Superlauantai

Otin blogikirjoitukseni otsikon paikallisen kauppakeskuksen mainoksesta, joka on pyörinyt koko menneen viikon ajan netissä.
Käytin eilisen lauantain aamupäivän ja vähän iltapäivääkin kuva-arkistoni kartuttamiseen parilla jo kuluneella aiheella, mutta yhdellä uudellakin.
Aikaa kului, askeleita tuli "mittariin" paljon, ja kuviakin kertyi. Suunnittelin etukäteen, mitä menen kuvaamaan. Pari paikkaa jäi vielä listalle; niihin alkavalla viikolla.

Kuvavirtaa 

 

Ensimmäisenä kohteena Hotellirakennuksen purkutyömaan vaiheen tallennus

Näkymä Kauppakeskus Isokarhun parkkitasolta, vakiopaikaltani.

Jalkauduin Isolinnankadulle, hallin edustalle

Jehovan todistajakin oli jalkautunut paikalle jossa kiinnostuneita kulkijoita on viime aikoina riittänyt.
Päivityksen loppupuolella toinen kuva aiheesta, mutta eri päivältä

Lähdettyäni ensimmäiseltä kuvauspaikaltani, ajoin toisen vakiopaikkani kautta ja tallensin toisen vakiintuneeksi muodostuneen näkymän muuttuvasta kaupunkimaisemasta.

Alfa-pulu tarkkaili tekemisiäni

 Karjarantaan, Puunaulakadulle

 

Maakuntalehti ja Yleisradio uutisoivat pari päivää sitten, että Rauma-Repolan entiset konttorirakennukset on päätetty purkaa, suojeltua pyöreätä osiota lukuun ottamatta. En ota purkuasiaan sen kummempaa kantaa, koska sillä ei ole mitään merkitystä tai vaikutusta. Dokumentoin mielenkiinnolla muitakin kaupunkikuvan muutoksia. Tätäkin.
Uutisen voi lukea tästä linkistä.

Nähtyäni uutisen, kaivauduin kuva-arkistooni kun muistin joskus ottaneeni kuvia tienoolta. Kävelin paikan ohi, vietyäni autoni korjattavaksi saman kadun varrelle, joulukuussa 2014. Tuolloin mukanani oli tarkoituksella "vain" pieni actionkamera jossa ei ole etsintä. Kuva syntyi, vaikkakin vaatimaton.

Punatiiliset ovat purkusuunnitelman kohteina

Konttorirakenus ja teollisuushalli idempää kuvattuna

Tässä lienee syy purkamiseen: Noita "sopraanoja" (mustan talon nimi) pitää saada lisää: koko karjaranta täyteen, rakentuvan asuntomessualueen rajalle saakka. Porin uutta päättäjäsukupolvea kehutaan kovasti aikaansaavaksi ja rajoja rikkovaksi. Saas nähdä, kuka tienaa eniten.

 Karhukorttelille, vanhan kaljatehtaan tuntumaan 

 

Tätäkin olen kuvannut säännöllisin väliajoin jo parin vuoden ajan. Oluttehtaan tilalle rakentuu kerrostaloja. Se on ihan kiva se. Mutta paska haisee päätöksenteossa.

Tuo valaisinpylvään ja linkkimaston välissä näkyvä ruma laatikkomainen betonirakennus on funkis-tyylinen rakennushistoriallisesti jollain tavalla arvokas jäänne, joka piti säilyttää.

Nyt uutiset kertovat (linkki uutiseen) että se on päässyt niin huonoon kuntoon (Siis päästetty), että pitää purkaa. Tilalle saadaan vielä yksi uusi kerrostalo; asumiseen korkealaatuisesti ja laadukkaasti.
Museon amanuenssi tai mikä lie rakennuskulttuuri-intendentti sanoo että voi voi sentään.

Puuvillan superlauantaita ja muuta "katukuvaa"
satunnisessa järjestyksessä ja ilman kommentteja

 

Porissa: sunnuntaina, 10.6.2018
muokattu: 11.6.2018
.
..

...

