Otoksia

Ylimääräinen numero tälle viikolle, kun ajatus kulkee ja tapahtunutkin on. Matkan varrelta tallentui jälleen otoksia puhelimen muistikortille, osa sillä otettuja otoksia ja osa kameralla.
Otsikoksi otoksia, kun sana pyöri mielessäni eräästä somejutusta jossa sanaa ja sen merkitystä pohditaan. Otos koetaan joidenkin mielestä halventavaksi tai vähätteleväksi, jotain räpsyn suuntaan.

Räpsy on räpsy, vaikka usein aivan niinsanottu vakavastiotettava otos.
Satakunnan museolla on menosaa vaihtuva näyttely, jossa kertomansa mukaan Porin taidemuseo ja Satakunnan Museo yhdistävät voimansa näyttelyssä Otos, jälki, henki.
Elokuvia tehdään otoista, otoksista. Otos on siten ja täten hyväksytty ja ymmärrettävä sanonta. Niin kuin räpsykin. Riippuu siitä, kuka tai mikä niitä sellaisiksi sanovat.
Räpsyn ottanut ei välttämättä pidä otostaan vähäarvoisena, eikä vähättele otoksen ottotapaa. Usein räpsystä kehittyy jotain. Niin otoksestakin.

Muutama otos, joille ei välttämättä pitäisi laittaa kuvatekstejä. Mutta selitys miksi otin otokset tai kuviksi osoittautuneet räpsyt, mikä löytyi räpsyistä. Ja miksi.

Kuvilla pitää olla nimi. Tälle annoin nimeksi:  keltainen.
Odottelin linja-autoa torilla, istuin laidalla ja tarkkailin tilanteita. Cartier-Bressonin, johon en itseäni samaista tai jota en pyri matkimaan, loi kuvilleen käsitteen: "ratkaiseva hetki". Tässä toteutuu sellainen. Kuva jonka otin hetkellä joka oli ratkaiseva. Myös repun väri laittoi kuvan "jatkoon".

 

BePop alkaa sonnustautua joulunaikaan.

Pasi koukkaa Pohjoiskauppatorille. Odotimme bussia.

Puuvillan kauppakeskuksessa halloweenisomistusta. Luulisin.

Pääsin katsomaan fb- ja muutoinkin-kaverin hienoja valokuvia. Mennessäni näin tämän. Mieleeni muistui vanhan Linja-autoaseman pihalla oleva samantyylinen, joka on johtanut pommisuojaan. Niinkähän tämäkin. Harjunpäänkadun taloilla.

Vähäpäästöisille

Sommittelu osui kohdalleen.

Neuvoa antavaa

Joutoaikaa kaupungilla. Räntäsateella hyvin mukava tappaa sitä tällaisen äärellä. Ennen kun menin yhdelle, kävin kiertämässä kirpputorin läpi. Räpläsin siellä kameraa joka kiinnosti, mutta jätin kuitenkin hyllyyn. Tämän yhden äärellä puntaroin, että jos sittenkin . . .

Menin takaisin kirpputorille, ja räpläsin lisää. Totesin että tämä on melkein etsimäni; laatikkokamera. Kodkin browniekin oli samalla myyjällä myynnissä. Mutta se on niin pahvinen että jätin kuienkin.
Tästä ei nyt enempää, mutta malli on hiukan harvinaisempi kuin muut saman valmistajan, jonka tuotantoon olen perehtynyt melkoisesti.
Kamera on hukannut suojakannen, ja jäljellä on jousi. Revin sen varmaankin pois. Täytyy varoa.

 ebay:sta varastettu kuva samanlaisesta, jossa on kansikin. Kamala muovihihnakin, jonka otin ostamastani pois ja heitin roskikseen. Ja kaivoin illemmalla takaisin talteen.
Näitä kutsutaan Pseudo-TLR kameroiksi. Melkein TLR:iä, mutta eivät kuitenkaan aitoja sellaisia.

Mielenkiintoni herätti tämä messinkilaattakin. Mainoslaatta, kuten autoissa rekkarikilven alla olevat.
Kamera on toiminnoiltaan melkein minimalistinen: Yksi valotusaika ja bulbbi. Kaksi aukkovaihtoehtoa: kirkkaalle ja hämärälle. Fokus jotain käsittämätöntä. Mutta kirkas etsinkuva.
Otan rullallisen kun kerkiän tai muulta joudan, räpsimiseltä.

Saksasta tilaamani filmi on teillä tietymättömillä. Siitä ei tule tapa. Onneksi en tilannut enempää tai kalliimpaa. Olkoon missä on; en ala jäljittämään. Mutta kerta oli ensimmäinen ja viimeinen.

Iloa tuottivat:  Tunnin Kuvasta tilaamani paperikuvat. Filmile kuvatuista, itse kehittämistäni ja skannaamistani kuvista. Aika vulgaaria, sanovat puristit jotka vedostavat punavalojensa hämärässä suurennuskojeella "oikeita" kuvia. Poltan negatiivini. Hajotkaa  :)))

Tällaisia liukuesteitä kutsutaan broddeiksi. Hommasin nuo pari vuotta sitten räpsööseen. Hukkasin toisen takarannan tiellä, mutta autoilija oli nostanut sen tuohon.
Inhoan muunmuassa liukkaita katuja. Broddit ovat vähän vaivalloset laittaa, eikä niillä voi mennä kauppaan.
Mutta sain eilen yllätyksen, joka tuottaa ylimääräiset parisataa tililleni joulukuun alussa. Päätin käyttä sen tai melkein sen Icebuggeihin, nastakenkiin joita kovasti kehutaan. Älynastoista puhuvat. Kokemusta ei ole, mutta täytyy tutustua paviälyyn netissä.

