Makro ja mikroskooppi

Lähi- eli makrokuvaus, jossa mennään lähelle kohdetta ja tulokset eivä tunnu olevan tästä maailmasta, hyppää aina välillä innostukseni aiheeksi.
Mutta pidemmälle en ole päässyt. Väineitä on yksi kirjahyllyn hyllyllinen, ja testausta olen tehnyt välillä paljonkin. Mutta "luontoon" saakka eivät laitteet ole kameralaukussani kulkeutuneet muuta kuin ehkä kerran.

Kokosin tänä aamuna makropaketin "uuden" rungon nokalle. Tällä kertaa telejatkeen kanssa, jonka laitoin aiemmasta poiketen rungon ja palkeen väliin. Harvemmin olen sitä makrossa käyttänyt ollenkaan, kun objektiivien polttovälit yleensä riittävät hyvin ilmankin.
Teuvo Vehkalahti "sai" minut somepäivityksellään kuitenkin kokeilemaan tätäkin.
Kokoonpanona palje, jonka nokassa Cosinan cosinon-s  50mm f 1.8, ja ja rungon sekä palkeen välissä kinotelex- 2x telejatke joka tuplaa polttovälin. Saman se tekisi palkeen toisessakin päässä, mutta tässä tapauksessa palje ei ilman sitä sopisi runkoon.
Lasitavara ja palje ovat kierresovitteisia, M42 kierteellä kiinnitettäviä. Systeemi on kameran bajonetissa kiinni M42/eos-sovitteella.



Viiden sentin kolikon kruunapuolen leijona näyttää samalta kuin ennenkin, makrokuvissani. Tämän huitaisin pikapikaa vapaalla kädellä, hiukan pöytään tukien. Otin värejä melko paljon pois, kun hain kuvasta jotain mikä ei värillisenä erottunut. Kuva on rajaamaton, täysikkoiseksi suurennettuna tietokoneen tuudulle mahtuisi tuosta pelkkä kieli ja kuono.

Kuvasin muutakin

"neulan"  pää, rajattuna täysikokoiseta kuvasta

 2millin ruisku ja tylppä neula, joilla sekoitellaan ja mittaillaan nesteitä . Ei siis injektioneula. 16 gaugen neula: neulojen halkaisijat ilmoitetaan gauge-lukuina. Millimetreiksi muunnettuna gauge-asteikko on epälineaarinen. Tämä 16 gaugen- neula on halkaisijaltaan noin 1,2 millimetriä. Gauge-asteikolla puolet ohuempi eli 32 gaugen, jota käytetään esimerkiksi insuliinikynissä, on 0,2 mm ulkohalkaisijaltaan. Gaugeluvultaan suuremmat ovat ohuempia kuin luvultaan pienemmät.
Menipä tieteelliseksi!

Uutta kokeilemaan: kännykällä
mikroskooppikuvausta

Kirjahyllyni päällä on kaksi mikroskooppia. Kolmaskin oli, mutta heitin sen roskikseen kun sillä ei tehnyt yhtään mitään. Kyseessä oli Lidlin myymä bresser-läpivalaisumikroskooppi joka oli aivan olematon. Siitä jäi kuitenkin muistoksi usb-liitäntäinen okulaarikamera ja preparaattityökalusetti josta on ollut paljon "iloa".
Mutta asiaan: Pintamikroskooppi, ihan sellainen "oikea" Motic- merkkinen hyllyn päältä pöydälle ja hommiin.

Viiden sentin kolikko  linssin alle ja kännykällä kokeilmaan kuvausta. Tässä tapauksessa helppoa kuin heinän teko (se niin helppoa ole, olen kokeillut).

 

Kuva pienennettynä

 

 

Osa täysikokoisesta kuvasta

Lisää suurennusta mikroskoopiin, ja koko kuva nettiin sopivaksi pienennettynä.

Osa edellisestä  täysikokoisena, rajattuna

Antenni ei liity makrokuvaukseen. Se on kaukolaukaisimen antenni, jonka ei tarvisisi näkyvissäkään olla koska kamera jolla otin kuvan tästä tilanteesta, oli samassa huoneessa ja hyvin lähellä.





Tällä lailla näin.

Hyvää juhannusta!