Runsaudenpula

Edellisestä blogipäivityksestäni on yli kaksi viikkoa. Kirjoitin sen 26. toukokuuta. Sen ja tämän kesäkuun viidennen päivän väliin mahtuu pari- kolme aloitettua kirjoitusta ja kuvakoostetta, jotka poistin keskeneräisinä.
Aiheissa ja niiden valinnoissa vaivaa runsaudenpula, jonka laitoin tämän otsikoksi.

On alkanut vuodenaika joka painostaa tekemiseen. Monet hääräävät puutarhansa parissa, jotkut kesäretkillään jo. Valokuvaukseen hurahtaneet ottavat kännyköillään kuvia kukista ja kesäisistä auringonlaskuista. Ja monesta muusta aiheesta niiden välillä. Kevään tapahtumissa; vapussa ja koulujen päättymisen myötä vietettävissä juhlissa ollaan voiton puolella. Jäljellä on enää juhannus,  jonka jälkeen alkaa kesätapahtumien ruuhka. Porissa tapahtuu heinäkuussa. On suomiareenat, jatsit ja asuntomessut. Väkeä liikkuu ja käy pyydyksiin. Kuvia vyöryy someen ja muuhun reaaliaikaiseen ympäristöön, jotka pitävät arkipäivämme kehyksissään.

Itselläni on tullut kuvien julkaisemisen ja levittämisen kohdalla vastaan raja. Jokin henkinen turhautuneisuus, jonka syy on helposti katsottavissa itsekyydeksi. Olen jakanut kuvia, mutta hetken kuluttua poistannut. Aivan kuin blogikirjoitukseni, joita en koskaan saattanut julkaistavaksi asti. Suosio ja huomio ovat aiheuttaneet minussa vastakkaisen reaktion, verrattuna siihen mitä useimmat hakevat.
Jotenkin en enää jaksa. Olen kääntynyt sisäänpäin.

Kuvaan paljon. Kuvaaminen on minulle elämäntapa, ollut aina. Aiheet vaihtelevat, mutta muutamiin olen juuttunut. Rakennusten purkamisiin, uuden rakentumisen seuraamiseen ja dokumentointiin. Pariin maisemaan joita kuvaan vuodesta toiseen. Kotipihan näkymiin vuodenaikojen vaihtuessa. Tämä vuosi on mennyt itselleni ennen kokemattomien menetelmien haltuun otossa. Filmikuvaus on palannut, ja vienyt melko ison osan "vakavampaa" tekemistäni. Pimiö on rakentunut hiljalleen, muutama vanha kamera on tullut hyllyyni ja käyttöön. Skannerikin on jurnuttanut isoresoluutioista tiedostoa filmeiltä. 

Ylläoleva kuva on tämän blogipäivitykseni ainoa kuva. Voisikin ottaa jatkossa tavaksi laittaa vain yhden kuvan kutakin kirjoitelmaa kohden.  Vaarana tosin on ettei kukaan lue tekstiä ilman kuvia. Niin kuin radiostakin vaihdetaan äkkiä musiikin puolelle.

Mutta tuo kuva: Se on minulle merkittävä, eräänlainen rajapyykki. Useamman kuukauden miettimisen ja tiedonhaun tulos. Sen synnytys oli pidempi kuin minkään aiemmin tekemäni.
Kuvan teko alkoi jo useita kuukausia sitten: Jonain kevättalvisena päivänä pimensin kylpyhuoneen ja sulkeuduin sinne leikkaamaan punaisessa himmeässä valaistuksessa valokuvapapereita 9 x 12 sentin kokoisiksi. Laitoin leikkaamani paperit laakafilminpitimiin, odottamaan jatkoa.
 
