26.8.15

Säätä ja rutinaa - nimimuutos

Nimimuutos ja  säätilan tarkkailua

Sää on mitä todennäköisin: Muutaman helteisen päivän jälkeen tulee matalapaine ja sade.
Sateen jälkeen poutasää.
Blogini sai tämän kirjoituksen myötä uuden nimen: kuvia ja rutinaa, ja eteen oma nimeni, kun tykkään siitä niin kovasti että nimeni on näkyvillä. Blogini on kuvapainotteinen, rutinan saa kukin tykönään tulkita mieleisekseen. Kun kirjoitan johonkin mielipiteeni tai kannanottoni, se leimataan rutinaksi tai ymmärretään usein pelkäksi rutinaksi. Ruotsalaiseksikin on "haukuttu", vaikka olen täysin umpisuomalainen. Etunimestä puhumattakaan. Rutistaan sitten!

Blogini aiempi nimi tai otsikko oli:  Jorma Lindqvist - PhotographySe tuntui jo pidenmmän aikaa iljettävältä. Photography! -  valokuvaaminen!
Netti on 130% pullollaan kaikenlaisia tyhjäntoimittajia jotka ovat keksineet tituleetata itseään Valokuvaajiksi! Ovat hommanneet jonkun kalliin kameran ja siihen kalliin linssin, kalliin kantohihnan ja ennenkaikkea REPUN! Kuvausreppuakin kysellään valokuvausfoorumeilla enemmän kun kuvakerronnallisia asioita, joita ilman kaikki kuvatarjonta on samaa karamellinväristä kuraa.
Laittaessani eilen pitkästä aikaa jokusen kuvan eräälle kuvasivustolle, katselin lataukseni jälkeen yleistä kuvavirtaa siellä.
Ei yhtään luonnolliseen päinkään olevaa kuvaa näkyvillä vaan kaikki sitä samaa siirapppia. Kai se sitten myy itseään tai jotain.
Minun ei tarvitse myydä mitään. Ei ainakaan omia itselleni ottamiani kuvia.




rutina päättyy tähän, alkaa asia:

Trooppinen yö

Ennustelivat iltapäivälehden lööpissä että trooppinen yö tulee! Lämpötila ei laske yöllä alle 20 asteen, oltuaan päivällä lähes 30. Siltä illalla tuntuikin. Nollasin lämpömittarin min / max muistin, jotta aamulla näkisi mitä on ollut.


Vielä puoli yksitoista illalla oli yli 20. 






Mutta aamulla sateen myötä laskenut kahdeksaantoista, mikä normaalia.
Mutta miten yöllä, varsinkin aamuyöllä.


Oli laskenut alimmillaan pari astetta alle trooppisen määritelmän.
Lämmin yö kuitenkin.


Mitä sanoo ilmatieteiden laitos

Säähavaintoasema on aivan asuinpaikkani vieressä, sadan metrin päässä rautatieasemalla. Varastin sivuiltaan pari kuvankaappausta.

Mennyt yö oli hellekauden lämpimin. Lämpömittarini tarkkuus vastaa riittävästi
"virallisen" mittarin lukemaa.




Mutta lämpötilaa ja trooppisuutta enemmän minua kiinnostaa ilmanpaine
ja varsinkin sen kehittyminen




Ilmapuntari on laskenut odotetusti, säätyypin muutoksen mukaan. Enemmänkin saisi laskea: saataisiin oikiin kunnon matalapaine päälle.
Ai miksi?  - sittenhän sataa! Ei ole helle hellimässä; on ikävää ja tylsää?



Tämän vuoksi: Vallinnut korkeapaine on painanut Itämeren vedenpinnan puolisen metriä keskivedenkorkeutta alemmas, haihtuminen on tehnyt osansa. Tämänkertainen minimi Mäntyluodossa oli hieman yli 30 senttiä.



Luvialla, Laitakarissa on tällainen hieno SSP:n (pursiseura: Säpin seudun purjehtijat) asettama vedenkorkeusmittari, joka näytti eilen samaa kuin mäntyluodon virallinenkin. Käytiin Laitakarissa mattopyykillä ja pulahdettiiin samalla kunnan rannassa uimassakin.





Pidemmän aikavälin mittaustulokset näyttävät, ettei tilanne mikään poikkeuksellinen ole. Ilmanpaineet vaihtelevat, ja korkeapaineet painavat vedenpintaa alas muutaman kerran vuodessa. Alkukesä oli matalapaineinen, viileähkö ja sateinenkin, mikä näkyy käyrällä hyvin. Joulukuussa pinta on käynyt alimmillaan, mikä talviaikaan on tyypillistä.


Mitä vedenkorkeudella on väliä? Hellettä pitää olla!

Henkilökohtaisesti pidän eniten noin 20 asteen lämpötiloista, ehkä pilvipoutaa, välillä mutta mieluiten yöllä saa sataakin. Pitkään jatkuva +30 mittarissa alkaa ennemmin ja varsinkin myöhemmin ottaa aivoon! Mitään järkevää ei voi tehdä, kun paahtuu ja läkähtyy.

Nyt ei voinut veneillä, vaikka olisi ollut siihen hyvä mahdollisuus sään puolesta -silläkin uhalla että veneen tuulilasin takana paistuu, ja merellä polttaa nahkansa.


Laituripaikka normaalilla vedenkorkeudella ja "laskuveden aikaan". Meri on vienyt vedet joesta, ja voimalaitoksen remontti kitsastelee juoksutuksen suhteen. Eipähän ainakaan tarvitse huolehtia pilssistä.



Saisihan tuon veteen työnnettyä, kun oikein kunnolla rykäisisi, mutta en viitsinyt kohdella juuri maalattua myrkkyä kaltoin. Ettei tarvitse maalaukseen puuttua tulevan talvisäilytyksen aikana. Muutakin puuhaa kyllä riittää.



Vesi nousee aikanaan, ennusteen mukaan hyvinkin nopeasti (kuva vedenkorkeudesta parin menneen päivän aikana, tuolla edellä). Taivaalta tulee lisää, eikä haihtumista tapahdu.
Ja kivinen Selkämeren rannikko kätkee nyt näkyvissä olevat piilokivet taas pintansa alle.
Kuvat Laitakarista.



Jos vesitilanne ja virtaamat esimerkiksi Kokemäenjoen vesistössä kiinnostavat, niin tässä linkki mielenkiintoiselle sivustolle: http://wwwi2.ymparisto.fi/i2/35/index.html




Kivinin / Launaisten havaintoasema vilahtaa ohi tässä viimeisessä kuvassa

36 solmua - kaasu melkein pohjassa.  4.8.2015





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Näyttelykuvia

 Pictures at an Exhibition   tai  Tableaux d'une exposition : Englanniksi ja ranskaksi, tämän julkaisun otsikoksi asti heränneelle ajatu...