Porissa  23.6..2016
Juhannusaaton aattona,
juhannuksen sattuessa viikonloppuun. 

.

Kännykällä kuvaamisen koukeroita

Hommasin pokkarikameran korvaajaksi hyvälaatuisella kameralla varustetun puhelimen. En sellaista  olisi hankkinut, mutta vanha meni hukkaan -ja oli jo melko huonossa hapessa muutenkin.

Yksi kännykällä kuvaamisen "syitä", sen lisäksi että se on useimmiten matkassa mukana, on otettujen kuvien lähettäminen kuavustilanteesta ja -paikalta saman tien sosiaaliseen mediaan tai muualle heti nähtäväksi.  Niin minäkin olen nyt tehnyt, lähinnä FaceBookiin. Instagram ja pinterestkin on, mutta ne eivät oikein ole ajaneet itseään tällaisella vanhenevalla äijällä itseään läpi.
Lisäksi FB:n tavat pilata sinne ladattuja kuvia, ja keinot sen estämiseksi ovat tulleet jo rutiininomaisiksi tietokoneella tehtyinä.

Appsit vastaan www

Kännykkä tekee omiaan, jollei tiedä mitä se kätkee sisälleen. Tai sen ohjelmat.  Mobiililaitteissa; puhelimissa ja tableteissa, käytetään enimmäkseen eri touhuihin tarkoitettuja oljelmia, appseja. Siinä kun tietokoneella asiat hoituvat webbiselaimen kanssa. Siiinäkin on omat liitännäisensä ja sisäänasennetut lisäominaisuudet, mutta unohdetaan ne tässä yhteydessä.
Mobiili-appsit eivät aina ole yhtä kattavia toiminnoiltaan kuin "oikean" tietooneen käytössä on oppinut automaattisesti tekemään ja elämään ilman ihme rajoiuksia.

Pistin Yyterin sannoilta maiseman ja ilmanalaa kuvaavan tilannekuvan menemään naamakirjaani.
Kotiin palattuani näin ruudulta että se oli aivan suttu. Ihmettelin hetken ja latasin koneelta siihen kännykältä siirtämäni saman kuvan, asetuksilla joilla ladattuun kuvaan fb ei enempiä puutu.

Jotta eroa saattoi katsoa yhdella vilkaisulla, liitin kaksi kuvankaappausta yhdeksi kuvaksi ja tulos näkyy yllä. A-kuva on osarajaus rannalta suoraan lähettämästäni, ja B konen kautta kulkeneesta.
FaceBookin kuvanmuokkaus oli pakannut ja pienentänyt suoraan lähetetyn kuvan pitkältä sivultaan 960 pikselin kokoon. Kotikoneelta lähettämäni kuvan olin pienentänyt 2048 pikselin levyiseksi, joka on Facebookin suurin läpi päästämä koko, johon se ei puutu.


Paska systeemi, ajattelin. Kamera puhelimessa kyllä on  kohtuullinen, mutta mokoma systeemi pilaa laadun. Olin jo alkanut elää asian kanssa, joka ei minulle mikään suuriarvoinen tosin ole.
Mutta eilen putkahti someen eräs vuoden parhaista kommenteista. Se ei ole se, että on samantekevää millaista kuvaa "faceen" laittaa!
Vaan se, että mobiiliohjelmassa, siis FaceBook-appsissa on asetus jolla kuvat saa ladattua  seinälle  HD-laadulla. Ensin kohautin olkiani, ja ajattelin että joku sekoittaa nyt videot valokuviin. HD on minun järkeni mukaan liittynyt aina videokuvaan; teräväpiirtoa.
Mutta menin ja katsoin kännykkäni asetuksia, ja siellähän se HD lymyili.
Laitoin rastin ruutuun; että lataapa sitten HD-laatuisena, valokuvat. Testaamaan ja vertaamaan niin ettei kuviin pääse ylimääräisiä parannuksia. Kuva suoraan verkkoon, ja sama koneen kautta kuten ennenkin. Sitten ladattujen kuvien tallennus takaisin koneelle, ja ominaisuuksien vertailu.