Toivottavasti kuun vaihteen lumi sulaa pois. Ja jää jota jo eilen jouduin varomaan kaupunkimatkallani.
Viikonloppua!

Porissa: 3.11.2023

__________

Veistoksen arvoitus ja muita addiktioita

 Addiktiot olivat mielessäni tämän kirjoituksen alkamiseksi. Ne olivat haihtua pois,  kun tajunta laajeni oivallukseen joka heräsi eilen fb-ryhmässä näkemästäni julkaisusta.  Veistosten, patsaiden ja muistomerkkien tallettaminen kuvina on ollut pitkään tapanani. Addiktioksi, siis pakkomieteeksi se ei aivan yllä, mutta on niitä tullut pajon kuvattua. Nyt tuli arkistosta esiin kuva veistoksesta jonka taustan selvitteleminen alkaa kiinnostaa.
Mutta ensin parvekkeelle: Ulkona tapahtui ja tapahtuu.

 

Yöllä on satanut ensilumi, ja sataa edelleen. Tätä riviä kirjoittaessani kello on 7:20. Jätin kuvaan vesileiman jonka puhelimeni painaa tahtomanani jokaiseen kuvaan. Monista poistan sen, mutta tähän se sopii. Somemeemit nauravat että pekka tietää että sataa lunta, pekka katsoo ulos ikkunasta. Pekan ei tarvitse laittaa ensilumikuvaa nettiin, ole niin kuin pekka.
Laitoin kuitenkin! Ähä ähä.
Otin tuon kuvan puhelimen yökuva-automaattiasetuksella, mutta annoin sille photoshoppia. Puhelimen näkemys oli ylivalottunut mutta kelvollinen. Värit olivat mitä sattuu - kiiltokuvamaiset, mutta helposti maltillistettavissa. Valoa jäi vähän liikaa, mutta olkoon.
Ensilumi on silloin, kun aamulla kello 9 on maassa sentti lunta. Määrittelevät ilmatieteilijät. Jos lunta on puussa, on sitä maassakin.
 

 

Se veistos

 

Syyskuu 2017. Porin taidemuseo. Kerttu Horila kertomassa työstään ja teoksistaan. Yleisöä mukavasti. En mennyt joukkoon, katselin taustalla. Kuvaan tallentui katsekontakteja kameraan ja outoon joka kehtaa. Kaivoin tämänkin kuvan esiin arkistostani, kun valokuvamuistini sanoi että siinä tai siellä on ja oli veistos josta kiinnostuin, luettuani Pori-muistoja kuvia ryhmässä julkaisun Porin Suomalaisen Säästöpankin salissa olleesta suihkulähteestä ja sen äärellä olleesta patsaasta.
Julkaisussa kerrottiin sen taustat jotka oli saatu Porin taidemuseolta.
Minä sitä sitten jäljittämään enemmänkin, kun muistin mitä muistin.
 

Kastehelmi; on Kauko Räikkeen teos, joka oli pankkisalissa. Pankkikriisin aikaan se monen muun kanssa pelastettiin paikallis-taidemuseon suojiin.
Latasin kuvan Facebookkini patsasalbumiin, ja liitin mukaan esittelytekstin jota en nyt saa tähn kopioitua. Mutta jos aihe kiinnostaa niin tästä sen voi ehkä nähdä.
 

 
Mysteeri:

 

Mutta mikä on tämä, myös taidemuseon varastossa oleva teos. Äiti ja lapsi ?
Ei kuitenkaan Eemil Halosen sellainen, jolla on hame päällä mutta muutoin hyvin paljon samoja elementtejä kuin tässä. Eemil Haloseen täytyy paneutua enemmän, tämän aasinsillan kautta.
Palaan ehkä tai melko varmaan asiaan.

 

 

Kamera-  vai sittenkin  muu  addiktio

 

 

Olen luvannut tselleni että kamerat riittää. Niitä on tarpeeksi. Mutta jos ja jos. .. .
eteen tulee jotain aivan erityisen ennenkokematonta tai harvinaista halvalla niin....
Antaa mennä!!!
Postiluukusta kolahti eilen kirje jossa oli keltasuodin Rolleiflexiin. Sain suht- tai ihan halvalla Sulovileeninä tai en. Suodin loksahti paikalleen, ja vastavalosuoja sen päälle niin kuin kuuluukin.
Keltasuotimella on mustavalkofilmikuvaamisessa tehtävänsä. Siitä asiasta löytyy juttua netistä tarpeeksi, ilman minun selittelyänikin. Ilmankin pärjää mutta on se mukava olla olemassa.

Äitini kuvajäämistön joukossa rapid- ja 126 filmiformaattien negatiiveja. Skanneriin sitten kun sille on muutakin työtä.

Edellä kerroin että olen luvannut...
Mutta selailen silloin tällöin edelleen huutokauppasivuja ja toreja. Kirpputoreillakin sillä silmällä.
Pari päivää sitten löysin itseni selailemassa kamerailmoituksia. Ajatteliin että pokkarikamera, filmisellainen pieni jolla voisi räpsiä menemään ilman suurempaa ajattelemista ja säätämistä.
Mutta toisin kävi. Helpon pokkarin sijaan postilla on tehtävänä toimittaa minulle tuollainen "folderi".
Haitarikamera varhaiselta 30-luvulta.
Miksi? Minullahan on jo.
No tämä on 6 x 9 senttisellä negakoolla, 120- filmillä toimiva. Tulee isoa negaa. Vähän isompaa kuin 6x6, jota jo olen saanut. Ammoin oli palkkikamera joka teki 9 x 12 senttistä. Mutta tämäkin on mojova. Sillä voi kuvata valokuvapaperille, tehdä paperinegatiivia ja vaikka mitä fotogrammia.

