tilaisuus tavata somesta "tuttuja".  Joskus ajatus kohtaamisesta tuntuu ihan harkinnan arvoiseltakin, mutta lopulta introverttius vie voiton. Kyseessä voi olla itseinhokin, tai rikkinäinen itsetunto. Omin päin omassa kuplassa touhuaminen on helpompaa. Mutta jos satutte kaupungilla tai jossain näkemään, niin "jutuille" saa kyllä tulla. Mutta: älkäätte loukkaantuko, jos kysyn että kuka te olette. Teititteleminen ei ole minulta vittuilua.

Viime päivinä

Kesä painaa jo päälle. On lämpimiä päiviä ja kaupungilla liikkuu enemmän ihmisiä. Kävelykatu.
Nuori katusoittaja laittautui Eetunaukiolle. Sympaattista.
Avatessani tietokoneen, tarkoitukseni oli viilata kuvia ja jättää blogin kirjoittaminen superpäivän jälkeiseen aikaan. Siihen kun olen käynyt museolla katsomassa uuden vaihtuvan näyttelyn  ja  valmistuneen Etelärannan. Peräkonttikirppikselle tuskin viitsin.
Mutta mitä niitä odottelemaan ja kirjoittamista panttaamaan, kun sisältöä on tullut jo ehkä liiankin kanssa.

Menin kaupunkiin, tapaamaan ystävää ja hänen hankkimaansa kameraa jossa oli pulma.
Samalla reissulla tämä kuvauskohde joka on jäänyt minulta huomaamatta ja näkemättä. Somessa näkemäni kuva-arvoituksen herättämänä menin raatihuoneelle, sen takapuolelle ja löysin etsimäni.
Päärnäistenharjun aikaiselta korkeimmalta kohdalta. Arkeologit ovat tehneet tehtävänsä ja kaivo on pelastettu.
Nyt sen äärelle pääsi rauhassa ja hyvin, kun kiihkeä terassikausi ei ole vielä alkanut. Terassi oli tyhjä. Jätin puunatulle puupinnalle pölyisiä jalanjälkiäni. Kengissäni oli tomua. Toivottavasti eivät pahastu.
Kaivosta olisi saanut hyviäkin kuvia jos kamerassa olisi ollut polarisaatiosuodatin. Se oli kotona kaapissa, ja linssi johon sen olen joskus ruuvannut; lainassa. Mutta ei se mitään.

Puistoissa vihertää kauniisti. Vaalean vihreää alkukesän väriä. Loppukesällä maisema menee tukkoon ja väri tummenee.
Vaihtavatko rouvat skuutteihin.

Kampustyömaa etenee. Otin neljä kuvaa joista stäkkäsin panoraaman.   Ties kuinka monennen.
Taivon sävykin aisoissa, kun "oikea" kamera ja linssikin.  JPG alusta asti.

Torilla oli elämää. Kauppiaita. Valoa ja varjoa. Bussikahvilakin auennut.  Elinvoimaista elävöitymistä.

Kuvapari Yrjönkadulta Hallitalon tuntumasta. Ennen kävelykadun aikaa ja nyt. Tai alempi, omani on jostain alkukeväältä. Museon kuvalle ei ole tekijänoikeustietoja. Muutoinkin se on vähän piilossa jossain netin syövereissä. Parissa muussakin blogissa olen nähnyt niin miksen minäkin sitä pöllisi.

Lopuksi:  luomukuvia

Toukokuun säätila ja ilmakehän tila muodostavat varsinkin puhelilmen kameralla otettuihin kuviin kamalaa värimaailmaa, jota on hankala korjata kun se on niin rectumista!
Kuvia on kätevä ottaa puhelimella, kun se on melkein poikkeuksetta mukana, ja kuvien laatukin jo aika mukavaa. Värimaailmaa lukuunottmatta silloin kun kohteessa on tietynlainen rikas sellainen. Niin tässäkin tapauksessa, jolle täytyi tehdä aika paljon. Sininen rääkyi päälimmäisenä, mikä on tietysti hyvin instagram-trendikästä.

Mutta kun tykkään että kuvasta tulee mahdollisimman sellainen kuin itse silmilläni kohteen kuvaa ottaessani näin.  Eli luon-non-mu-kai-nen.  Ihmettelin netissä-somessa taivaan värin toistumista sellaisena kun se puhelinkuvissa pakkaa tähän aikaan vuodesta näkymään. Ja hankaluutta sen saamiseksi siedettäväksi.
"Se on luomukuva, kun otettu ja laitettu sellaisenaan kun kamera tai puhelin sen otti ja antoi"
Ajatelkaa!  Kamerassa on ohjelmisto joka säätää kuvan sellaiseksi kuin japanilainen tai nykyään kiinalainen tietokoneinsinööri on sen mallintanut tekemään. En käytä vaikeampia termejä ettei mene vaikeammaksi.
Älkää pahastuko. On pääasia että on mukavaa.

Laitan tähän "reseptin" jolla tein melko ekologista  filminkehitystä. Prosessin toinen vaihe ei ollut sellainen, kun kiinnitekemia oli ja on kaupallista myrkkyä. En hae kehityskemikaalin valinnassa ekologista luontoystävällisempää tapaa, vaan haluan sen tekemää jälkeä kuviini. Tämä on pidemmän kaavan menetelmä, kun mukana on jodioitu suola. Filmi ja kehitysaika vaativat sitä. Monet helpommat eivät.
Kahvikehittämisestä tuli keskustelua filmiryhmässä. Ihmettelivät että  miksi pikakahvia. Miksei jotain robustaa tai espressoa. Kokeilkoot vaikka teetä!  (on silläkin kehitettä syntynyt)

Edellisen kuvan reseptiikalla syntynyt kuva: Tämä, seuraava sekä parikymmentä muuta joita en nyt tähän laita. Skannasin "possun" sekä negatiividigiksi että diana joknka käänsin photarilla. Niillä ei tässä tapauksessa ollut suurta eroa. Tämä normaalilla skannauskululla.

Risukuviksi kutsutaan rospuuttoajan kuvia kun on pakonomainen tarve ottaa kameralla kuvia vaikka mistä - risusta. Tässäkin on risuja. Muttta ajatukseen lisätty paikka jossa ne kasvavat. Portaiden käyttö oon ollut vähäistä tai niitä käytetään risuista huolimatta.

Mustavalkokuva ei ole luomu. Siitä puuttuvat muut värit. Mutta 256 harmaasävyä . . .   
Nauttikaamme superpäivistä. Ne ovat edessäpäin.

Porissa: 16.5.2024

...