Kuvapari samalla systeemillä kasattuna kuin edellinen rantakuva. A; jonka laitoin kännykästä suoraan "faceen" oli pakkautunut sen syövereissä juuri optimikokoon, eli 2048 pikseliä / pitkä sivu.
Se - ja koneella pienentämäni orkkis jonka laitoin myös verkkoon ja takaisin; näyttävät nyt jokseenkin identtisiltä.
Kännykän kameran alkuperäinen kuvakoko on 5520 x 4140 pikseliä. Eli maaginen 23 MEGAPIKSELIÄ! Kennoarkkitehtuuristakin voisi kirjoittaa tietokirjan, mutta se on tylsää jorinaa.
Sen verran kuitenkin; että tuo megapikselimäärä on sellainen jolla kännykkävalmistajat mainostavat kameroidensa vastaavan järjestelmäkameraa. Ja saavat tekeleitään kaupaksi!

>Tuolla asetuksella se temppu tehdään<

Sillä on merkitystä, millaiselta kuvat somessa näyttävät. Mobiilikuvaus on tullut jäädäkseen ja sen kanssa oppii elämään. Ennen kun seuraava menetelmä tai muotivirtaus keksitään kuluttajien rahoja imemään.
Vaikka vanhalla kunnon "järkkärillä" saa parempia kuvia, tai saako, niin sekin on digikamerana eri juttu kuin alkuperäinen filmille kuvaaminen. Näiden menetelmien välillä, uusiin siirtyessä, pitää miettiä asioita ja opettaa itselleen ellei muuta niin pitkää pinnaa ja avoimuutta saamilleen neuvoille.
Kiitokset niistä!

Pori: 22.6.2016

.

Uusi mukava pikkukamera

Edellisessä kirjoituksessani, josta on jo luvattoman paljon aikaa, kertoilin kroppikennoisen kamerahirmun myynnistä. Jäljelle jäänyt pienikennoinen kiss-digital X ( alla olevassa kuvassa oikealla)  sanoi kirjoitustani seuraavana päivänä työsuhteensa irti. Se ei enää käynnistynyt.

  Heitin sen roskikseen, otettuani akun ja muutaman varaosan talteen. Siihen hankkimani "kittilinssi" 18-55 jäi hyllyyn, enkä laittanut sitä myyntiin vaikka "parempaa" mallisarjaa vakaajineen onkin.

Aloin metsästämään sille seuraajaa; 400D oli kiikarissa, vastaten kuollutta kissiä. Pari ehdokasta löytyikin, ja tänään hain tämän mukavan vähän lauotun yksilön.

Hain alunperin pelkkää runkoa hajonneen tilalle, koska muut tarpeet minulla oli olemassa. Mutta tämä 1600 kuvaa ammuttu 450D lähti jokseenkin samaan hintaan pakettina jossa oli myös akku/pystykuvauskahva ja Sigman 18-200 millinen.
Objektiiviin en ensin kovinkaan innostunut, mutta testattuani nopeasti efs 18-55 putkeen verraten, voin olla tyytyväinen sen piirtoon varsinkin hyvissä olosuhteissa.

Tässä pari kuvaparia "testistä"

Laaja pää

35 mm

Lopuksi Sigman ääripäät samasta kohteesta:

Riemastus ja unohdus

Sigman (keskellä) bajonetti on metallia, toisin kun efs 18-55:n on muovia ja vain & ainoastaan kroppikennoiselle sopivaa mallia (oikealla).
Innostuin ensin kovasti, kun ajatteliin pikaisella ajatuksellani saaneeni täysikennoiseen 18 kinovastaavan laajakulman, aiemman 24 miilin (vasemmalla EF 24-105 L) rinnalle kuvakulmaa laajenntamaan.
Mutta kuten kuvast näkyy, niin vaikka sigman bajonetti sopii täyskennoiseen eikä riko sen peiliä laukaistessa, sen piirtoympyrä on suppeampi kuin täyskennoiselle tarkoitetun objektiivin. Asia näkyy jo bajonettien keskellä näkyvän linssistön pään koossa.

Mutta kokeilla täytyi:

Niinhän siinä kävi kuten tiedetään: Kroppikennoiseen tarkoitetun linssin piirtoympyrä on pieni. Ja kuva vääristyy melko lailla. 
 

Vertailuksi EF-24-105 laajassa päässään. Tynnyriä ja vinjetointia siinäkin, mutta niistä selviää nopeasti parilla photarin klikkauksella.


