2.8.15

Laitakarissa - M/S Suukko

                    m/s Suukko laiturissa. Kippari tupakilla ahterin paikkeilla. Minäkin menin.



Minulla oli tänään rippikuvaus Laitakarissa. Siis kuvasin, ripille pääsin 1980.
Menin paikalle jo tuntia ennen sovittua, kuten muutoinkin tapani on mennä joka paikkaan hyvissä ajoin. Laitakariin kannattaa aina mennä, se on omalla tavallaan niin hieno ja mukava paikka.

Olin aivan innoissani, kun näin kivilaiturissa M/S Suukon. Se on asuntolaiva joka myös liikkuu paikasta toiseen. Kirjoitin siitä jo aiemmin tässä blogitekstissäni, kun se oli Reposaaressa. Silloin en nähnyt laivan asukkaita, mutta nyt pääsin juttusille kipparin kanssa.
Laivan blogi on eräs ellei paras blogi, jota olen koskaan seurannut.
Asiasta toiseen: "merimiehen elämää" blogi on muuttunut kutsusysteemillä toimivaksi. Olen niin "ujo" etten ehkä tohdi kutsua siihen pyytää.
Korjaus tuohon viimeiseen/3.8.
- Merimiehen elämää- blogi oli vain väliaikaisesti kiinni. Kysyin sittenkin.

   Kuvat puhukoot puolestani, joissakin kuvateksti. Aika monessakin.







Suukon kannella majailva Marino Sport innoitti osaltaan hankkimaan 70-luvun Marinon, ellei lopulta ollut pääasiallinen liikkeelle paneva voima, kun luin blogiaan.



Troolari Empaatti, jonka tilaus- ja yleisöristeilyt löytyvät Luvian Merihelmen nettisivuilta












Empaatin ja Suukon ahterit



Sulavat linjat



m/s Sympaatti, niin ikään charterkäytössä oleva alus. Sen piti olla tämä vuosi huililla, mutta on laskettu sittenkin vesillle. Vasta aivan viime aikoina, kun viimeksi näin sen pukeilla niemen toisella puolella. 






 Purjeessa olevan symbolin perusteella tunnistin tai arvasin tämän Laser-luokan veneeksi. Aika touhua lähteä tuollaisella merelle. Mutta kun homman osaa niin se on siinä: Hienoa katseltavaa.
Jäin melkein haltioituneena seuraamaan. Vaikka joka kerta seilipaattia harkittuani olen aina päätynyt moottoriin. Niin kyllä vielä joskus!

 
 Erkanee hyvää vauhtia

Jo kaukana. Toinenkin


Pitkällä putkella näkee kauas, mutta perspektiivi litistyy syvyyssuunnassa kasaan


 

Saarten takana avomeri





Scyllarivistöä perinnevenelaiturissa

Messin laiturissa kallista kalustoa



Ai ..  se rippikuva ?

Ne ovat yksityisiä:
150 kuvaa tallentui parin rungon muistikorteille. Niitä alan työstämään huomenna.
Kun kuvaus oli ohi, menin autolle ja ruuvasin runkoon 500 millisen "lintutorven".
Astellessani takaisin murtajalle päin nappasin vielä yhden kuvan kuvattavistani, heidän tietämättään noin 50 metrin päästä. Fotoshoppia se sai "jonnin verran"
- mutta mielestäni syntyi jossain näkökulmassa taidetta. Ehkä päivän paras



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Vain tilaajille - interpoloitu

Luotu 26.3.2024 Täydennys loppuun 27.3.2024 Tämä postaus kuten muutama muukin näkyy blogiani seuraaville, kun en sitä jakele somessa. Sanoma...