31.3.16

Retki Raumalle - kyl se o ain Raum'

Kevään koitetttua, lähdimme liikkeelle. Talvella olen pysynyt visusti kaupungin rajojen sisäpuolella, lukuunottamatta joitakin "pakollisia" menoja Harjavaltaan.
Nastat rapisevat auton alla tarpeettomina. Keli on kesä. Siis liikkeelle. Suuntana Rauma.

Tikusta asia, ja katsomaan vaimoni tyttären uutta työpaikkaa, kauppakeskus Potkurissa. Potkur, lukee katon mainoskyltissä niin kuin kuuluuukin.

Samalla reissulla Ruokapuoti Lumoon, joka on vallan mainio paikka. Mukaan tarttui sitä ja tätä; ei niistä enempää.

Pieni kävelylenkki vanhassa Raumassa, lähinnä kirkon nurkilla ja torilla. Harrastan kirkkojen kuvausta. Pyhä risti on mielenkiintoinen, mutta jäänyt kuvaamatta. Nyt korjasin virheen.

Tässä kuvasatoa


Torin kulmalta Vähäkirkkokatua kirkon suuntaan


Kanaalin alkulähteillä. Raumanjoki


"Virallinen potretti"
Keskiaikainen Rauman Pyhän ristin kirkko



Piha-alueella oli pääsiäiskoristeita



 Astuimme sisään. Kerttu Horilan veistos Veisaaja, istui hartaana penkissä. Hieno toteutus!







Urut on rakentanut Kangasalan Urkutehdas, ja ne vihittiin käyttöön 3.4.1966.
Fasadi on yksi Suomen kauneimmista.
Lisää tietoa


 Alttarin kulmalla olivat toiset, pienet urut. Olen ns. "urkufriikki". Otan itsekseni selvää molempien dispositioista ym. Mutta koska tämä on kuvablogi, en tuputa niitä melko käsittämättömiä asioita tänne. Asiasta kiinnostuneet löytävät kyllä tiedot kun haluavat.




Fransiskaanimunkin patsas, kirkon tuntumassa.  Jussi Vikainen; 1974. Tutustuin tähän kuvanveistäjään, kuvatessani noin viikko sitten Käppärän hautausmaan ison kappelin Porissa.
Sen päädyssä on hänen tekemänsä  reliefi: Enkeli ja purjeenlaskija, vuodelta1960
 (kuvalinkki  FB-albumistani: "Patsaita ja muistomerkkejä")







 Isokirkokatua kirkolta torin suuntaan. Tämän kyltin tarkoitus jäi katsomatta. Hieno, joka tapauksessa


Vanha Raatihuone, jossa toimii museo.


 Yksinkertaisesti sanottuna: Suomen paras kahvila: Café Sali




 Kirkon portaiden kupeessa




Lapin kautta pois


Kivikylän myymälään on tehtävä "pyhiinvaellus", aina kun seudulle sattuu.


Kasleria, nakkeja, sinappia, ja sitten tämä: Chilimakkara Naga Morichilla. Potku on muutaman pykälän tuimempi, tai siis jälkipoltto, kun "chilimakkaroilla"


Luanikas reis'

. . .



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Vain tilaajille - interpoloitu

Luotu 26.3.2024 Täydennys loppuun 27.3.2024 Tämä postaus kuten muutama muukin näkyy blogiani seuraaville, kun en sitä jakele somessa. Sanoma...