Ostin ärrältä sipsipurkin. Sen purkin takia. Sipsitkin söin, äkkiä kun pieni on purkki. Siitä tulee joskus neulanreikäkamera tai solarigrafiapurkki. Katsotaan jossain vaiheessa. Addiktio on enemmän menetelmiin kuin kameroihin. Mutta niitä tekemiseen tarvitaan.
Saksasta on tulossa filmirulla jonka tilasin sieltä, kun Suomesta ei löytynyt. Tai en löytänyt. Kaapissa on filmiä tarpeeksi, mutta addiktoiduin ISO 5 herkkyyteen. Ääri-hitaaseen ortokromaattiseen filmiin Liettuasta. Jos sen kanssa ND 1000 -harmaasuodin, niin jopa tulisi valotusaikaa.
Valokuvapaperin ISO-arvo on 4-6.

Hyvää lumista alkavaa viikkoa. Onneksi minulla ei ole autoa. MInulla on ammattikuski. Porin Linjojen kuski. Viikolla tulee merkittävää tapahtumaa. Sosiaalista kanssakäymistä. Ehkä filmikuvaustakin jossain muodossa. 

 

 

Porissa: 31.10.2023

 

__________

 

 

Koulukuvausta ja konteerausta

 Alkuviikolla oli ikään kuin kiirettä, tekemistä. Siksi tämä viivästyi näin, maanantaisesta tai tiistaisesta poiketen. Mitään aikataulua en ole julkaisemiselleni asettanut, mutta alkuviikkoon ne ovat vakiintuneet. Aivan "alussa" kirjoittelin usein perjantaina, mutta se siitä.

 

Astuin maanantaiaamulla linja-autoon, ja suuntasin kulkuni siitä ulostauduttuani  Cygnaeuksen koululle, jonka sisätiloja olen halunnut päästä valokuvaamaan.  Nyt pääsin. Ulkokuvaa on minulla entuudestaankin, mutta piti koulun julkisivukin napata talteen.
Puistoa imuroitiin ja haravoitiin talvikuntoon, mutta mahduin joukkoon ottamaan melko hätäisesti pari kuvaa. Filmillekin otin muutaman kokeellisen otoksen, mutta pääpaino oli nyt sisäkuvauksessa jota varten olin varustautunut asianmukaisella kameralla ja objektiivilla. 

Mennään sisään:

Puiston puolelta "paraatiovesta" sisään ja portaat ylös. Portaiden alimmat askelmat ovat kaarevat. Kyseessä ei ole linssivääristymä, vaikka sen polttoväli on 10 milliä. Geometriaa ei tarvinnut sen suhteen korjailla.

Lopullisen sysäyksen hankkiutua kuvaamaan koulun sisätiloja, antoi tämä ja sen pari relieffejä joista kirjoitin syyskuussa. Siihen juttuun pääsee palaamaan tässä linkissä. Relieffipari jota menin "luonnossa" katsomaan, on Cedercreutzin Juseliuksen mausoleumiiin tekemä Elämä ja Kuolema, joista tässä ensin mainittu.

 

Sisään, ja portaat ylös. Vasemmalla puolella on tila jonka seinällä tuo Elämä-relieffi.

 

Kuolema. . .

 

. . . oikeanpuoleisessa tilassa, portaiden yläpäästä katsottuna.

"Kuoleman puolelta" portaiden yläpäähän päin. Taaemman holvikaaren taustalla näkyy seinällä sen pari: Elämä. Kuvan hämärässä.  Halusin paikalle kouluajan ulkopuolella, jotta tilat olisivat ihmisistä, oppilaista tyhjät. Syysloma mahdollisti sen.
Otin kuvia käytävistä ja aulatiloista. Luokkiin en mennyt, ja juhlasali -jos ja kun sellainen varmaankin koulussa on, jäi näkemättä. Mutta olin enemmän kiinnostunut näistä näkymistä. Loma-aika kun oli, sytyttelin käytäville valoja. Sammumaan en niitä saanut, mutta kuulin että niissä on ajastus.

Mennessäni sisään, kellot soivat ilmoittaen välitunnin päättymisen. Lähtiessäni ne soivat oppitunnin päättyneen. Portaat alas, ja oikeanpuoleisesta pariovesta ulos.
Sain hakemani: Nähdä paikka jossa en ollut käynyt, ja sarjan kuvia joihin olen kohtuullisen tyytyväinen.
Lupasin ne vapaaseen käyttöön.  Tuleva oma käyttöni, niiiden antaminen tiettyihin julkisiin tarkoituksiinkin on tavoitteeni.

Tein Flickr-sivullleni kansion, johon latasin kolmisenkymmentä kuvaa. Josta ne ovat imuroitavissa.
Kuvien toimittaminen sujuu nykyään pilvipalveluiden kautta sujuvasti, eikä tiedostoilla ole kokorajoitusta. Sähköpostin liitteinä ne olisivat aika suuria, vaikka nyky-tiedonsiirtonopeuksilla latautumista ei enää tarvitse suuremmin ajatella.
Koko "satsia" pääsee katsomaan klikkaamalla tätä linkkiä. 