Yhtäkaikki: olen tyytyväinen hankintaani. Ja lisäarvona tuli vielä akkukahvaan sopiva AA-paristopidin. Jos joskus tulee niin ihmeellinen tilanne että akut loppuvat, eikä latausmahdollisuutta ole.

Muistikorttejakin on nyt riittävästi cf-formaatissa. Aiemmin olen pärjännyt 5 gigalla, mutta
netistä löytyi pilkkahinnalla 75 gigaa lisää. Ja "höyryajan" digeilleni aivan riittävällä tallannusnopeudella.

Downgrade ja downshift

Muistokirjoitus kameralle 

- jonka myin pois, käytettyäni sitä vuoden ja opittuani jälleen jotain valokuvauksesta tai ennemminkin kameratekniikasta.

Tämä runko, joka kuvassa kiinni "lintutorvessa", sai jokunen päivä sitten uuden omistajan. Se oli hyvä runko. Joissakin tehtävissä ja yhteyksissä aivan erinomainen.
Laukaisin sen melkein 14 000 kertaa, josta talteen on jäänyt ehkä viidesosa kuvia.
Oikeastaan mitäään kameraa en ole kuitenkaan niin useaan otteeseen harkinnut myyväni tai vaihtavani johonkn muuhun kuin tätä. Jokin luonne siitä puuttui, kuvien ilmavuus johon olen törmännyt aikaisemmilla kameroilla.
En jää kaipaamaan sen kahtakymmentä megapikseliä. Puoletkin riittää, ja kännykässänikin on niitä enemmän jos kuva niistä on kiinni.

Downgreidaus

Upgrade on useimmille tuttu käsite. Tavaran tai softan päivittäminen uuteen, ajantasaisempaan viimeisimpään "hottiin". Edelläkertomani kamera oli sellainen, varsinkin vuosi sitten sitä hankkiessani.
Sen vastakohta taitaa olla downgrade. Taaaksepäin siirtyminen noissa asioissa. Kun toistuvasti otin rinnakkaiskuvaa tuon uutuuden rinnalla aataminaikaiseksi katsottavalla kameralla, ja olin aikaansaannoksiin tyytyväinen ja koen niistä edelleenkin jonkinlaista mielihyvää, niin realisoin turhan ja laitoin siinä kiinniolleen pääoman muuhun.

Mitä jäi jäljelle?
Pari filmikameraa, videokamera, actionkamera, laatukännykkäkamera. Ja kaksi järjestelmärunkoa.
Ääripäiden edustajia omana aikanaan, kun ne olivat "upgradea".

Täyskenno ja kroppikenno. Iso moukari, ja kätevä pikkurunko. Molemmissa se 10-13 megapikseliä, joka on mielestäni riittävyyden ylärajalla. Alle 10 on vähän, yli 15 turhaa. Isot printit voi toteuttaa useamman kuvan yhdistämisellä ohjelmallisesti. Tarkennusnopeus riittää tarkoituksiini. Jätän lentävät linnut muiden kuvattavaksi.

Näiden kahden antama kuvanlaatu on kiinni olosuhteista ja käytettävästä lasitavarasta.
Tähän loppuun pikainen kavalkadi, vertailuksi tai muutoin ihmeteltäväksi. Kuvaaminen ei ole niin vakavaa puuhaa, kun sitä ei ota vakavissaan vaan antaa "kameran laulaa vaan"

kuvissa selvitykset, niiden oikeissa alakulmissa. Näkyvät kun kuvat avaa isoiksi.

Kuvakulmat ja rajaukset

 Objektiivien polttovälit on ilmoitettu filmiaikakuden kinokokoon suhteutettuna. Kun 24 millinen linssi laitetaan kiinni täyskennoiseen digikameraan, kuten 5D-runkoon, on se 24 millinen.
Kun sama linssi laitetaan kiinni croppikennoiseen, jonka kenno on pienempi, astuu kuvaan mukaan kinovastaavuus. 24 millisen kinovastaavuus croppikennoisessa on 39,3mm. Pyöristettynä 40.