Ennen kun ehdein kokeilemaan suoraan valokuvapaperille kuvaamista, löysin lisätietoa menetelmästä. Paperit pitää esivalottaa ennen kuvaamista, jotta varjokohtiin saisi sävyjä. Siihen hommaan tarvitaan suurennuskoje, sellainen jolla tehdään paperikuvia pimiössä. Siis vedostetaan.
Puuttuva suurennuskoje sattuikin löytymään sopivasti, ja pääsin tekemään sen esivalotuksen.
Homma meni empiiriseksi tutkimukseksi. Muuttujia tuli monta. Päätin ottaa säätökuvat kotipihalla. Niiden tuloksena tuo ylläoleva kuva, joka on siis kuvattu palkkikameralla suoraan 9 x 12 senttiselle valokuvapaperille. Ei siis tavalliselle filmille.
Tuloksena kuvauksesta oli toistakymmentä eri jyrkkyyksistä ja vaaleusasteista paperinegariivia. Skannasin ne, ja hain saamistani kuvista käyttökelpoisimman jonka käänsin kuvankäsittelyssä negatiivista positiiviksi. Useamman säätövaiheen jälkeen yhtenä hyvänä versiona ja lopputuloksena tuo.

Ottaessani kuvia paperille, valmistauduin henkisesti siihen ettei tulos ole kaksinen. Yllätyin saamastani tuloksesta positiivisesti. Vaikka kuva on sävyiltään menlko jyrkkä, on se kuitenkin "käyttökelpoinen". En sano että siitä tuli taidetta, koska taide ei synny vahingossa vaan tekemällä.
Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. 

Taidekuva terminä on saanut minut välillä kiukkuun. Olen kuitenkin pitänyt suuni soukalla somen valokuvaus- ja maisemienihastelufoorumeilla. Valokuvakritiikki on kuollut. Välillä tekisi mieli sanoa suoraan mitä jostain ajattelee, mutta se ei sovi. Pitää olla rakentavaa palautetta. Henkilökohtaisuuksiin ei saa mennä. Ja henkilökohtaisuuksiin menee kun toteaa jonkun kuvan olevan paska! Kun jonkun kuvan värimaailma on aivan naurettava. Terävyyttä on haettu kaiken muun kustannuksella ja lopputuloksena on kiiltokuva.
Joskus kun kuva on mennyt "peleen", se on määritelty taidekuvaksi.

.
..
...

Kuvauskohteena kukkiva marjaomena

Parkkipaikkani tuntumassa kasvaa marjaomenapensas. Olen kuvannut sitä mustavalkofilmille, mutta myös diginä. En niinkään eri vaiheita, mutta nyt kuitenkin kaksi eriaikaista otosta josta tänään ottamaani syvennyin enemmän.
Aihe tai kohde on kameralle ja optiikalle haastava, melkein vaikea. Yksityiskohtia on hirmuinen määrä, ja niitä on vaikea purematta niellä.
En ole saanut enkä saanut vieläkään kuvaa johon olisin täysin tyytyväinen. Mutta yrittää pitää

Otin 21.5.2018 kuvan, jossa pensaasen olivat ilmestyneet kukkien alut; nuput. Kuva on suoraan kamerasta ladattu jpg. Nikon D7000 ja 18-250 sigma. Kuvausajankohta illalla, klo 19

.

Tänään, kun kukinta alkaa olla parhaimmillaan, otin kuvan aamuauringon valossa.
Jälleen kameran luoma jpg-kuva. Sama kamera, sama linssi, samat säädöt.

.

Edellisen kuvan värimaailma ei sopinut ollenkaan "silmääni". Otin käsittelyyn muistikortille tallentuneen raakakuvan, eli sen kuuluisan RAW:in. Varjokohdat jätin haluamani kontrastin takia tukkoon.
Katseltuani aikani näitä kuvia, otin hyllystä toisen kameran ja siihen hyväpiirtoisena pidetyn objektiivin. Uudelleen puskan äärelle:

Täyskenno ja T&S

Väritoisto on tässä täyskennoisella otetussa kuvassa suunnilleen sama kuin luonnossakin.
Otin ensimmäisen kuvan "tarkennusapua" käyttäen. Käyttämäni objektiivi on käsitarkenteinen T&S linssi. Tarkentaessa voi turvautua kameran tarkennuspisteisiin, joista valittu välähtää ja kuuluu piippaus kun tarkennus on kohdallaan.

