Saippuaooppera ja rapidfilmiä

 

Nyt piitkää juttua, kun oli   kirjoitukset  tauolla pari viikkoa.  

Kestäkää.

Olen odotellut luvattua linja-autojen kausilippujen alennusmyyntiä. Se on julkistettu ja tulossa joulukuun puolella. Huomenna on  porin bussiliikenteessäkin black friday , kun tyrkyllä on euron kertalippua. Porin linjat on kaupungin omistama firma joka vastaa linja-autoliikenteestä. Sillä ei sinänsä ole tekemistä lippukaupan kanssa, paitsi autoissa olevien lipunlukulaiteiden osalta,  ja kujettajiensa jotka suorittavat lippujen tarkastuksen ja myynnin, jos joku onneton raukka sattuu maksamaan matkansa fyysisellä rahalla.

Saippuaoopperasta on kirjoituksen loppupuolella aasinsilta kamera- ja valokuvausharrastukseeni. Kirjoituksen otsikoksi se päätyi bussilippukampanjan innoittamana. Alennettua kertalippua ja tulevaa kausilippua on saaatavana vain kännykässä toimivana mobiililippuna. Sitä eikä niitä ei saa ladattua matkakortille, eikä rahalla tai lähimaksulla maksaessaan pääse osalliseksi halvasta linja-automatkustamisesta.
Ei se ole  minulle mikään ongelma kun minulla on älypuhelin,  siiinä äpit ja apit ja kaikki herkut. Mutta en silti tykkää. Inhoan jonkin verran sitä puhelimen mobiiilipun käyttämistä. Eikä puhelinta käyttäen homma suju sillä tavalla kuin se minun / meidän tapaukessamme  tulisi toimia.
Pitäkööt tunkkinsa - walttimobiilimyynninedistämiskampanjansa jolla koittavat ohjata sen käyttäjiksi. Samankaltainen saippuaoopperaan verrattava polemiikki syntyi jokin aika sitten, kun joku tai eräs virkahenkilö visioi koirien ja kauppakärryjen, sun muiden kuljettamisesta linja-autossa; että kertalippu niillekin. Kas kun ei kausilippua.

Ensin tavallisiin asioihin: Mitä on näkynyt viime aikoina.

14.11. tuli torille kuusi. Raatihuoneelle tulee tai menee sitten kun selainen sopiva löytyy. Asialla ei ole kiire, kun aiempinakin vuosina se on tulut sinne joskus itsenäisyyspäivän jälkeisellä viikolla.
Tämä kuva on porin kaupungin webbikamerasta. Varastelen niitä silloin tällöin käyttööni ties missä milloinkin.

 

15.11. Maan tasalta. Omalla kamerall... puhelimella. Ei kun oli oikein kamera mukana matkassa. Tai se oli vähän erikoissellainen tubettajien suosima "pocket".

 

varastetuista kuvista koostettu aamupanoraama.

 

 

Anttonin seinällä on jouluvaloa. Tottakai sen olisi voinut ikuistaa hienomminkin, mutta mää tykkään ottaa näin. Bussin lähtöä odotellessa. Kyllä se siitä lähti.

 

 

"somettaja"
Varokaa! Voitte olla piilokamerassa.

Porin "times square" (?)
Bepopin pääovelta on valomainostaulu lähtenyt johonkin. Se oli häikäisevän kirkas, silloin kun autoilin siitä ohi. Tämän, sokoksen pääovella olevan ohi ei autoilla. Odotin jonkin aikaa, että sain siitä tuollaisen kuvan jossa on informaatiota säästä ja ajasta. Kolmeneljäsosaa ajasta siinä pyörii mainosta ja glamouria. Hienoa!

Joulukoristeleminen on keskeneräinen. Satakielilavalla ei ole joulukuusikauppa, vaan nuo ovat menossa 5.12. avattavalle kuusimetsäkadulle, joksi Gallen kallelan katu suljetaan. Niin kuin kesälläkin, jonkinlaiseksi kävelykaduksi. Varmaan tulee hieno. Kaljaa! Ei kun glögiä tietysti.

Torilla oli joulunavaus. Kirjastoauto oli popup. Tässä kotiinpäin lähdössä, mikä lukee näytölläkin.
Ajoitettiin kaupunkireissumme niin että juhlat olivat ohi, kun torille tultiin / mentiin.

Holy Smoke (pyhä savu, suom.huom.) on perustanut torille myyntipisteen. Se on reposaarelainen ravintola. Varmaan hyvää ruokaa: briskettiä, platea  ja muuta sellaista trendinimettyä. Lihapiirakoitakin, itsetehtyjä, kertoo laitetun tarjolle. Ojalan piirakoiden jäljilläkö? Ei mene läpi, ehkei. En toivo huonoa.
Yöaikaan myy varmaankin hyvinkin. Luulisin.