Otin lopuksi vielä kuvaparin, jossa otin huomioon tuon muutoksen. Polttoväli ei muutu miksikään, ei eroa cropin ja täyskennon välillä. Kuvakulma on vain kapeampi, kun objektiivin antamasta kuvasta käytetään croppikennoisessa kamerassa vain osa. Saatu kuva-ala pakkautuu croppikennoisen kameran kennolla erilaiseen määrään kuvapisteitä eli niitä pikseleitä, ja loputulos vaikuttaa "pidemmällä putkella" otetulta kuin täyskennoisen. Niin kauan kun kuvaan ei ohjelmallisesti kosketa.
Tässä vertailuna täys ja croppikennoisen antamat kokoruudut, ja niistä leikatut osarajaukset. Ei kuitenkaan suurennokset, koska rajattujen kuvien resoluutioon ei ole kajottu. Niiden koot ovat siksi toisistaan eroavat.

 

Tässä vaiheessa moni lukija on luovuttanut jo ajat sitten. Mutta joku on saattanut saada oppiakin, joka ei ojaan kaada vaikka saattaa olla turhaakin.
Kirjoitin ja kuvasin tämän ennenmuuta itselleni, tietääkseni mistä näiden kahden melko paljon toisistaan poikkeavan kameran toiminnassa on kysymys.
Tehtyäni saman vertailun joskus 7D2:n ja 5D:n välillä, vakuutuin siitä että 7D ei kuvanlaatunsa puolesta pärjäää läheskään "vanhalle sotaratsulle". Käyetttävyydeltään se on ja oli tehokas. Mutta en tarvitse kuvausmieltymyksissäni sitä.
Siksi "downgreidaus", ja rahat johonkin tarpeellisempaan.

Downshifting

Otsikkoni toinen sanahirviö. Pyrin meuhkaamaan vähemmän touhuiluistani netissä. Ottamaan lunkisti ja matalalla profiililla. Ylenmääräistä lähentelevä esilläolo ja julkisuus ei ole tavalliselle pulliaiselle hyväksi. Jätän sen muille; heillle joille se on tarpeellista ja hyödyksi.

Porissa 7.6.2016

.

Diaprojektori ja ilmoitusasiaa!

Monet muistavat tämän laitteen: diaprojektorin.  Z-sukupolvella ei ole siitä hajuakaan.
Sen edeltäjällä: "rainakoneella", katsottiin opetuskuvia 70-luvulla koulussa. Raina erosi diasta sillä, että se oli rullalla oleva diafilmi, ja dia kuten tässä tapauksessa leikattu ja kehystetty.
Rainat olivat melkein poikkeuksetta mustavalkoisia.  Kyseessä oli nykypäivän kielellä ilmaistuna analoginen videotykki. Näitä ei pidä sekoittaa elokuvaprojektoreihin, joita on edelleen käytössä teattereissa jotka eivät ole siirtyneet digiaikaan. Sellaisiakin on (!)

Dia ?

Koska tätä saattaa lukea henkilö, joka ei tiedä -eikä oikeastaan tarvitsekaan tietää, mikä on dia; kerron lyhyesti, enkä kulkeudu enempää sitä edeltävään historiaan.
Dia; on lyhytnimitys positiivikuvalle, joka on valmis katsottavaksi ja heijastettavaksi valkokankaalle. Sen vastakohta on negatiivi, joka syntyy paperikuville tarkoitetusta filmistä kun se kehitetään.

Kuvaparin vasemmanpuoleinen on dia-positiivi, lyhyesti: dia. Oikealla diakehykseen laitettu negatiivi, joka esittää Porin Reposaaren Junnilan lampea ja vanhaa saunaa sen rannalla.
Negatiivi on käänteinen: se mikä siinä on tummaa, on siitä vedostettavassa paperikuvassa valoisaa. Ja päinvastoin: negariivin kirkkaat alueet ovat valmiissa kuvassa tummia.
Diafilmille kuvaaminen oli filmikuvauksen aikakaudella siinä mielessä haasteellista, että kuva piti valottaa kerralla oikein, siis jo kuvaa otettaessa. Negatiivin ominaisuuksia saattoi filmin kehitysvaiheessa vielä "säätää", kehitysaikaa ja kehitteen lämpötilaa muuttamalla. Ja niin voi edelleenkin.

