Killinkosken kamerataivas, ja paljon muuta

Eilen olin illalla niin jotenkin väsähtänyt, etten toimeentunut laittamaan päivän kuvia ja tapahtumia tänne, vaikka into oli. Päivä ei ollut rasittava, eiollenkaan. Mutta kun koen paljon, ja näen paljon, pitää saamaansa sulatella hetki. Nukkua yön yli, kuten sanotaan.

Asiaan:

Virroilla, ja tarkemmin Killinkoskella, on Suomen Valokuvaushistoriallisen seuran toimintaa. Meinasin laittaa että kameramuseo, kamerataivas kuten sitä kutsutaan. Mutta Wanhassa Tehtaassa on palöjon muutakin, kuten aloituskuvasta voi lukea.
Mutta myös Valokuvahistoriallisella seuralla on Killinkoskella paljon muutakin: hieno residenssi, koulutus- kurssi- ja luentotoimintaa, näyttelytoimintaa. Ne löytää netistä, kun googlettaa kamerataivaan, killinkosken ja niin edelleen. En minä niiden linkkejä tähän teille harvalukuiset lukijani pane. Laitan teidät hommiin: jos aihe kiinnostaa niin sen eteen tekee pikkuien hommia. Ellei viitsi tai tajua, kannattaa alkaa harrastaa vaikkapa moottoripyöräilyä. Se on paljon helpompaa. Kaasu pohjaan vaan ja menoksi. "Loud pipes saves lives"


Ja itse asiaan: Eli Virroille, ja Killinkoskelle.

Tehdas, Wanha tehdas
Kaksi kuvaa samasta paikasta, mutta toinen muodostuu kahdeksasta kuvasta, toinen yhdestä.
olen ottanut tavakseni laukoa varmuuden vuoksi sarjan laidasta laitaan, joskus useammankin "rivin.
Asia on valokuvaustekninen.... mennään eteen päin.

.

Ensin oli lelumuseo. Tyydyin ottamaan yhden kuvan nukkekokoelmasta joka on alunperin kuulunut yhdelle henkilölle. Keräilijälle, joka on antanut kokoelmansa museon hyväksi.

Kameramuseeoon; kamerataivaaseen:
Nämä muutamat kuvat ovat hyvin pieni pintaraapaisu siitä, mitä kaikkea museoon on taltioitu.
Kuvasin omien mielenkiinnonkohteiden mukaan. Paikka on nähtävä, ei sitä tässä voi valokuvinkaan kuvata.  Studiomiljöö, ei niin kauhean kaukaa menneisyydestä. Kuvaisin aikoinaan: 1990, tuollaisella samanlaisella Hasselblad 500:lla rippikuvia ja vaativampia kohteita. Kuvassa kiinnitettynä oikeanpuoleiseen jalustaan.


.

Tämä oli "herkku". Mielestäni sellainen, koska olen aina ihaillut palkkeja. Siis palkkikameroita. Ison formaatin vehkeitä. Tämä ei ole suurimmasta päästä, mutta ei aivan vaatimatonkaan negakooltaan. Plaubel on harvemmin kuulemani merkki, kun palkkikameroista on kyse. Linhof ja Sinar ennemmin tulevat mieleen.
.

 

 Tässä sitten todella iso "palkkikamera". Näitä sanottiin ateljeekameroiksi.

Sulkimen virkaa teki linssinsuojus. Vedostaa ei tarvinnut, riitti
kun teki 24 X 30 senttisestä negatiivista pinnakkaisen.

Jalustatarjontaa. Raskasta ja vielä raskaampaa. Suuri osa olisi käyttökelpoista edelleen.

Pentaxissa pistolikahvalla varustettu camoputki. Aikansa lintulasi. Olkatuikikin näkyy alaoikealla.
.

Toinen pistoolikahava-laukaisulla varustettu pitkäputkinen. Reportterikäytössä kätevä. Zenith-runko sensijaan... no; ehkä on kuulunut tähän kokoonpanioon, mutta "eppäilempä vähän"
.

Leica mutta ei Leica. Kulta-Leica, mutta ei sentään.
.

Dokumentaatio paljastaa numeron 102, joka edellinen "Leica on"

Siis: neuvostoliittolainen väärennös, ei kopio vaan väärennös "kulta-Leicasta". Vitriinikuvaus on vähän sitä & tätä. Polarisaatiosuodin auttaa asiaa. Sellainen täytyy vielä joskus hommata. Mutta 77 millin etulinssillä varustettu objektiivi, jota näisen kuvien ottoon käytin, tarvitsee nokalleen pirun kalliin pola-suotimen. Kiinteään linssiin en kuitenkaan viitsi.