Konteerausta

Kollaasi toissapäivältä, kuivumassa olevan filmin osalta johon upotin aiemman kuvan filmin lataamisesta kameraan. Kameraan joka on tarkoitettu rullafilmille. Jokin ihme pakonomainen tarve kokeilla vaikeahkoja asioita tuli tämän tapauksen osalta valmiiksi. Tuskin tulee tavaksi tämän kanssa, mutta toisella rullafilmikameralla saattaa tulla toinenkin kerta.
Teetin kolomedee(.fi) : llä adapterit kinofilmin käyttämiseksi rullafilmikamerassa. Latailiin metrifilmistä 25 kinoruudun verran filmiä kasettiin.
Kuten kuvasta näkyy, toimin varman päälle tai muistin väärin, kuinka paljon filmiä pitää kuvatessa veivata seuraavan ruutuun. Filmille olisi "mahtunut" tuplamäärä kuvia, mutta sama tuo. Sain mitä hain.

Nettikirjoittelussa eräs huolestui filmin haaskuusta, mikä täytyi tallentaa  muistoksi. Kopio:
" Eikö mene aika hankalaksi. 6x6 negaruutu on 56x56 milliä. Yksi ruutu vie noin 60 milliä. Kinoruutu on 24x36 milliä. Yksi kuva vie filmiä noin 40 milliä. Näin ollen 36 kuvan filmissä on noin (40×36) 1440 milliä filmiä. Eli 6x6 formaatilla saa kinorullalle (1440/60) hurjat 24 kuvaa."  lainaus päättyy.

Vastasin: " mä lataan itse filmit 30 metrin kelalta tuohon. Ja kuvaan kymmenkunta panoraamaa korkeintaan yhdelle filmille. Kokeellista touhua tuo mulle on, eikä filmin kulutuksella ole merkitystä. Kinarillekin teen lyhyempiä kuin 36 kuvaisia.

Mitä niistä tuli ?

Skannerilla tehty

Kameralla valotasolta kuvattu. On laadultaan perästä, mutta idea näkyy. Kuva on valottunut koko filmin leveydelle, perforointi mukana kuvassa. Netissä ja puhelien suodin- ja efektivalikoimissa on tuollaisia kehysiä joilla saattaa elävöittää kuviaan kivasti. Mutta tämä erottuu niistä. Vaikka saahan tuollaiset rei'itykset lisättyä mihin tahansa kiiltokuvaan jälkeenpäin. 

Kun haluaa skannatussa kuvassa perforoinnit näkyviin, pitää negatiivi asettaa filmipitimeen noin. Jos pitäisi saada enemmän kuin yksi ruutu skannattua reikineen, pitää sille tehdä maski vaikkapa rullafilmin pitimeen. Mutta minulle riitti tuo yksi ruutu. Heitin nuo negat  roskikseen kun sain niistä kuvat digitoitua. En enää ssäilyttele kaikkia negatiiveja. Ne eivät  ole mikään aarre jota säilyttää. Filmille kuvaaminen on minulle digikuvan lähtökohta. Papaerikuvia en niistä ajattele tekeväni. Ja jos teen niin lopputuloksista. Täytyykin testata joskus.

Meinasin konteerata, niin kuin sanotaan tehtävän kun saarnaa jostakin. Mutta en taida viitsiä, kun siitä ei mitään käytännön hyötyä ole. Tuottaa enemmän harmitusta tai väärinymmärrystä. Vaikken ymmärrystä kaipaa. Minulla on sitä omasta takaa riittävästi.
Mutta ajatelkaa; kaupungin touhuja. 50 000 euron dronehankintaa, puolen miljoonan inforakennusta, saunasta kirvatsiin puhumattakaan. Monta muutakin sammakkoa on ilmaantunut säännöllisin väliajoin uutisvirtaan. Koiviston ulkoilupuistosta radioasemanpuisto. Koirat maksamaan linja-automatkansa.
Mitä vielä: etsikää itse.
Hauskaa tulevaa kellonsiirtoviikonloppua, halloveenia ja kaikkea!

Porissa:  26.10.2023

_____

Estotonta menoa

Poistin estoni, en kaikkia mutta kuitenkin. Yksi ajanjakso saa jäädä taakse. Mutta tämän blogin aihepiiri junnaa tavanomaisessa ja totutussa. Estoista kirjoituksen lopussa, mutta ensin tavanomaista jorinaa ja kuvan tuputusta.
Ensin jälleenkuvaukseen, jonka kaikkia ysityiskohtia en kerro. Kuten sitä mihin sitä tarkalleen teen edelleen.

 

 

Otan kuvauslenkkeillessäni melkein joka kerta yhden tai kaksi jäleenkuvauskohdetta tähtäimeeni; kameran okulaariin, tai oikeastaan puhelimen kameranäytölle. Otan mahdollisimman saman rajauksisen ja perspektiivisen kuvan kuin kuva jolle teen uusinnan. Tämä on viimeisimpiä; Liisankadun ja Antinkadun kulmasta pohjoisen suuntaan.

 

Lähtökohtana samalta paikalta otettu, Satakunnan museon kokoelmissa oleva kuva jonka lähde pitää mainita. Kun sen mainitsee niin kuva on vapaasti käytettävissä. Jälleenkuvaus-sivu käyttää kuvaa, ja kuvatessa se tulee kameran (puhelimen) näytölle pohjaksi, jolle uusi kuva sommitellaan ja painetaan laukaisijaa kun se on kohdallaan.
Kuvassa on vaurioitunut osa: ylivalottunut kohta talon katon harjan vasemmalla puolella. Siitä ei ole retusoitu mitään. Talon takaseinä näyttää katkaistulta, leikatulta. Mutta ei ole.