 

 

 Saippuaoopperaa

 
Yle Teemalla on pyörinyt viikottais-saippua, vähän yli 60 jakson verran.122 jaksoa, maanantaista perjantaihin iltapäivisin lähetettävää espanjalaista La Promessa - salaisuuksien kartano- sarjaa kutsutaan sellaiseksi. Hesarista luin. Sarja on aika hieno, monessakin muodossa.

Sitä voi nauttia aivan sellaisenaan. Ei tarvitse kyttäillä ja keekoilla niin kuin minä nyt tämän hetken verran. Niin kuin lääkäri tai hoitaja katsomassa lääkäri- tai sairaalasarjaa, minä havahduin entisenä valokuvaajana ja nyttemmin kameranostalgikkona iloisesti. Niin paljon, että menin areenaan ja nappasin pari ruutua itselleni, katsoakseni mitä niissä näkyy. Tai mikä. Ja onko tuotanto ollut huolellinen.

Manuel-niminen roolihahmo saa lahjaksi kameran. Samantyyppisen joka on minulla tällä hetkellä hyvin ajankohtainen. Olisiko kyseessä peräti sama malli kuin itselläni.
Katsoin tarkkaan, ja pistin tekoälyn tunnistamaan.

Vuorosanassa on viisaus. Mutta kamera. Sarja sijoittuu aikaan vähän ennen ensimmäistä maailmansotaa. Alkaa vuodesta 1913, eikä etene kovin suurta vauhtia eteenpäin. Tämä kohtaus, edellinenkin kuvaa vuotta noin 1913 tai -14.

 Jäljet johtivat sarjassa esiintyvään kameraan joka on tällainen Kodak. Sitä ruvettiin valmistamaan muutama vuosi myöhemmin kuin Manuel kuvassa tekee. Ehkä hän sai käsiinsä prototyypin.
No: saivartelu sikseen. Sattuuhan sitä, eikä tarvii hiuksii halkoo

 

 

Kamera- ja kuvauselämääkin, pimeästä vuodenajasta huolimatta

 

Kirjoitin pari viikkoa sitten lurituksen Coca cola- kamerasta Agfan isorapid IF:sta ja sen taustoista 60-luvulla. Sitä voi kerrata tästä linkistä.  Sain aidon sellaisen, uuden veroisen "mintin" käsiini eilen. Isorapid c- versiokin oli tuolloin tulossa ja tuli viime viikolla. C on minulle merkityksellisempi, kun olen (ehkä jo kertonutkin) selaisella ottanut (luvatta) ensimmäiset valokuvani, noin 4-5 vuotiaana.

C-malli osoittautui minulla kertakäyttöiseksi, hajotettuaan ensimmäistä filmiä kuvatessani sulkimen viritysmekanisminsa. Filmi siirtyy, mutta suljin ei enää virittynyt 5 - 6 kuvan jälkeen. Näitä sattuu, kun vanhojen kameroiden kanssa yrittää tehdä sitä mitä niillä on ennen tehty. Muun vastaavan kohdalla olisin heittänyt mokoman roskikseen, kuten tein eräälle toiselle joka osoittautui mahdottomaksi tapaukseksi ja oli muutoinkin "vajaa". Tämä c meni muitenkin muistoarvonsa vuoksi talteen.

 

Filmityyppi on kaikissa Isorapideissa sama: Agfan oma rapid, jonka kaseteissa ei ole puolia -siis akseleita. Filmiä ei ole myyty enää aikoihin, mutta sen voi korvata 135-koon kinofilmillä joka on saman levyistä kuin rapiditkin.
Tässä rikki mennyt c ladattuna.

 

 

Homma käy joko niin että mennään pimeään, ja mitataan rapid-filmin pituinen pätkä filmiä vaikkapa jostain valmisfilmistä. Tai niin kuin minä tein ja teen: Kelasin metrifilmin latauslaitteella filmiä kinokasettiin, ja siitä sitten ujutin pimiöpussissa rapid-kasettiin. Helppoa.

 

Mittailtuani vanhoja rapidilla 60-luvulla kuvattuja negatiiveja ja kinofilmin ruutuja, ja laskeskeltuani mittaa, kelasin kinokasettiin 14 ruutua. Se osoittautui sopivaksi mitaksi rapidille, jonka laskuri sallii 16 kuvan ottamisen. Hännät ja muu hukka huomioiden 14 ruutuinen kino vastaa hyvin 16 ruutuista rapidia.
 