Sitten laboratorio- ja pimiöpuolelle. Kuvassa suurennuskoje, ei kone. Sillä vedostetaan paperikuvia negatriveista. Tällä voi tehdä värikuviakin. Itse olen tehnyt  90% mustavalkoa. Mutta siinäkin tällä värikoneella on etunsa ja paikkansa, kun käytetään multigrade-papereita. Siis papereita joiden sävyalan jyrkkyyttä voidaan hallita värisuurennuskojeen kolemlla filtterillä. You Know!
.

Tankkeeja ja spiraaleja filmien kehitykseen. Julman kokoinen kehitys kello: silloin ei ollut kännyköiden ajastimia.
.

Noritsu. filminkehityskone. Joka kehittää kinofilmiparin, siis kaksi filmiä yhtä aikaa, noin viidessä minuutissa.
Tunsin itseni vanhaksi! Tämä kone on ollut Ilkka lehden toimituksen käytössä 1993-2003. Sillä on kehitetty jopa 60 filmiä päivässä. Minä myin tällaisen koneen valokuvausliikkeeni mukana pois 1991.  Se oli sitä aikaa, kun "kuvat jopa tunnissa" oli viimeistä hottia ja kova sana.
Jokunen vaativa asiakas sai minulta kuvat jopa varttissa.

Pois kameramuseosta, ja valokuvanäyttelyihin.

Seppo Saves innoitti minua valtavasti 1980-luvun loppupuolella tällä kuvallaan. Se oli silloinen referessi, mustavalkoisen kuvan  maailmassa. Zone system! Ansel Adams! Googlatkaa.
Näyttelyn suunnittelu ja rakentaminen jäi Seppo Savekselta keskeneräiseksi. Tämä näyttely on kunnianosoitus mestarille.
Hänestä voi lukea lisää vaikkapa: http://www.hs.fi/muistot/a1305735367558

Toinenkin näyttely oli: "Two Villages - Kaksi Kylää" , Petteri Kokkonen.
Näyttelyn Laatokan Laidalla kuvia Kokkonen on kuvannut vuodesta 1999.
.

.

Valokuvan maailmasta koulumaailmaan. Koulutarvikemuseoon.

Pidän kartoista. Tämän kartan edessä olen 1970-luvun puolivälin paikkeilla hikoillut maantiedon tunneilla.
.

Mutta tämä pieni osanen Suomen kartasta on vuodelta 1915, kun Suomi oli Venäjän suurruhtinaskunta.
.

USA ja Kanada. Pala Gröönlantia ja puolet pohjoista Atlantia. Yhdellä teellä. Aivan
.

Nokian valmistama opetusväline, jolla on opeteltu lypsämisen saloja.

Kirpputorille

Tämä pisti silmään. Tuijotin sitä kauan (minuutti on minulle iksuisuudesta 1/2)
Mutta jätin, kun pyysivät "liikaa". Eikä taustoista ollut tietoa. Silmääni jotenkin sopi.
.

Sopi nin paljon että tein oman. Pahoittelut jos on plagiaaatti. En käytä kaupallisesti. Ei se katsomalla kulu.

Paluumatkalla

Killinkoskelta vähän Virtain keskustaajaman suuntaan on tällainen kallioseinämä johon on luotu muistomerkki.

Muistokivessä lukee, Johnny-Kai Forssell:in tiivistämänä näin:
"10.3.1940. kolme päivää ennen rauhaa Virroilta kotoisin oleva stm Erkki Kujala lähti hakemaan haavoittuneelle toverilleen vettä kaivosta. Kujala kaatui kaivon kannelle vihollisen luodista.
Yrjö Jylhä kirjoitti: Viipyy vesimies- ei muuta. Haavoissaan vain joku hiljaa huokaa: Veljet, vesitilkka tuokaa.
Jylhä ei päässyt koskaan sotapsykoosistaan eroon, ei ollut kriisapua. Hän päätti päivänsä oman aseen luotiin vuonna 1956.
Yrjö Jylhä, Kiirastuli, Kaivo."

Ystäväni, neuvojani, minulle paljon oppia antanut Johnny-Kai Forssell. Ja hetki.

Se oli siinä