Laiskurin päiväkirja: Ooks vähä onnelline

Olen. Monessakin suhteessa. Kaikihan on suhteellista. Otsikon kysymys on porilainen, porilaiseen tapaan. Ei tarkoita varsinaista onnellisuutta, kun kysyjä olettaa henkilön olevan vähä onnellinen. Rumemmin ilmaistuna sen sanoisi: vähä pehmee. Onnellisuuden ja pehmeenäolon raja on häilyvä. Seuraava vaihe onnellisuuden ja pehmeyden jälkeen olisi mielenterveyskuntoutuja. Suljetulla vietetyn osastovaiheen jälkeinen avohoito.

Pori valittiin Suomen onnellisimmaksi kaupungiksi. Joidenkin kriteerien mukaan täällä elää onnellisia ihmisiä. Oloonsa onnellisia. Ja vähä onnellisia. Kuulun kumpaankin ryhmään.
Kuulun myös facebook-ryhmään joka syntyi tuon onnelliseksi osoittautumisen aikoihin, sen innoittamana. Mu Pori o onnelline - on ryhmän nimi. Olen ollut jonkin aikaa peräti sen toinen ylläpitäjä. Tehtävä on olut helppo, verrattuna erääseen aiemmin ylläpitämäni ja perustamani ryhmän vastaavaan.

Surffailin netissä, etsien toista kollektiivia joka syntyi ennen onneliseksi toteamista. Mu Pori o kaunis ei ole face bookin ryhmä, onnellisen tapaan. Se on fb-sivumuotoinen versio sivustolle: muporiokaunis.fi, joka syntyi kun Anu Saagimin kuvaili Poria paskaksi kaupungiksi (noilla sanoila hän). En muista enää tarkalleen, mutta hänellä oli ilmeisesti ollut porilainen poikaystävä tai joku sellainen johon oli pettynyt. Mu Pori o kaunis- sivustolle kertyi kauniita kuvia Porista, joista tehtiin muunmuassa kalentereita parina vuotena ja diaesitysmuotoinen valokuvanäyttely. Sen taustalle syntyi yhdistyskin: Kaupunki- ja maisemakulttuuriseura ry.
Olin silloin sen verran onnelline, jollain mitalla, että olin aktiivinen molempien suhteen. Mutta jossain vaiheessa väsyin ja häivyin. Työ jota silloin tein, väsytti minut joka suhteessa. Ne ajat ovat takanapäin ja nyt jaksaisi. En kuitenkaan tiedä kuinka kauan, joten tyydyn varmuuden vuoksi vain huutelemaan taustalla ja havainnoimaan näkemääni ja lukemaani.

Vähä onnellista

Tein eilen tällaisen kuvan. Kun heräsin ajatukseen, että olisi mukava päästä kuvaamaan tavallisella ja 360° kamerallakin muutamaa ulkoapäin kuvaamaani rakennusta, kirkkoa sisältäkin. Esimerkkikuvassa on Pihlavan kirkko, jossa en ole koskaan käynyt. Sinne kuvaamaan pääseminen ei ole jonossa ensimmäinen toiveeni, mutta jossain vaiheessa jos pääsee.

Lähtökohtana edelliseen, oli tämä kuva. Kuva johon on eksynyt auton keula sekoittamaan näkymää. Mutta rajaus ja kuvakulma ei olisi onnistunut ellei sitä olisi ottanut kuvaan mukaan.
Käytin uuden kuvan tekemiseen photoshoppia. Perinteisellä tavalla. En tekoälysovelluksia joihin olen yrittänyt perehtyä. Niilläkin on paikkansa ja käyttönsä, kun kuvia parantelee jossain tapauksessa. Kun säätöjä käyttää niissä maltillisesti, lopputulokset ovat siedettäviä eikä niistä hyppää heti silmille tekoäly-AI:n käyttö.
Tulevaisuudessa se tulee olemaan yleistä. Kuten kännykkäkuvien filtteröinti joka sekin on oikeastaan tekoälyä.

Pääsin viime lokakuussa kuvaamaan Cygnaeuksen koulun sisätiloja. Tämä kirkkojuttu heräsi kun kuljen usein tai melkein aina kun kaupunkiin tai pois Väinölästä lähden, Väinölän kirkon ohi. Olen ollut siellä sisällä vuonna 1994, yhden kerran josta en mitään enää muista. Pistän tässä jonain päivänä kyselyä, josko sinnekin pääsisi kameran kanssa.