 

Mittasin kamerassa olleen alkuperäisen rapid-filmin pituuden: 60,5 cm. Kuvattuani ja kehitettyäni  14 kinoruutumittaisen filmin, mittasin sen: 72 cm. 12 cm menee harakoille, latauksen ja kameraan laiton yhteydessä. Jatkoon cociksen kanssa, jonka filminsiirron ja sulkimen toiminnan testasin ennen kun etenen sillä kuvaamiseen.

 

Rapid c:n filmiltä jäi talteen 5 kuvaa, joista tämä referenssimaisema parvekkeeltamme. Aivan sellaista kuin odotinkin. Jotkut pistävät mielestään pieleeen menneet otoksensa taiteen kategoriaan. Minä lomografiaksi, koska pidän siitä taidesuuntauksesta. Tämä ei ole pieleen mennyt kuva. Mutta sopii "lomoksikin" Filmi on metrifomaa: 400 isoa. Onneksi laajalla valotusvaralla, kun rapidit ovat ajateltu 50 - 100 ISO:lle.
 

 

Vertailuna Minoltan järkkärillä ja niinsanotulla laadukkaalla primellä otettu kuva samasta joskus kesällä. Filmikin oli ilfordia, jota arvostetaan. En minä tuosta mitenkään innosta hyppinyt, mutta menee se.

Digillä tulee tällaista "nykykuvaa".  Ei puhelimella, mutta ei tavallisella digikamerallakaan. Sellaiset olisivat liian tavanomaisia.

 

 

Kohti uusia vastoinkäymisiä

Rapid c meni kaappiin. Seuraavaksi filmi tähän juuri tulleeseen IF:ään siis cocacolaan, jonka odotan toimivan ehkä useammankin rullan verran. Tässä on salama, tai sen heijastin esiin nostettuna. Salaman virkaa toimittaa kertakäyttöinen "polttimo". Niitä näkee silloin tällöin myytävän jossain netin palstoilla. Hintaa olen huomannut olevan jonkin verran. Lisäksi tarvitaan paristo. Muutoin kamera toimii täysin sähköttä. Lienee parempi etten ala salamahommiin tuolla.
 

 

 

rapid-IF:n jälkeen on kuvausvuorossa tuossa kotelossa oleva 6 x 9 sentin ruutua valottava folderi. Ennenkokematon ruutukoko minulle. 9x12 tuli koettua palkkikameralla, mutta se ei kuulu tähän.
Tältäkin kameralta odotan "paljon", kun on hyvin vaalittu ja siisti.

 

 

Tarkennuksen tarkastelua filmitasolla - kuva käännetty verti- ja hori.

Kuten erään tarkennuksensa äärettömään jumittaneen rullafilmikameran kanssa (josta juttua  aiemmin, tässä, kesäisessä julkaisussani)  , tein filmitasolle mattapintaisesta ohuesta teipistä "valefilmin", jonka pinnalle heijastuu se mikä kohdistuisi filmillekin. Kameran tarkennusrenkaan merkit ja muu täytyi varmistaa. Ja muutenkin perehtyä kameraan jonka valmistus alkoi 1919. Tämä yksilö on mallin viimeistä vuosikertaa, mikä sevisi sarjanumerosta, jonka Q-kirjain kertoi sen olevan vuosimallia 1943.

"Saippuaoopperakameraa" vähän isompi. . . .   saippuaoopperan kodak on negaltaan 6 x 4,5.
Siihen maailmanaikaan tehtiin paperikuvat enimmäkseen pinnakkaisina, suurentamatta. Saippuaoopperan merkiisin arvonimen perijä oli sarjassa äveriäänä teettänyt suurennokset. Kun ne näyttivät kooltaan . . .   6x9 senttisiltä. Mutta se on jo aivan toinen spekulaation paikka.

Nettiryhmässä on juttusarjaa euron kameroista. Nämän minunkaan eivät kalliita ole, joskaan eivät euronkaan. Vanhojen louskujen kanssa pelaaminen, usein vain yhden filmin verran kullakin on oma huvinsa. Niin kuin saippuaoopperabongaaminenkin.
Nyt töllön ääreen.

 

Porissa: 23.11.2023

 

________________ 

Porinaa, Leijona ja lippakioski

Alennun ilkeilyyn ja aiheplagiointiin, kun poimin maakuntalehden tekstiviestipalstalta itseäni ensin naurattaneen palasen porilaisuutta. Someryhmissä, varsinkin kivassa kaupunkiryhmässä toistuvat aiheet ja asiat jonkinlaisella taajuudella vuodesta toiseen. Ja niihin liittyvä keskusteleminen ja kysymykset, mistä on kysymys. Mikäs siinä. Kuvavirta hukuttaa aiheet ryhmien pohjille, eikä vanhoja julkaisuja kukaan selaile. Eletään hetkessä, tässä päivässä. Kuvista "tykätään" ja siirrytään seuraavaan. Julkisuuden kesto mitataan sekunneissa. Mutta eräs luonnonvara on ehtymätön.