.

Otin toisen kuvan, käyttämättä edeläkuvaamaani tarkennustapaa.



.

Otin jälkimäisen kuvan aukolla 8. Sääsin tarkennuksen f8 mukaan joka objektiivin tarkennusrenkaan alla olevan "taulukon" mukaan tuottaa kuvan joka on terävä noin 1,2 metristä äärettömään.
Kaikkihan tuntevat ääretön-merkin: kyljellään olevan "kasin".
Kuvista voi katsoa onko eroa.

Puhelimella helposti ?

Puhelimellahan nykyään kaikki kuvataan?
Katseltuani edelläolevia kuvia koneellani, ennen ja jälkeen- muokkauksia, värisäätöjä ja muita, päätin mennä vielä kerran aiheen äärelle: puhelimen kanssa.
Saadakseni mahdollisimman tärähtämättömiä kuvia, laitoin puhelimen gimbaaliin; dji:n osmo-vakaajaan ja otin kuvat sekä vakaajan ohjelmalla että puhelimen omalla kamerasoftalla.
Tämä ensimmäinen puhelimen omalla. Ja jiipekkinä. Rawiakin puhelimeni osaa, mutta sillä en ole saanut mitään mainittavaa parannusta aikaan, kun kyseessä  melko helppo kohde.

Lopuksi tästä aiheesta puhelinkuva, dji-go softaa käyttäen. Pikaisella vikaisulla eroa ei kovasti ole, mutta jotain varjopaikkojen sävyeroa kuitenkin.



Puhelimen kuvat voi jättää omaan arvoonsa, mutta paras kamera on usein se joka on mukana.
Ensimmäiset kuvat on otettu Nikonilla, joka on tunnetusti dokumentaristien kameravalinta. Täyskennoinen on puolestaan canon, jota luonto- ja maisemakuvaajat sekä muut taiteilijat suosivat. Tämä jaottelu ei ole oma mielipiteeni, mutta voin sen itsekin allekirjoittaa.

Parin kuukauden "lomokuvauskin" on edelleen voimissaan ja kiinnostaa. Mutta siitä jälleen ehkä seuraavassa postauksessani. Sekä pimiöhommista.
Nyt on aika kuvata enemmän,  ja kirjoittaa vähemmän.



.
..

.

Retrokuvaa ja kameramaniaa

Porin raviradalla oli helatorstaina ja sen aatto-iltana Satakunnan Mobilistien järjestämät helamarkkinat. Rompetori-  ja harrasteajoneuvotapahtuma.
Helamarkkinat saivat alunperin alkunsa Harjavallassa jossa ne järjestettiin saman nimisinä jo 1990-luvulla. Paikka vaihteli Auto Oy Vesa-Matin pihalta Merstolan pysäkki- nimiselle paikalle, ja lopulta Hotelli Hiittenharjun edustalle.

Täytyy sanoa, että nykyiset ovat jonkin verran pienemmät alkuperäisiin verrattuna, mitä tulee rompetorimyyjien määrään. Monen laisia ajoneuvoja oli paikalle tullut melko mukava määrä. Raviradalla on hyvin tilaa.

Retroa ja nykyaikaa kuvissa ja kuvaustavoissa

 

Menin markkinoille molempina päivinä. Katsomaan, jos  rompepöydiltä löytyisi valokuvaukseeni ja varsinkin viime aikoina innostukseni kohteena olevaan lomokuvaukseen sopivaa "kalustoa". 
Vanhojen ajoneuvojen varaosiin painottuvilta markkinoilta en kuitenkaan ihmeenpiä löytöjä odottanut, ja arveluni osui oikeaan. Porin seudulla on melko vähän kameratavaraa kirpputoreilla myynnissä, mutta joskus sattuu kohdalle hyviä löytöjä. Romua on melko vähän, jos ollenkaan.