Diafilmit lähetettiin, ja lähetetään edelleen; sitäkin vielä kuvataan, kuvalabraan kehitettäviksi. Filmipakkauksissa oli mukana lähetyskuori johon kuvattu filmi laitettiin ja lähetettiin kehitettäväksi. Filmien hintoihin sisältyi usein kehitys- ja postimaksut.  Dia-positiivi-filmin kehitys onnistuu toki "kotonakin", mutta se on oma lukunsa.

Takaisin projektoriin: Kuvassa projektori, jonka diakmpaan olen laittanut kolme kehystettyä diaa.
Niistä keskimäisen on mekanismi siirtänyt koneeseen; lampun ja projisointiobjektiivin väliin. Projisoinnilla tarkoitetaan kuvan heijastamista seinälle tai valkokankaalle. Kuvan yläreinassa näkyy heijastettu kuva, mutta se "palaa puhki", kuvan suuren valoeron vuoksi.

Liitin tämän kuvan vasempaan yläkulmaan kuvaleikkeen kuvasta,  jonka otin mittaamalla valotuksen heijastetun kuvan kohdalta. "Valkokangas" näkyy mustana. Digikameran dynamiikka on melkoinen (Canon 5D "classic")

Kiitokset!

Sain tämän diaprojektorin lahjoituksena. Laitan aika-ajoin nettiin ilmoituksen, jossa peräänkuulutan vanhoja tai uudempiakin valokuvia, dioja, ja erityisesti olen kiinnostunut vanhoista negatiiveista.  Sellaisista joilla ei ole omistajilleen tai haltuunsa saaneille enää merkitystä tai arvoa, ja jotka muutoin saattaisivat päätyä roskikseen tai nuotioon.

Niin tein nytkin; runsas viikko sitten. ja olen saanut muutaman yhteydenoton. Eräät kuvat sain lainaan, ja palautan sen jälkeen kun olen käynyt läpi, ja digitoinut mahdolliset merkittävät tai muutoin mielenkiintoiset. Kuvat eivät päädy Facebookiin "tykkäyksiä" keräämään. Paitsi mahdollisiin historiaa ja vastaavaa aihepiiriä käsitteleviin suljettuihin ryhmiin joissa niiden arvo ja merkitys on merkittävä.
Museoviraston ylläpitämä kansallisarkiston kuvakanta on pääasiallinen paikka, johon merkittävät kuvat lähetän. Kyseessä on "vapaaehtoistyö" josta ei saa palkkaa eiikä palkkiota.

Tämä diaprojektori: Minulle tarjottiin sitä, josta en ensin kovasti innostunut. Mutta päätin kuitenkin "pelastaa". Mukaan oli löydetty pari dialipastakin, joissa enimmäkseen lomakuvia 80-luvulta, mutta myös joitakin paikallisempia maisemia korkealta kuvattuna. Projektoriakin ajattelin lopulta siinä mielessä, että sillä saattaisi olla näyttö- ja käyttöarvoa, jos joskus pystyn ja saan mahdollisuuden valokuvanäyttelyn järjestämiseen. Sellaisen, mutta hiemna "erilaisen" näyttelyn järjestäminen, on hautunut pääni sisällä jo kauan.

Kiitokset teille jotka olette ananeet minulle kuvianne, käyttöön tai lainaksi. Ja kiitokset tämän diaprojektorin antaneelle pariskunnalle. Siitä on minulle iloa, jota toivoitte sen antavan. 

Ilmoitusasiaa lopuksi

Otan mielelläni ja kiinnostuksella jatossakin vastaan kuvamateriaalia.
Facebookiin laittamani "ilmoitus" kuuluu näin:

"Keräilen, restauroin ja arkistoin vanhoja ja uudempiakin filmejä, negatiiveja, dioja, paperikuvia. Harrastuksekseni ja joskus yhteiseenkin hyvään: Museoviraston kuva-arkistoon ja vastaaviin, jos tai kun vastan tulee kulttuurillisesti tai historiallisesti merkittäviä tai mielenkiintoisia kuvia.

Otan vastaan tai lainaan  edellämainittuja. Jos olet hävittämässä, tai muutoin ovat kaapissa tiellä: ota yhteyttä. Älä vie roskiin, pelastetaaan ne.
Ja luottamuksellisesti: Kuvat eivät päädy minnekään typerään tai vääränlaiseen julkisuuteen.
Vaihdossa mahdollisesti kahvipaketti, tai suklaata ellei kahvi maistu."