Luin eilenkin lehden, kaksikin. Pysähdyn lukiessani varsinkin sen mielipidesivulla olevalle tekstaripalstalle, joka näyttää ajankohtaiset puheenaiheet. Usein se käy vitsipalstastakin. Joskus melkein itkettää. Kuvakaappauksia tulee silloin tällöin napattua muistoksi. Niillä voi tarvittaessa kohentaa itsetuntoaan. Nyt ei ole kuitenkaan siitä kysymys. Tämän kirjoituksen herätteenä toimiva tekstiviesti on tuolla alempana, mutta ensin sen osatekijöitä historiallisina kuvina. Niitä on kolme.

 

Ensimmäinen: Porina. Kävelykadulla, puiston nurkalla. Paikassa jossa toimi Suomalainen Kirjakauppa.
Porinassa pitää majaansa Visit Pori. Porinassa voi muunmuassa ostaa matkakorin. Tai porimukin, tai porikassin, tai poripaidan, tai muuta vastaavaa poritavaraa.

 

Toinen osatekijä: Pian valmistuva Porin Leijonaksi nimetty virasto ja toimistotalo, Valtakadun ja Yrjönkadun kulmassa. Postitalona tunnetussa talossa. Posti muutti Sokoksen yläkertaan. Tekninen tai joku palvelukeskus kävelykadulle.  Otin ja tein kuvan 7.9.2023. Menen pian uudelleen, kun kaupungilla olen tai ollaan.
Painakaapa tässä kohtaa mieleenne tämän talon nimi, tuleva nimi: Leijona. Porin Leijona
 

 

Toinen Kuva tulevasta Leijonasta: 26.6.2023. Toiselta puolelta. Läheltä isolinnankadun ja valtakadun risteystä. Pois muuttaneen pornokaupan edustalta.

 

Kolmas tekijä: oleellinen elementti. Sibeiuspuiston, entisen hevostorin, entisen Aleksanterintorin lippaakioskiksi nimetty funkisrakennelma. Se josta kaikki ovat ostaneet pennin nalleja, nallekarkkeja.
Kioskin alla on maanalainen osa joka on tominut varastona ja kylmäsäilytystilana. Kioskia ei voi niin vain nostaa kuorma-auton lavalle ja siirtää mihinkään. Se on suojeltu kulttuurillinen kohde ja ihme.
 

 

Siten itse asiaan ja minut herättäneeseen tekstiviestipalstan viikon helmeen

 

 

Mitä tuossa lukee?
Porinan kävijämäärät ovat niin vaatimattomat, vähäiset että Porina toiminnot voisi kirjoittajan mielestä siirtää Sibeliuspuistoon, siellä olevaan lippakioskiin.
Kirjoittajan mielipide on että on uskomatonta jos (ja kun toim.huom.) pytinki: joksi, siis pytingiksi kirjoittaja nimittää Porinaa, sijoitetaan Leijonaan. Eli pian aukeavaan virastotaloon jonka nimi on Leijona, joka tulee vanhaan postitaloon. Jonka rakensi juss...  ei kun joku rakennusliike.

Se oisi uskomatonta jos lippakioski siirrettäisiin virastotaloon ja porina alkaisi pitää toimintaansa siinä lippakioskissa, siellä Leijonassa. Mutta muutoin sen - siis Porinan - toiminnot voisi siirtää lippakioskiin.
Jaarittelu päättyy tähän. Mutta täytyi vähän jaaritella ja saivarrella, kun tuo tekstiviesti oli niin hienosti muotoiltu. Pytinki viittaa helposti johonkin pytinkiin, jollainen lippakioskikin nykynäkemyksen mukaan on. Porina on pytingiksi iso instituutionaalinen toimija.
En ota kantaa somessa heränneeseen keskusteluun, johon osallistuin sen verran että kehoitiin lukemaan tuon viestin ensimmäisen lauseen ensin esimerkiksi seitsemään kertaan, ja vasta sitten viestin loppuosan. Hengittämään sen jälkeen kolmesti syvään, ja laittamaan kaffeeta tulemaan. Kyllä se siitä.
 

 Leijonat -  ei ole porilainen urheiluseura. Ei ole ollut eikä ole. Karhut on ollut, ei Leijonat.

 Hyvää isänpäivää - tänäänhän on sekin.