Pääajatukseni oli kuitenkin kuvata näytille tuotuja ajoneuvoja. Ja samalla ottaa kuvia käsiini saamallani neuvostokameralla: Lomo- tehtaan muovikameralla.  Siitä lisää päivityksen loppupuolella
Mukanani oli hela-aattoiltana  myös "tavallinen" nykykamera, saadakseni niitä yleisesti hyväksyttäviäkin kuvia talteen.

Tein muutaman vertailukuvaparin: Lomolla ja digillä otetut.
Ensimmäinen markkinoilta, muut muualta; kohteista joita olen
kuvannut paljon muutenkin

 

Kuvaparin ylempi on otettu Nikonilla, alempi Lomo Smena Symbol:illa. Smena on tietenkin filmikamera. Filminä Agfa APX 100 mustavalkofilmi. Alakuva ei ole suoraan skannerista tullut, vaan se on saanut osakseen hieman "runtelua".
Kuvauskohteena takavuosien television sketsisarjasta: Tankki täyteen tunnetuksi tullut Sulo Vilénin "halvalla saama" Commer- hinausauto. Auto ei televisiosarjassa tainnut koskaan toimia ainakaan loppuun saakka, mutta nykyisin porilaisomistuksessa olevana se on ajokunnossa.

Kirjurinluodon ankkurilta. Värikuva puhelimen kameralla. Toinen Smenalla. En käyttänyt filmikuvaa ottaessani valotusmittaria, vaan käytin kameran säätimissä olevia symboleja kuvausolosuhteiden mukaisesti. Niistä se on lisänimensäkin; symbol-  saanut.
Kuvia ei ole käsitelty merkittävästi. Skannatun varjokohtia vain vähän "avattu"

Toinen kuvapari suihkulähteestä. Ankkurinokka josta käsin edellinen kuva otettu, myös kuvassa.

Lopuksi Porin Kalaholmaan. Varvourinjuovan ylittävälle rautatiesillalle. Värikuva puhelimella.

Digikuvan ja filmikuvan "rakeisuudesta"

Perusasia on että filmikuva on rakeinen, enemmän tai vähemmän.  Riippuen käytetystä filmistä, sen herkkyydestä ja valotuksesta sekä filmin kehityksestä; kemikaaleista, lämpötilasta, kehitysajasta.
Digikuva ei ole rakeinen. Se sisältää filmikuvan rakeisuuteen verrattavissa olevaa kohinaa, enemmän tai vähemmän. Riippuen kameran kennon ominaisuuksista, sen yhteensopivuudesta käytetyn objektiivin kanssa, käytetystä ISO- eli herkkyysasetuksesta joka on perua filmien ISO-arvoista, sekä kuvaussäädöistä ja jälkikäsittelystä.

Ylläoleva värikuva on muokattu Gimp-nimisen kuvankäsittelyohjelman lomokuva-pluginilla, sen perusasetuksilla, eli vaikutus kuvaan on meko vähäinen. Muokkaamaton kuva on nähtävissä kirjoituksen ensimmäisessä kuvaparissa.
Lisäsin kuvaan kohinaa, aivan vastoin yleisiä tapoja, joissa kohinaa pyritään vähentämään ja välttämään "viimeiseen asti"

Saman lomo-muokatun väri-digikuvan harmaasävymuunnos Photoshopilla. Kuvassa on kohinaa, mutta ei rakeisuutta. Filmikuvan tyypillinen rakeisuus näkyy näistä kuvista parhaiten kolmannen kuvaparin mustavalkoisessa kuvassa.

Downshiftausta autenttisesti

 

Downshift... tarkoittaa trendikkäästi elämäntavan hidastamista. Paluuta yksinkertaisempaan. Filmikuvaus on aivan viime aikoina saanut osakseen julkisuutta ja glamouria. Jotain katu-uskottavuutta.
Siitä on tulossa trendikästä, aiemman kummastelun ja vähättelyn sijaan. Samoin on mustavalkoisen kuvan kohdalla. Mustavalkoisen ja / tai retrotyylisen kuvan saa nopeasti, helposti ja yksinkertaisesti aikaan yhdellä napin painalluksella puhelimen "appilla" instagramissa tai muussa some-jakoympäristössä. Ja sitten ollaan jo melkein Magnum-kuvaajia (magnum photo . kvg)