 

Mikonkadun länsipäässä on yksi talon pääty, jollaisia olen ihmetellyt. Yläosa on noin porrastettu, mitä olen ihmetellyt monessa muussakin talossa. Edellisessä kuvassa olevassa talossakin on saman tapainen rakenne. Nyt selvisi mistä on kysymys, kun somekeskusteluissa mainittiin palomuuri. Se on palomuuri, jonka tarkoituksena on ollut estää tulipalon eteneminen katolta toiselle. Tästä on korkeampi, tai samankorkuinen naapuritalo purettu. Tai sellaista ei olekaan koskaan talon viereen rakennettu. Mene ja tiedä.

 

Mitä on muuta tapahtunut

 

 

Mustavalkoinen kuva, jonka otin sääntöjen vastaisesti digikameralla. Siksi vastaisesti, kun suositus on että mustavalkoiset digikuvat ovat värikuvasta mustavalkoiseksi muunnettuja. Digikameran asetuksissa on mahdollista laittaa se ottamaan kuva mustavalkoisena. Mutta se ei ole katu-uskottavaa. Pitäisi ottaa RAW-kuvia, eikä koskaan jiipekkiä, eikä ainakaan antaa kameran tehdä sitä valmiiksi.
Mutta kun olen ajat sitten paskat nakannut raweile ja kuvaan mekein poikkeuksetta valmista jiipekkiä, niin täytyihän tämäkin katsoa. Ei se huono ole, vaikka itse sanonkin.
Entä sitten, kun on myynnissä digikamera jolla saa vain mustavalkokuvaa. Leica merkkinen, joka on hinnaltaan noin 5000 euroa. Olisikohan sellainen katu-uskottava. Olkoon. Mikä onkin.

 

DX 

 

Filmikaseteissa on DX-koodi joka kertoo kameralle, mitä ja millaista fimiä se on saanut valotettavakseen. Vanhemmissa kameroissa; lue 60-luvun ja aiemmissa asialla ei ole merkitystä, koska niiden kanssa  käyttäjä hoitaa asian erillisellä valotusmittarilla ja tekee saamansa tiedon mukaan valotuksen säädöt käsin. Joissakin kameroissa on valotusmittari ja  jopa aukko-tai aika-automatiikka. Sittemmin molemmat, eli program-kuvaustapa. Mutta niissäkään ei aluksi ollut dx-koodin lukevia nastoja fimipesissään. Jotta kamera sai tai saa siinä tapauksessa tiedon, miten säätää itsensä, siinä on kiekko tai rulla jolla käyttäjä asettaa filminherkkyyden.

Yllä on kuva tilanteesta, jossa lataan metrifilmiä kasettiin. Kasetti on varustettu dx-koodilla, ja valitsin saamastani kasasta käytettyjä filmikasetteja sellaisen, joka vastaakoodiltaan filmiä jota siihen latasin. Latauslaitteessa on fomapan 400- filmiä. Eli kasetin koodi on sen mukainen.
 

 

Ainoa sähköinen filmikamerani tarvitsee dx-koodattua filmiä, jotta se toimii oikein. Sen ohjekirjassa kerrotaan mitä tapahtuu, ellei filmikasetilla ole koodia kameran tunnistettavaksi. Suomeksi  keltaisela korostamani teksti sanoo, että jos filmi ei ole dx-koodilla varustettua, kamera asettaa herkkyydeksi lukeman 32 (iso). Filmin ollessa iso 400- herkkyistä, tuee 32 ison mukaan valottuneesta filmistä hyvin ylivalottunuttta. Useimmilla nyky-mustavalkofilmeillä on laaja valotusvara, mutta ei sentään noin laaja.
Lisäksi kuvauksessa voi melko huoletta alivalottaa, mutta ylivalotuksessa kuva palaa pahasti puhki.
Yksi aukko ylivalotusta ei vielä ole paha; iso 400 fimi iso 200 mukaan, mutta tuohon iso 32:een on siitä pitkä matka.
Somessa puhutaan ja kysellään melko paljon filmien valottamisesta, boksinopeudella mutta useammin prässäämisestä. Esimerkiksi iso 400 filmin kuvaamisesta iso 1000 tai jopa 1600 iso-n mukaan. Boksinopeudela kuvattu on kuvattu filmin pakkauksessa olevan arvon mukaan. Boksinopeus on epä-katu-uskottavaa, mutta niin minäkin.
Filmeillä on ominaisuutensa. Bulkkifilmini suositellaan kuvaamaan yksi aukko yli, eli nelisatanen 200 mukaan. Kokeilin, en vaikuttunut. 

3D

Tämä kollaasi on nettikuvista kasattu. Siinä on  3D-tulostettuja  filmiadapteripalikoita, joilla sovitetaan kinofilmi rullafilmiä käyttävään kameraan. 24 milliä leveää kinofilmiruutua kuvattavaksi 6 senttiä leveässä ikkunassa. Kuvista tulee negatiivilla 24 x 60 milisiä. Tavallinen kinoruutu, sille kuuluvassa kamerassa on 24 x 35 milliä.
Miksi sellaista pitää yrittää kuvata?   Siksi koska se on mahdollista. Kiipeilevät vuorillekin.

Kuvasin pari viikkoa sitten muutaman ruudun tuollaista. Sahasin rulafilmipuolasta sopivan kokoiset pätkät päädyistään ja sulloin ne kinofilmin kanssa kameraan. Teippasin kinofilmin pään ottopuolalle ja annoin "palaa". Ihan mukavia kokemuksia mutta jatko jäi hautumaan. Netissä on vaikka mitä valmiita malleja 3D tulostusta varten. Niin näitäkin. Imuroin tiedostot ja mietein jälleen, että kirjastoon 3D-tulostamaan nuo sovitepalat. Kesällä suunnittelin meneväni kirjastoon tekemään linssinsuojuksen yhteen kameraani. Se jäi silloin kun Tukholmassa Lidlistä ostetussa juomapullossa oli tismalleen oikean kokoinen korkki siihen tarkoitukseen.
Nyt tuli uusi tarve, mutta en millään oikein viitsi perehtyä sellaisen 3D-tulostimen käyttämiseen, kirjastossakaan vaikka neuvoa varmasti saisi. Otin googlen käteeni, ja tulostuspalvelua tarjoavia hakuun.