Lisää kahvia

 

Porissa: 12.11.2023 

_______

Cocacolakameran ja rahan arvo

Kun ulkona on pimeää ja märkää, pian kylmää ja liukastakin, kuvaustouhut vähenevät melkein olemattomiin ja satunnaisiin aiheisiin ja kohteisiin. Niiden perään ei tule talviaikaan lähdettyä. Kotioloissa voi  tietysti räpsiä hallittuja ja kontrolloituja kuvia kukkapurkeista ja vastaavasta.
Kuva-arkiston lajitteleminen on vaihtoehto, mutta hyvin tylsää ja rönsyilevää ajankulua jossa huomaa äkkiä tekevänsä aivan muuta kuin mihin alunperin alkoi. 

 

Niin nytkin. Kirjoitukseni alkoi muotoutua mielessäni pari kolme päivää sitten aiheeseen josta pian. Ajatelin ettei ole mitään ajankohtaista uutta kuvallista kerrottavaa, mutta palasin toissapäivänä ottamaani patsaskuva-albumin täydennykseen. Uudesta veistoksesta joka on ilmestynyt Satasairaalan uuden S-osan edustalle. Kun matkamme suuntautui Satasairaalaan, otin kameran mukaan, saadakseni tuosta kuvia. Sainkin. Niistä tämä sisältää oleellisen elementin, kaiteelle jääneen kengän. Teoksen nimi on Tasapaino. Taiteilija on Matti Kalkamo.

En tiennyt enkä löytänyt netistä teoksen nimeä, ja taiteilijan nimi esiintyi vain muiden rakennuksen taideteosten tekijöiden joukossa. Googlen kuvahaulla ja tekoälyllä erotin tekijän joukosta. Teoksen nimeä kyselin epäsuorasti eräässä kaupunkiamme käsittelevässä fb-ryhmässä. Sain vastauksen, ja teokselle nimen listalleni. Mutta sain myös muita vastauksia, tai näkemyksiä siitä mikä tuon veistoksen nimi on. Hatuista vedettyä löpinää: käsilläseisojaa ja muuta nuohoajaa. Kun noita veistoksia ja muistomerkkejä kuvakokoelmiini haalin, niin minun on oltava suurinpiirtein ja just eikä melkein tarkka tietojen paikkansapitävyydestä.

 

Olen moneen kertaan vakuutellut itsellenikin etten hanki enää mitään, varsinkaan kameroita keräilymielessä. En ainakaan esineinä tai kokoelmamielessä. Mutta pitääkö siitä lipsumista niin kovin perustella tai puolustella, kun jossain muodossa se tapahtuu kuitenkin tasaisi väliajoin. Niin nytkin, muutaman kuluneen päivän aikana.

Hurahdettuani tai palattuani keväällä, muutaman vuoden tauon jälkeen, taas filmille kuvaamiseen ja siihen tarvittaviin tavaroihin, lupasin taas kerran ettei mopo karkaa käsistä ja kaappi täyty milloin mistäkin päähänpiston seurauksesta. Huomasin eilen että keräilen muistoja, ja niihin liittyviä esineitä. Kun kuvaus on ollut aina tärkeä osa elämääni, monet muistot ja tehdyt tekemiset liittyvät siihen ja kameroihin.
Palasin jälleen aivan alkuun: 60-luvulle, jolloin otin tietämättäni, ja  myös vanhemmiltani varkain ensimmäiset kuvat heidän kamerallaan. Kuva on edelleen tallessa, aivan ensimmäinenkin. Perheen silmäterä oli Agfan Isorapid C. Joka ei ollut cocacolakamera vaan täydellä hinnalla valokuvaamosta ostettu.
Kyseinen yksilö koki jossain vaiheessa kovia, joskus  70-luvun lopulla. Saatoin ampua sitä ilmakiväärillä, tai räjäyttää kiinanpommilla taivaan tuuliin. Tai se meni vain jossain vaiheessa roskiin. Tilalle oi tullut saman valmistajan "sensor" 100.

 Mutta mennäänpä siihen toiseen isorapid-malliin, jota minulla ei ole  - vielä.  C-malli on jo tulossa nettikaupasta filminkin kanssa, ja cocis kiikarissa. Siitä tai niistä ja mitä niillä teen, seuraavassa numerossa. 

 

 

Oikea Cocacolakamera

 

Suomalainen Coca-Colan pullottaja järjesti vuonna 1965 (tai 1966)  kampanjan, jossa pullonkorkkeja keräämällä saattoi saada omakseen Agfan Iso-Rapid Ifin. Keräämällä 20 pullonkorkkia ja lähettämällä niiden sisällä olleet tarrat ja maksamalla 16 markkaa postiennakkona saattoi saada itselleen tämän kameran, jonka arvo oli 44 markkaa. Kahdestakymmenestä colapullon korkista sai 28 markkaa hyvitystä kameran hinnasta. 
Cocacola hinta vuonna 1965 oli 1,50 markkaa pullo. 20 pulloa tuli siis maksamaan 30 markkaa.
Ostetun juoman hinta, 16 markan postiennakko ja korkkien tarrojen lähettäminen: 1 markan kirjeessä  tekivät kameran hinnaksi yhteensä 47 markkaa.