Mutta kun vanha setämieskuvaaja ei lopulta hyväksy itseltään pelkkää filtteröityä digikuvaa vaan päättää downshiftata ihan "oikeesti".  Tehdä kuvat niin kuin ne tehtiin silloin kun digistä ei nähty edes unta, paitsi jossain piilaaksossa.
Digikuvauksen aamunkoitteesta tähän päivään valokuvamaailmaa elänyt hommaa itselleen filmikameran ja filmiä. Kaivaa kaapin periltä kehityspurkit ja pimentää kylpyhuoneen. Vanha filmikamerakin saattaa olla vielä tallessa. Ja jossain tapauksessa jopa käyttökunnossa.

Kun alkaa uudelleen kuvaamaan filmille, omassa tapauksessani täytyi kertoa itselleen että se on sitten tavoitteiltaan eri juttu kuin tämän hetken kuvaus  jossa korostuu laatu, ensisijaisena kriteerinään kuvien terävyys ja valitettavan usein myös värikkyys.
Minulla on monta albumillista filmiaikana tallennettua kuvamateriaalia. Osa skarppia, osa pehmeämpää. Väriä ja omaa mustavalkovedosta.
Niin nytkin, filmille kuvatessani tällä vuosituhannenen toisella kymmenellä lähdin alkuun kuvaamalla ja kehittämällä ensimmäiset rullat skarpiksi -teräväksi. Mutta sävykkyys vei mennessään.

Kuvat muistuttivat ehkä liiankin läheisesti digikuvaa. Jotain erilaista teki mieli. "Löysin" lomokuvauksen, joka on tekniikan ja menetelmien lisäksi eräänlainen filosofia. Sen on tietenkin eräs itävaltalaisfirma tuotteistanut, ja kauppa käy. Niinhän nykyään pitää kaikki tuotteistaa ja tehdä mobiiliksi. 

En suostunut ostamaan valmista pakettia

 

Lomography-com sivustolla on verkkokauppa, josta voi tilata itselleen lomokameran, lomofilmiä, ja lomo-sitä & lomo-tätä. Siitä vaan! Pääasia on että on hauskaa tai mukavaa.
Itse lähdin toiselle tielle. Aidommalle ja alkuperäiselle. Prosessin alusta alkaen.


Tämän päivityksen filmikuvat on otettu tällä neuvostoliitossa valmistetulla kameralla.
Kyseessä on Lomo - Smena Symbol.
LOMO (ven. ЛОМО), Ленинградское оптико-механическое объединение (Leningradskoye Optiko Mechanichesckoye Obyedinenie, Leningradin Optomekaaninen Yhtymä.) on venäläinen sairaalavälineistön, optisten kojeiden, linssien ja kameroiden valmistaja, joka on perustettu Petrogradissa (sittemmin Leningrad,nyk. Pietari) vuonna 1914.

Tunnetuimpiin tuotteisiin kuuluvat mm. keskikoon TLR-kamera Lubitel*** (1950-) ja halvaksi ensikameraksi tarkoitettu Smena (eri muodoissaan samalla nimellä 1953 - 1991). Smenan tunnetuimpiin käyttäjiin lukeutuu Venäjän entinen presidentti Dmitri Medvedev.

Symbol on tunnetuimman 8M kehittyneempi malli, johon lisättiin mittaetsin.
Smeant ovat muodostuneet käsitteeksi lomografian / lomokuvauksen maailmassa.

Tekstilähde: Wikipedia. Linkissä myös Dmitri Medvedev:in kommentit kamerastaan:
https://fi.wikipedia.org/wiki/LOMO

***  Lubitel???   TLR ????

 

Tuossahan sellainen: viime viikolla ottamassani yhteiskuvassa, kun kameramania kaikesta jarruttelusta oli yhteensattumien summan vuoksi kuumimmillaan. Lubitel on vielä omalta osaltani kuvauskäytössä kokematta. Samoin pari muuta "löytöä".
(lubitel kuvan keskimäinen; Smenan ja TTL-Yashica:n välissä.
Konicassa (kuvassa vas.) oleva panF-ISO50 filmi täytyy ensin saada täyteen. Ja sitten on vielä yksi myöhemmin kaluston täydennykseski saamani Pentax . . .  ja Iso-Rapid.