Ilmoituksen liitteenä olen käyttänyt tätä kuvaa negatiivista ja siitä digitoidusta positiivikuvasta päällekäin:

Yhteystietoni:

sähköpostitse:  jorma.lindqvist @ saunalhti.fi

Facebookissa yksityisviestillä tai seinälle:
https://www.facebook.com/jorma.lindqvist

Porissa: 25.5.2016

Elämän "parhautta"

Kuva tammikuulta. Hänen kätensä.

Työni parhaita hetkiä, eilen: Syöttäessäni iltapaa eräälle herrasmiehelle (Aito vanhanajan herrasmies, mutta armottoman muistisairas -ikää joku 90).
Olimme kahdan, rauhassa hänen huoneessaan. Normaalisti hän suoriutuu syömisestä melko hyvin itsekin, mutta välillä väsyy.

Hän aloitti: "Onko sinulla vaimoa -saanko kysyä". Kerroin että on.
Totesi siihen jotenkin nöyrällä, Oiva Lohtander-maisella äänennuotilla: " 72 vuotta " -tarkoittaen olleensa vaimonsa kanssa, ei kaikkia vuosia aviossa, mutta sitäkin kuutisenkymmentä vuotta.
-Katsoi kaukaisuuteen, hiukan hymyillen ja jatkoi: "on ollut myrskyäkin, mutta niin pitääkin olla välillä"
-Oli hetken hiljaa, katsoi sitten vakavana suoraan silmiini ja totesi jotankin lakonisesti, mutta vakavasti minulle: "Ei ihmissuhde ole mikään moottori"

Olimme hiljaa. Pidin itsestäni kiinni.
Hän sai syötyä. Kiitti. Toivotimme molemmat hyvää yötä.
Kerroin tulevani tänään aamuvuoroon, ja sanoin että nähdään huomenna. Hän vastasi: "toivottavasti".


Hankin leipäni ja paljon muuta, työskentelemällä lähinoitajana vanhusten parissa hoivakodissa.
Merkittävä osa työstä liittyy saattohoitoon

Porissa, seuravana päivänä: tänään  22.5.2016

Kamera vai kännykkä

Olen toista viikkoa ihmetellyt tai opetellut uuden puhelimen toimintoja, varsinkin sen kameraa jonka perusteella puhelimeni ensimmäisen kerran valitsin.
Aiemmin muut ominaisuudet ovat olleet päälimmäisinä, ja kamera on ollut yhdentekevä. En ole uskonut mokomiin, vakavasti tai tosissaan otettavina vaihtoehtoina "oikealle" kameralle.

En usko nytkään, jos kyse on kännykän vertaamisesta järjestelmäkameraan. Vaikka pari mainoslausetta sanoo että muutama puhelinvalmistajan "lippulaivamalli" on jo korvaamassa, tai muistuttaa hyvin paljon järjeselmäkameraa: DSLR:ää (Digital single lens reflex). Valokuvaukseen syvemmin perehtymättömille, mutta aihetta kiinnostuneena seuraaville selvennykseksi: järjestelmäkameran nimessä typerä sana; järjestelmä tarkoittaa sitä että kameraan voidaan vaihtaa erilaisia optiikkoja; putkia; linssejä; laseja; kakkuloita. Lisäksi erillisiä salamalaitteita, kaukolaukaisimia, loittorenkaita linssin ja rungon väliin, palkeita, suodattimia linsseihin, suurentavia lähilinssejä, ja vaikka mitä. Järjestelmäkameran monimutkaisuuden ja roinamäärän vastapainona ovat kompaktit pokkarikamerat, joilla vain lauotaan kuvia ja katsotaan mitä sattui tulemaan. Toki niitäkin on sellaisia joiden säädöillä voidaan vaikuttaa loputulokseen melko paljonkin, ja muistuttavat käytöltään isompia järjestelmiä.