Kampanja oli nerokasta liiketoimintaa.  Kameran menekki oli 125 000 kappaletta puolen vuoden aikana. Tuo kamera on Suomen toiseksi yleisin, eniten myyty kamera. Yleisimmän selvittäminen on minulla vielä työn alla.

Vuoden 1966 rahamäärää 16 markkaa vastaava rahamäärä vuonna 2022 oli 31,42 euroa.
Vuoden 1966 rahamäärää 44 markkaa vastaava rahamäärä vuonna 2022 oli 86,41 euroa.
Lasketaanpa vielä, isoja lukuja:
125 000 kameraa varten suomalaiset ostivat kaksi ja puoli miljoonaa pulloa cocacolaa. Pullottaja sai niistä 3,75 miljoonaa markkaa. Posti myi 125 000 markalla postimerkkejä. Puolessa vuodessa.
Jos kullakin kameralla kuvattiin kaksi rullaa: 32 kuvaa, ja teetettiin niistä paperikuvat, työllistivät kampanjan seuraukset kuvanvalmistamoja neljän miljoonan paperikuvan verran.
Laskutomituksia voisi jatkaa, mitä vastaava kampanja tuottaisi tänä päivänä.

Vaikka cocacolakameran malli oli tuo, kutsutaan monia muitakin sen ajan filmipokkareita samalla nimellä. Kodakin instamaticia ynnä muita sellaisia.

Nykypäivän coket

Coca colaa myydään nykyään muovipulloissa - vaikka minkä kokoisissa ja monen paketeissa. Mutta lasipullossa ja kruunukorkin sulkemanakin löytyy. Pientä 2,5 desin versiota. Googlailin taas, jos sellaisen tai pari hankkisi sitten kun kamerakin on tullut. Hinnat ovat tuollaiset. Pullon malli sinne päin. Korkkikin on vielä mallia kruunu, mutta muovipullojen korkit alkavat pian olla jollain direktiivirinkulalla selaiset etteivät putoa pullosta erilleen. Ja maailma pelastuu taas kerran.
Kuva korkista, vuodelta 1965. Sellaisiakin on myynnissä keräilijöille. Hintataso kympistä kolmeen. kamerakeräilytarraan en vielä ole törmännyt. 

Tämän kirjoituksen tietolähteenä toimi myös Googlen tekoälysovellus Bard. Numero- ja muu fakta on keräilty ja suodatettu useammista hakutuloksista. Muutamat niistä oli humpuukia, mutta useimmat tukivat toisiaan. Medialukutaitoa tarvitaan.

Lisäys: Kamerakeräilijä, FB- kaverini Teuvo Vehkalahti Noormarkusta, laittoi minulle kuvan rapidin alkuperäispakkauksesta, joka hänellä on kokoelmissaan. Samoin kun kaikki iso rapid- mallit.
Kiitos kuvasta ja luvasta 

Porissa: 10.11.2023
kuvalisäys 23.12.2023

--------

Marraskuun motivaatiota etsimässä

Pimeä vuodenaika painaa päälle, ja motivaatio sellaiseen johon sitä riittää varhaiskeväästä myöhäissyksyyn, tai  vaihtelee kovasti.

Tekemiseni ei läheskään aina ole helppoa.  Havahduin eilen vastoinkäymisiin kameratouhuissani. Ostin netistä vanhan kameran,  negatiivikokonsa vuoksi: 6 x 9 cm ruutua olen halunnut saada aikaan, ja se olisi sen mahdollistanut. Sillä edellytyksellä että se toimii jotenkin. Kameraa ei ole kuulunut postiin. Menin ja katsoin viestitystä sen tiimoilla. Olin kirjoittanut puhelinnumeroni viimeisen numeron väärin, ja lähetys on mennyt lokeropostiin. Saapumisilmoitus ja lokerokoodi väärään numeroon, ties minne. Laitoin myyjälle viestiä tapahtuneesta. Kerroin mokanneeni, ja että kamera palautunee lähettäjälleen aikanaan ellei ihmeitä tapahdu. Ilmoitin viestissäni, että hän voi pitää kameran. Laittaa uudelleen myyntiin, tai tehdä mitä haluaakin. Sanoin viestissäni, ettei kamera enää kiinnosta minua.
Itseään tuossa joutuu virheestään syyttämään. Mutta enemmän harmittaa, etten pyytänyt toimitusta matkahuollon kautta, kun lähetyskulut joka tapauksessa maksaisin. Posti on kohdallani toiminut moitteetta, paitsi joku paketti on mennyt johonkin muuhun lokeroon kuin lähinpääni. Matkahuollon lähetykset täsmällisemmin. 