Missä sitä jarrua myydään === =?

Porissa:  15.5.2018
.
..
...

Koneromantiikkaa

Kävin kuvaamassa paalujunttaa joka on vuosikaudet seisonut erään pellonreunan koristuksena Porissa.  Kuten ensimmäinen kuva kertoo, se on valmistettu Ahlström OY:n Wärtsilän konepajalla. Voimanlähteenä on jyrissyt Leyland Diesel.

Valokuvausteknillisistä asioista kiinnostuneille: Osa kuvista on otettu Canon EOS 5D classic:illa & EF 40 2.8 STM linssillä. ISO 100.
Ja osa puhelimen kameralla.

Kuvat puhukoot puolestani loput

Porissa: 6.5.2018
.
..
...

.

Uudistunut ranta ja someahdistus

 

 

Eteläranta 2

 Tämä kuva on otettu heinäkuussa 2017, siis viime vuonna. Osoite on Eteläranta 2. Tästä alkaa katu, jonka nimi on Eteläranta. Sen nimi ei ole Jazzkatu, vaikka jotkut niin luulevat.

Eteläranta suljetaan kesällä, kun on jokin tapahtuma. Pori Jazz- niminen musiikkifestivaali, jossa soitetaan jazz-musiikkia, on vuosikaudet järjestänyt Etelärantaan jazz-kaduksi kutsutun basaari- ja kaljatelttakujan, joka on monille rakas paikka.
Tänä vuonna ei jazz-katua ole. Kaljateltta- ja markkinatouhu siirtyy Kirjurinluodolle. On aika uudistua, jollain tavalla. Se on hyvä asia, että tulee uutta nähtävää. Omakohtaisesti se jää nähtäväksi, ei varsinaisesti koettavaksi siinä muodossa kuin järjestäjän vuokralaiset  toivovat.

 Eteläranta - joen ranta

 

 

Varsinaista etelärantaa rantana alettiin muokata uuteen uskoon, kun vuoden 2017 tapahtumat; jatsit, silakkamarkkinat ja muut vastaavat pippalot olivat ohi. Vanha kiveys ja muu poistettiin, kaiteet uusittiin. Vanhat kaiteet, jotka eräs porilainen pensselisedäksi itsensä nimeämä piilopohatta paikkamaalaili julkisuudenkaipuussaan, ja pääsi sitä myötä kaupunginvaltuustoon ja johonkin lautakuntaan, on viety romukauppaan.

 

 Uudessa aidassa ei äkkikatsomalla ole porttia vierasvenelaiturille. Tämä kuva oli nähtävillä Somessa, jossa se sai kommentiksi kyseisen asian. En tiedä, oliko kommentoija vierasveneilijä, mutta valittamisen aihe löytyi helposti.
Useampi oli huolissaan tai ehkä hengessään toivoi että tulevan kesän Suomiareenaan näytteille tulevat puolustusvoimien ajoneuvot rikkovat painollaan heti tämän uuden rantapinnoitteen.
Heidän kannattaisi lukea nyt uutisointi uudelleen tai edes ensimmäisen kerran ihan huolella ja ajatuksella. En kopioi sitä tähän.

 -kun nyt pääsin kirjoittamani otsikon toiseen osioon; tämä kuva  antoi sille lähtökohdan.
Tämä somessa myös julkaisemani kuva sai kommentiksi: "tuo pitää viedä romuttamoon, ja laittaa tilalle jotain järkevää"
Jatkan aiheesta muutaman kuvan jälkeen, tämän julkaisun lopulla.

Tästä "katederista" kuoriutui useampi valitus: On ruma, rumempi kuin odotin, ei vihreää,
ei sitä eikä tätä. 