Tärppäsi heti, ja aivan lähellä muutaman kilometrin päässä on firma nimeltään kolomedee (piste fi). Tuossa ei ole kirjoitusvirhetteä: se on ko-lo-me-dee. Pohojalaasittain.
Sähköpostia sinne, ja mukaan linkki netistä hakemalleni sivulle jossa tuo. Se löytyy osoitteesta tämä. Kun sunnuntai oli, niin en odottanut vastausta ennen arkea, enkä heti silloinkaan. Mutta asiallahan ei ole mikään kiire.
Mutta vastaus tuli tunnin parin kuluessa. Hämmästyin, kun tiedustelemani kaksi paria noita paloja olisi saanut samana päivänä. Vielä enemmän hämmästyin kun näin arvonlisäverollisen hinnan koko satsille. Viisi (5) euroa (!). Arvannette vastaukseni. Ja kunnei kiire ole niin kerroin että esimerkiksi tueva tiistai; huuominenkin riittää oikein hyvin noutoajaksi. Kun ei kauheasti sataisi, siis huomenna. Lokakuu kun on oikullinen sään suhteen. On silti ollut koko syksy.

Turkulainen Kansallinen Kirjakauppa oli toinen mukava kokemus. Katsoin vuoden 2022 kalenterista, että olen silloin lokakuun 6. päivä ostanut Pick n' Pay nimisestä kaupasta samanlaisen kalenterikirjan nyt kuluvalle vuodelle. Saman laisia on kulunut jo useita ennen näitäkin.
Ajattelin  että pyöräilen sinne ja ostan taas. Mutta lokakuu ei kauheasti houkuta pyöräilemään sinnekään. Siispä nettiin, ja googleen. Löytyi, ja tilaus sisään.
Tilausta seuraavana päivänä tuli ilmoitus että hae se ärrältä. Matkahuolto oli toiminut jälleen hyvin. Sujuvammin kuin posti, joka sekin on kohdallani toiminut ihan mukavasti.
Poikkeuksena, pienenä sellaisena, viime viikolla someryhmästä löytämäni filmisatsi joka seikkaili Sokoksessa sijaitsevaan "pääpostiin", vaikka sen piti ensin tulla ärräpostiin, sitten lokeropostiin Sampolaan. Olisi muuten melkein vtuttanut kun sinne meni, mutta oli meno kaupunkiin muutenkin niin sujui nouto ilman päätäpahkaa.

Yle uutisoi että Porin virkamieskunta kaavailee maksua linja-autolla kulkeville joilla on ylimääräistä tavaraa mukanaan: Kauppakärryä, matkalaukkua, skuuttia, koiraa, kissaa, kilpikonnalemmikkiä.
Ylimääräistä tavaraa  !!?
Aikuisten kertamaksu siitä että saa ottaa sellaisen mukaan matkaan. 3,50 euroa. Sarjalippu tai arvolataus matkakortillako ei käy tai riitä. Toivon hartaasti, ehkä turhaan, että joku järki voittaa ja ja varsinkin se ämmäke joka päästi sammakon aivot suustan. Katsokaa yle porin joku sivu tai some jos haluatte nähdä tai kuulla. 

Estot pois
Tein sellaisen toimenpiteen että tyhjensin sosiaalisen facebookmedian estolistani,  yhtä tai kahta lukuunottamatta. Tyhjensin puhelimeni puhelun- ja viestinestolistan. Kaikki kaupparatsut ja muut hairitseviksi tulleet. Lähdenkö kokoamaan uusia listoja. Toivottavasti en. Olen varmaan ja toivottavastikin suututtanut tietyt henkilöt muutenkin elämstäni. Ikävästihän olen joilekin heistä tehnyt, mutta olen mikä olen. Mnulla on diagnoosi, jonka ansiosta olen saanut nauttia työkyvyttömyyseläkettä jo yli kolmen vuoden ajan. Se aiheuttaa persoomallisuudessani epävakautta, joka purkautuu silloin tällöin ikävällä tavalla. Syrjaytymisenä ja sulkeutuneisuutena. Introverttiys on siihen verrattuna pientä, ja mediavaikuttajien burnoutit ja mielenterveysaplikaationsa puheimissaan pistävät nauramaan - vaikkei tietenkään saisi.

Putsatessani estolistat, tein vastatoimenpiteen. Laitoin facebook-julkaisuni näkyvyyksiltään rajoitetuiksi. Samoin yhteystietoni ja pari muuta asiaa. Aikakausi jolloin piti olla julkinen ja avoin, on ohi. En enää harjoita liiketoimintaa joka vaatisi julkisuutta. Eikä enää tarvitse olla "ihmisiksikään". Ei minulla ole tarvetta ruveta rettelöimäänkään tai haistattelemaan. Välillä tosin lipsahtaa.

Kun 500  julkaisua tulee blogissa täyteen, lopetan senkin - ehkä.