 

Päivän toinen perseily oli Tower-14 kamera, jonka hankinnasta kirjoitin edellisessä postauksessani. Latasin siihen filmin. Se päätyi roskikseen, siis kamera jonka kanssa en viitsi räpeltää. Toimivahan se oli, mutta jokunen ominaisuus oli minullle liikaa. En tarvitse tuollaista lopulta yhtään mihinkään.
Revein filmin pois kamerasta ja annoin valottua. Sille on käyttöä: Kemikaalin kunnon tarkistusliuskoissa, kiinnitysajan määrittelemiseksi ikääntyneemmän satsin kanssa. 

Toinen vitutuksenaihe: Saksasta 27.10 tilaamani filmi. Tai ei filmi vaan sen toimittaminen minulle. Seurannassa sen vaiheet on kuvattu hyvin. Mutta siitä sai vaikutelman että se seilaa jossain Porin terminaain (joka on vanhan SK:n painotalon jossain takahuoneessa) kätköissä.
Ajattelin että olkoon paska. Unohdan koko jutun, kun ei sen kuten edelläkiroamani kamerankaan kohdalla rahamenetys ole mikään. Mutta ovisummeri soi, ja kuriiri toi lähetyksen ovellemme. Oli ilmeisesti käynyt aiemminkin, mutta me olemme olleet jossain muualla kuin päivystämässä saapuvaa lähetystä. Voisi puhelinta käyttää tai jotain. En tilaa Woltilta mitään, vaikka joskus mieli tekisikin. Enkä kyllä enää mitään muutakaan mikä ei tule ärkioskillemme, tuonne 300 metrin päähän. Seuraava löytö on jo kiikarissa.

Paperikuvia

Taisin tästäkin jo edellisessä postauksessani kirjoittaa. Tilasin pari printtiä Tunnin Kuvalta, ja homma toimi oikein täsmäällisesti. Kuvatkin olivat tai ovat kohtuullisia.
Skannasin pari negaa uudelleen, ja vertailin sitä sun tätä. Skannasin myös printtejä ja vertailin filmiskannauksiin. Lopputuloksen arvannette. Mutta tässä pari kuvankaappausta tekemisistäni.

Printti ja filmiskannaus, värikuva. Aika jees.

Mustavalkoinen; vähemmän jees, tuon skannatun paperikuvan osalta. Paperikuvana se on hyvä. Skannasin melko huolimattomasti ja aidan matalimmalta kohdalta ylittäen. Mutta tulipa tehtyä.

Lumi tuli, oli pari päivää, ja meni eilen. Niin kuin ennenkin. Tulee ja menee. Tammikuussa saattaa jäädäkin. Ellei tule joka toinen päivä vettä ja pakkasta vuorotellen. Tulevana talvena en aio liukastella ja haparoida kuten viimevastaavana. Ostan Icebugit. Niillä voi mennä kuulemma kauppaankin ja pitävät jäällä. On minulla irrotettavat liukuesteet, mutta ne ovat hankalat.
Sain yllätyskirjeen varainhoitajaltani. Ylimääräinen raha tulossa joulukuun alussa. Se pitää laittaa järkevään, eikä mihinkään jeesuksenvanhoihin kameranlouskuihin.

täytyy nyt kerätä motivaatiota ja ehkä jotain uudistumistakin.

Porissa: 6.11.2023

________

 

Otoksia

Ylimääräinen numero tälle viikolle, kun ajatus kulkee ja tapahtunutkin on. Matkan varrelta tallentui jälleen otoksia puhelimen muistikortille, osa sillä otettuja otoksia ja osa kameralla.
Otsikoksi otoksia, kun sana pyöri mielessäni eräästä somejutusta jossa sanaa ja sen merkitystä pohditaan. Otos koetaan joidenkin mielestä halventavaksi tai vähätteleväksi, jotain räpsyn suuntaan.

Räpsy on räpsy, vaikka usein aivan niinsanottu vakavastiotettava otos.
Satakunnan museolla on menosaa vaihtuva näyttely, jossa kertomansa mukaan Porin taidemuseo ja Satakunnan Museo yhdistävät voimansa näyttelyssä Otos, jälki, henki.
Elokuvia tehdään otoista, otoksista. Otos on siten ja täten hyväksytty ja ymmärrettävä sanonta. Niin kuin räpsykin. Riippuu siitä, kuka tai mikä niitä sellaisiksi sanovat.
Räpsyn ottanut ei välttämättä pidä otostaan vähäarvoisena, eikä vähättele otoksen ottotapaa. Usein räpsystä kehittyy jotain. Niin otoksestakin.