Tämäkin kuva "naamakirjassa" sai osakseen kommentin: " MITÄ JÄRKEÄ ? ", isoilla kirjaimilla huudettuna. Oltiin huolissann, miten auraus; talvikunnossapito onnistuu.

Niinsanottu reppuränni, eli sillan ja yrjönkadun rajalla kadun ali menevä alikulkutunneli on uusittu ja siistitty. Tästä oltiin huolissaan: pulloja rikotaan eikä kukaan siivoa.



Tämä kuva on konepajanrannasta. Se esittää graffitia, töherrykseksikin nimitettyä alakulttuurin tuotosta. Näitä inhotaan ja ylen/alenkatsotaan. Siitä huolimatta pidän niistä, tietyissä paikoissa joihin sopivat aivan hyvin.
Otin kuvan esiin, koska jään odottamaan mitä edellisten kuvien esittämän reppurännin seiniin ja nurkkauksiin ilmestyy. Olen hämmästynyt, ellei ilmesty.
---------------

Somenäkyvyyden kiroukset

Olen pitänyt, ja tulen varmaankin jatkossakin pitämään sosiaaliseen mediaan, varsinkin FaceBookiin laittamani kuvat ja julkaisut suurimmaksi osaksi julkisina.
Tapani ja tottumukseni toimia niin, oli eilen melko kovalla koetuksella. Noiden edellä lainaamieni kommenttien johdosta. Poistin julkaisemani kuva-albumin jaot parista ryhmästä, joihin olen tottunut kuvauksiani ja julkaisujani esille laittamaan.
Poistin raukkamaisesti kommentit kuvista, ja laitoin kommentoinnin sallituksi vain some-kaveripiirilleni.

Ymmärrän ja suvaitsen kommentoinnin ja ainaisen valituksen sekä ajoittaisen vittuilun ryhmäkommentoinnissa. Mutta nyt mentiin jotenkin "omalle alueelleni". Kommentit tulivat albumikuviin. Miltei jokaiseen 30 kuvaan jotain suoraan-sanottuna-paskaa löpinää, jolla ei ollut mitään perustetta tai järkeä. Kommentoijat saattoivat olla vapun jälkitilassa, mutta mahdollisesti syntymähumalassa.
Laitoin heidät estoon. Poistin kiukkupäissäni jälleen melko monta julkaisuani ryhmistä, ja vedin henkeä. Lupasin jälleen itselleni, etten ole vähään aikaan kovinkaan aktiivinen FB:ssa.
Kevät etenee kesäksi, ja on muutakin tekemistä. Terveyttäkin täytyy yrittää kohentaa.

FB- kaverilistallani oleva tuttu ihminen kyseli eilen, onko muilla ollut havaittavissa FaceBook-väsymystä tai -masennusta.
Vastaukseni kysymykseen oli ja on: "Onhan se ajoittain, joskus melkein päivittäin. Välillä turhautuu asioihin, joskus ihmisiin. Ja lopulta itseensä, kun ei ymmärrä ettei läheskään kaikesta tarvitse välittää.
Siinä vaiheessa kun melkein lyö nyrkillä tietokonetta, täytyy pitää pieni tauko."

Etelärannasta eilen ottamani kuvat on otettu "lonkalta", tällä pienikokoisella "action-kameralla".
Mikäli niiden tekninen laatu tai perspektiivit herättivät tunteita.

Mennessäni niitä ottamaan, pysähdyin torin varrella, Gallénkallelankadun päässä. Otin kuvan juottolan terassista, jonka kaiteiksi on keksitty trukkilavat.
Taidan kaikesta huolimatta laittaa tämän kuvan provosoimaan jotain eilen kuviani kommentoineita.
Ai niin!! Laitoin heidät estolistalle.   -täyttyy palauttaa. Eihän ilman henkistä masokismia voi elää.

Korostan vielä, että kuvatekstien kommentit eivät kuvaa omia mielipiteitäni rannan remontista, eivätkä muustakaan.
Kulunut fraasi kuuluu: "minä vain kuvaan"

Porissa: 3.5.2018
.
..
...