Uskon että melkein kaikilla järjestelmäkameralla kuvaavilla on kakkos- tai ainakin kolmoskamerana pokkari. Niin minullakin oli. Mutta tämän kamerapuhelin-ihmeen hommatessani, päätin ettei laitelukumäärä kasva, ja myin sen pois. Vähän hirvitti, kun en vielä tiennyt että onko puhelimesta vieläkään sen korvaajaksi. Tähänastisten kokemuksieni jälkeen ei hirvitä enää.
Käyttötarkoitus johon pokkaria käytetään, on sama kuin kamerapuhelimenkin. Joku tekee kummallakin "vakavaakin" valokuvaa, mielestään. Mutta kyllä molemmat ovat parhaimmillaan kuvamuotoisten "muistiinpanojen" tekemisessä.

Tällaisissa:

Nappasin pikaisesti kuvan, avaamastani kahvipaketista. Uudesta tuttavuudesta, jollaisia silloin tällöin lähtee kaupoista mukaani vanhan mutta viime aikoina hieman taka-alalle jääneen kahviharrastukseni muistuttaessa olemassaolostaan.  Kuva on siis otettu kännykällä. Ei aivan käsittelemätön, mutta ilman suurempia säätöjä valmista "käyttökuvaa"

Parvekekuvadokumenteissa, joita olen ottanut viime aikoinakin miltei päivittäin, mutta en aivan niin säännönmukaisesti kuin vuosi sitten jolloin otin kuvan joka ikinen päivä. Näitä otan nimenomaan kuva-muistiinpanoiksi, sään ja ympäristön seuraamiseksi.
Ylläoleva on tältä aamulta, klo 9. Ja nyt kännykkäkuvana. Aiemmin pokkarikuvina ja paljon DSLR-kuvinakin. Ja mahdollisimman vähän käsiteltyinä, kokomuutosta lukuunottamatta.

Vertailun vuoksi "oikealla kameralla" sama kuva:

Ero on äkkikatsomalla jo melko pieni. Kameroiden kennoissa on suurehkot erot: kännykän kenno 10 megapikseliä suurempi pikselimäärältään, mutta fyysiseltä kooltaan ehkä vain kolmasosa täysikennoisen dslr:n vastaavaan. Kännykkä:  23 Mpix, Canon 5D "c" 13 Mpix.

Mennään lähemmäs kuvia

Avasin kaksi edellä kuvaamaani parvekekuvaa täysikokoisina näytölle, ja rajasin niistä kuvakaappaukset. Eli tämä kuva esittää sitä, miltä kuvat näyttivät tietokoneen ruudulla vierekkäin.
Lopputulos menettelee kännykänkin (Sony, vasemmalla) ottamana, ja mikä tärkeintä: se on äkkiä tehty. Kuvatekstiksi riittää puhelimen merkki, malli, ja toteamus että automode.  Senkun painat nappia ja laite huolehtii lopusta.

Järjestelmäkameran kuvakin voisi jättää ilman tuollaista kuvatekstilitaniaa, mutta sen kanssa kuvatessa tulee automaattisesti otettua huomioon monia asioita. Linssin valitsee tilanteeseen sopivaksi. Herkkyyden valoisuuden ja kuvan tarkkuustarpeen mukaan. Valon riittäessä, mennään aukon sanelemana, ja valotuskorjaus tehdään valoisuuserojen perusteella. AUTOMODE on käyttäjän korvien välissä toimiva kokemukseen ja näkemykseen perustuva alitajuntainen "mode", joka toimii vaihtelevalla intensiteetillä. Tällaisessa parvekeräpsyssä se luovuttaa suurimman osan jälkikäsittelyllle, jota tässä tapauksessa ei kuitenkaan tarvinnut ajausta lukuunottamatta paljoakaan tehdä.

Lopputulos

Parveke-sääkuva joka päätyy arkistoon, ja nuo kaksi muuta roskikseen. Arkistokuva on kooltaan pieni: pitkä sivu 1024 pikseliä, kun edelläolevat nettiin testimateriaaliksi sopivaa 2048 kokoa.
Alakulmaan päivämäärä ja aika ja valmista on.

Kumman kameran kuva; kännykän vai järjestelmä-järkäleen?
Tässä tapauksessa "oikea kamera" vei lopulta voiton, ja sen kuva päätyy  talteen.
Huomenna jätän sen taas pöydälle ja käyn parvekkeella kännykän kanssa painamassa vain nappia.
Niin se kehitys kehitty.

i Björneborg: den nittonde maj 2016