Terve vaan ja onnea
 

 

Porissa: 16.10.2023

 

__________

 

Drone kaapissa ja salamointia

On kulunut  yli vuosi, kun pistin viimeksi dronen "taivaalle". Sen jälkeen se on saanut olla kaapissa, paria akkujen lataamista ja moottorien herätystä lukuunottamatta. Turha vehjehän se on jos järjellä ajattelee, ja hätähousuna yleensä myyn tai muutoin hävitän sellaiset pois nurkista. Mutta tämä tapaus on ollut poikkeus. Kun varmaan harmittaisi jos ei sitä joskus olisi käytettävissä. Enkä enää kuudetta dronea pystyisi hankkimaan. Dronekuvaaminen on stressaavaa ja ärsyttävää touhua.  (imo)

 

Nyt kirjoittaessani, mieleeni muistuikin yksi tapaus tänä vuonna: 27. toukokuuta. Joten puhuin ennen aikojani, että edellisestä kerrasta on jo vuosi. En ottanut lukuun tätä "tapausta", kun piti ottaa Jyrki Kankaan monumentista näkymä ja kuvat suoraan sen yläpuolelta. Jokin meni pieleen muistikortin toiminnan kanssa ja siltä reissulta jäi vain tämä yksi kuva, koneen sisäiseen muistiin.
Tätä ei voi laskea dronekuvaksi, kun parin metrin korkeudelta tavallisen kameran tapaan otettu. Olisihan sen yhden kuvan ottaa suunnittelemallani tavalla, mutta muistikortti-errorin lisäksi jouduin siinä ampiaisten maalitauluksi. Dronen ohjaus ja niiden väistely samaan aikaan on hyvin huono yhdistelmä. Pakenin. Sen jälkeen varmistin ja pyhitin dronelle muistikortin, jonka olen jättänyt siihen pysyvästi. Odotelkoon hommiin pääsyä.

 

Edellisen kerran, vuosi ja 4 päivää sitten. Väinölän liikenneympyrä dronekameran näkemänä, ehkä 10 metrin korkeudelta. Kohde oli hieman tekemällä tehty, kun en muutakaan keksinyt. Olisi voinut jättää ottamattakin. Ruskan värit olivat voimakkaammat kuin tänä syksynä.

Edellisestä  asialle asti suuntautuneesta kameran lennätyksestä on siitäkin vuosi ja risat aikaa.
Suosmeren aukeella  kulttuurimaisemaa Wikipediaan, johonkin projektiin. Siellä on tänä vuonnakin joku monumentaalinen kuvankeräys käynnissä, mutta motivaatio ei tällä kertaa riitä mokomaan perehtymiseen.
Tämä kuva, joka on saattanut esiintyä blogissani sen ottoaikoihinkin, on koottu kolmesta tai neljästä kuvasta panoraamaksi. Lopputulos onnistui haettuun aiheeseen hyvin.

Dronepanoraamasta filmipanoraamaan

 

Istahdin toissaviikolla  Itäpuistossa hetkeksi tupakille, ja nappasin pari kuvaa filmille joka oli poikkeuksellinen. Samalla reissulla vein värifilmin kehitettäväksi.
Paljonko on megapikseleitä, oli hyvin oleellinen asia digikameroissa, kun ne olivat uusia tai alkoivat kehittyä paremmiksi. Ensimmäisissä oli pari megapikseliä, josta alkoi tasainen kehitys ja määrän kasvu. Nykykennot ovat yli 20 megapikselisiä jotkut yli 60, puhelimissakin. En syvennä nyt kennoarkkitehtuuria enempää, enkä puutu mainosmegapikseleihin.

Mutta kuinka paljon filmikuvassa on "megapikseleitä" tai filmikamerassa?
Se ei ole yksiselitteisesti sanottava luku. Pikselit löytyvät digikuvasta, riippuen kuinka paljon niitä on sille päästetty kun filmiruutu on skannattu. Otin lukemia ylös kun tuon ylläolevan kuvan tein.   Täysleveä photarissa:  3200 dpi, 7251 x 3068 pikseliä tekee kuvan kooksi pikseleiksi muutettuna vähän yli 22 "megapikseliä". Asialla ei ole mitään merkitystä, mutta voi sitä spekuloida.

Sellainen huomio, kun mustavalkokuvia väritetään tekoälyn kanssa värillisiksi. Filmille kuvattu digitoitu kuva on pistänyt algoritmit kyykkyyn. 

 Mitä erityistä tuosssa filmille ikuistuneella kuvassa on. Aihe on mikä on, mutta miten se tallentui.

Se syntyi 6x6 negaruutua tuottavasta rullafilmikamerasta, johon sulloin kinofilmin. Mittailtuani ja viriteltyäni useamman rupeaman verran, sahasin rullafilmipuolasta päädyt sovitteiksi kinofilmille, ja teippasin alkuhännän ottopuolalle.  Tässä olisi aasinsilta kirjaston 3D tulostimelle.  Kyselin kokemuksia somessa, mutta ei vastakaikua. Siis kirjaston 3D tulostamisesta.  Se on varmaan jotain rakettitiedettä tai nörttien touhua jota ei porin ässät ymmärrä.  Eikä halua.

Näin kuvattu filmi täytyisi skannauksen sijaan digitoida valopöydältä kameralla kuvaten, ja jättää kuvaan filmin perforointi, mutta skannasin tavalliseen tapaan, eikä efektiä näy lopullisessa.

Huolimatta siitä että ikkunan päälle vedetään suojaliuska, varmistin sen teipillä. Kameraan normaalisti kuuluvalla filmillä on suojapaperi, jossa merkittynä ruutunumerot joita tirkistellään punaisen ikkunan läpi. Kinossahan ei sellaista ole, joten ikkuna pitää olla valotiivis ettei kuviin tule keskele "aurinkoa"
Laitoin tämän kuvaparin  someen, mutta taisin poistaa julkaisun. En sietänyt sen herättämää naureskelua, jota en ymmärtänyt koska kyseeessä oli haudanvakava asia. Filmikuvauspiireissä se ei aiheuta sellaista reaktiota, mutta sama se.
Tämä kokeilu ei tule aivan heti toistumaan, mutta piti kokeilla. Ehkä kaksisilmäisellä joskus.