Muutama otos, joille ei välttämättä pitäisi laittaa kuvatekstejä. Mutta selitys miksi otin otokset tai kuviksi osoittautuneet räpsyt, mikä löytyi räpsyistä. Ja miksi.

Kuvilla pitää olla nimi. Tälle annoin nimeksi:  keltainen.
Odottelin linja-autoa torilla, istuin laidalla ja tarkkailin tilanteita. Cartier-Bressonin, johon en itseäni samaista tai jota en pyri matkimaan, loi kuvilleen käsitteen: "ratkaiseva hetki". Tässä toteutuu sellainen. Kuva jonka otin hetkellä joka oli ratkaiseva. Myös repun väri laittoi kuvan "jatkoon".

 

BePop alkaa sonnustautua joulunaikaan.

Pasi koukkaa Pohjoiskauppatorille. Odotimme bussia.

Puuvillan kauppakeskuksessa halloweenisomistusta. Luulisin.

Pääsin katsomaan fb- ja muutoinkin-kaverin hienoja valokuvia. Mennessäni näin tämän. Mieleeni muistui vanhan Linja-autoaseman pihalla oleva samantyylinen, joka on johtanut pommisuojaan. Niinkähän tämäkin. Harjunpäänkadun taloilla.

Vähäpäästöisille

Sommittelu osui kohdalleen.

Neuvoa antavaa

Joutoaikaa kaupungilla. Räntäsateella hyvin mukava tappaa sitä tällaisen äärellä. Ennen kun menin yhdelle, kävin kiertämässä kirpputorin läpi. Räpläsin siellä kameraa joka kiinnosti, mutta jätin kuitenkin hyllyyn. Tämän yhden äärellä puntaroin, että jos sittenkin . . .

Menin takaisin kirpputorille, ja räpläsin lisää. Totesin että tämä on melkein etsimäni; laatikkokamera. Kodkin browniekin oli samalla myyjällä myynnissä. Mutta se on niin pahvinen että jätin kuienkin.
Tästä ei nyt enempää, mutta malli on hiukan harvinaisempi kuin muut saman valmistajan, jonka tuotantoon olen perehtynyt melkoisesti.
Kamera on hukannut suojakannen, ja jäljellä on jousi. Revin sen varmaankin pois. Täytyy varoa.

 ebay:sta varastettu kuva samanlaisesta, jossa on kansikin. Kamala muovihihnakin, jonka otin ostamastani pois ja heitin roskikseen. Ja kaivoin illemmalla takaisin talteen.
Näitä kutsutaan Pseudo-TLR kameroiksi. Melkein TLR:iä, mutta eivät kuitenkaan aitoja sellaisia.

Mielenkiintoni herätti tämä messinkilaattakin. Mainoslaatta, kuten autoissa rekkarikilven alla olevat.
Kamera on toiminnoiltaan melkein minimalistinen: Yksi valotusaika ja bulbbi. Kaksi aukkovaihtoehtoa: kirkkaalle ja hämärälle. Fokus jotain käsittämätöntä. Mutta kirkas etsinkuva.
Otan rullallisen kun kerkiän tai muulta joudan, räpsimiseltä.

Saksasta tilaamani filmi on teillä tietymättömillä. Siitä ei tule tapa. Onneksi en tilannut enempää tai kalliimpaa. Olkoon missä on; en ala jäljittämään. Mutta kerta oli ensimmäinen ja viimeinen.

Iloa tuottivat:  Tunnin Kuvasta tilaamani paperikuvat. Filmile kuvatuista, itse kehittämistäni ja skannaamistani kuvista. Aika vulgaaria, sanovat puristit jotka vedostavat punavalojensa hämärässä suurennuskojeella "oikeita" kuvia. Poltan negatiivini. Hajotkaa  :)))

Tällaisia liukuesteitä kutsutaan broddeiksi. Hommasin nuo pari vuotta sitten räpsööseen. Hukkasin toisen takarannan tiellä, mutta autoilija oli nostanut sen tuohon.
Inhoan muunmuassa liukkaita katuja. Broddit ovat vähän vaivalloset laittaa, eikä niillä voi mennä kauppaan.
Mutta sain eilen yllätyksen, joka tuottaa ylimääräiset parisataa tililleni joulukuun alussa. Päätin käyttä sen tai melkein sen Icebuggeihin, nastakenkiin joita kovasti kehutaan. Älynastoista puhuvat. Kokemusta ei ole, mutta täytyy tutustua paviälyyn netissä.

Toivottavasti kuun vaihteen lumi sulaa pois. Ja jää jota jo eilen jouduin varomaan kaupunkimatkallani.
Viikonloppua!

Porissa: 3.11.2023

__________