 

 Salamasynkronointi - lisää tylsää kamerateoriaa, mutta loppupuolella muutakin

 

Minolta- filmijärkkärissäni on kaksi pistorasiaa FP- ja X-merkinnöillä. Ne ovat salamasynkkakaapelin liitäntöjä. X-synkkaan laitetaaan elekrtonisen salaman ohjauskaapeli. Toinen on toisenlaisia salamalaitteita varten; sellaisia joihin vaihdettiin jokaisen välähdyksen jälkeen uusi lamppu tai polttimo.
Magnesiumjauheella toimivat olivat aivan oma lukunsa.
Verhosulkimella varustetut vanhat  kamerat 1/60 sekunnin valotusajalla, kun kuvataan salamalla. Hitaammatkin onnistuvat, mutta nopeammilla tulee verhon kuva kuvaan. Salama pysäyttää kuvan liian aikaisin, eikä verho ehdi sulkeutua.

 

 

Leicassa ja sen kopioissa, tässä tapauksessa zorki-s:ssä on myös  verhosuljin rungossaan. Valotusaikana salamakuvauksessa käytettävä aikaa 1/25 sekuntia. Synkkapistorasioita on vain yksi, mutta aikoinaan käytettyjä kertakäyttölamppuja varten on valotusajan asetuskiekon alla  säätö jolla voidaan säätää salaman välähdysviivettä millisekunneissa. Elektronisella nykysalamalla arvoksi laitetaan nolla. Kuten kuvassa näkyy.
Siitä tulee tämän zorki-c mallin c, joka on kyrillinen s, joka tulee sanasta synchro, salamansynkronoinnin hienouden takia.

Asiaan voi syventyä syvemmin, tosin kolmannella kotimaisella, osoitteessa:  https://www.aperturepreview.com/kmz-zorki-s

 

Hommasin etsinnän tuloksena tuollaisen mukavan salamalaitteen. Ei aivan Metz-perunanuijamalli, mutta sinne päin. Mallin valinta sen asennustavan takia. Sopii kameroihin, eikä väännä itseään rikki salamakenkään asennettuna. Lisäksi minoltassani ei ole salamkenkää ollenkaan.
Rolleiflex on keskussulkimellinen, jollaisella ei tarvitse välittää salamakuvauksessa synkronoinninsta valotusajan suhteen. Salama välähtää ja suljin toimii kaikilla valotusajoilla.

Pimeä vuodenaika on alkanut ja syvenemässä. Salamakuvaus saattaa tulla kysymykseen jossain tapauksessa. Mikäli motivaatio herää. 

 

Muutakin kuin tuota kuolleen median veivausta

Laitoin edellisen päivitykseni yhdeksi aiheeksi jonon pankkisalin sivuhuoneen edessä, BePopissa.
Tuli käytyä siellä taas, tallettamassa kolikkoa tilille panoautomaatilla. Kassapalvelu aukeaa klo 10. Tässä klo 12 ottamassani ei ole jonoa, ei ristin sielua siinä. Taustalla äijäkööri Sarpin kahvilla. 

 

Asiantuntijakeskuksen infotiskilläkin hiljaista. Tavatonta !!!

Helpotuksen huokaus: Sain metrifilmikelan asennettua filminlatauslaitteeseen. Nyt on kinofilmiä varmaan vuoden tarpeiksi.

Metrifilmin mukana tuli kaupan päälle parikymmentä käytettyä filmikasettia, joissa sentin mittainen häntä ulkona. Niihin voi liittää metrifilmin pään ja kelata filmin sisään latauslaitteella. Tilasin samalla viisi uudelleenladattavaa muovista filmikasettia. Noilla peltisillä tulee olemaan tarkoituksensa,  dx-koodinsa vuoksi. Jos ja kun ehkä lataan sähköiseen filmikameraan filmin jossa pitää olla dx-koodi. Kooodia myydään tarroinakin, mutta en nyt sentään sellaisia.
Omat kommervenkkinsä vielä selvitettävänä ennen kun hurautan filmin olympuksen täysautomaattiin (IS-10)

Käytiin Kokemäellä, Tuohitorilla. En ostanut mitään vaikka jotain löytyikin. Jäitä hattuun .

Porttikongista kävelykadulle. Talon jossa toimii edelleen loppuunmyyntikauppa "tuplakuuma". Nimi onka kuulin tämän kuvan yhteydessä ensimmäisen kerran.
Hetki meni ennen kun tajusin että Helle & Helle: hän se.

Teljäntorin A-tornista länteen. B-tornissa olen käynyt useamman kerran räpsimässä Hallin suuntaan, mutta tämä ensimmäinen kerta. Horisontissa tuulivoimaloita. Jossain Luvian- Viasveden välillä. En ole enää aktiivisesti niitä tai niiden rakentamisuutisia seurannut.

Katuvallokuvatyylinen Nordean ovelta. Sama systeemi siellä, kuin asiantuntijakeskuksellakin. Asiakas meni ovesta, mutta käännytettiin katsomaan ovesta kassapalvelun aikoja.

Hyvää alkavaa viikkoa. Taidevalokuvaamisesta kiinnostuneet: Googlatkaa: "Film soup"
Taidekuva ei ole pieleen mennyt kuva.

Porissa: 9.10.2023

_____