sunnuntai 2. elokuuta 2015

Muistoja 80-luvulta ja siirtolenkki

Siirrettiin eilen Marino väliaikaisesta laiturista turvalliseen säilytyspaikkaan. Käytiin kääntymässä Pihlavanlahden suulla, ja saatiin ensikäsitys hankitusta klassikkoveneestä.

Mutta mennäänpä ensin ajassa melkein neljännesvuosisata taaksepäin: kultaisen kahdeksankymmentäluvun lopulle, jolloin Suomessa elettiin korkeasuhdanteen aikaa ennen 90-luvun alun lamaa.

Selasin valokuva-albumeistani esiin muutaman venekuvan, ja räpsein pokkarilla niistä pikaiset kopiot. Skannerilla olisi tietysti tullut parempaa jälkeä, ja vääristymät olisivat poissa. Mutt menkööt tällä tavalla; valokuvamaisesti.




Alkukuvaksi tällainen, ohi ajaessani ottamani kuva laivasta, jonka joku tuolloin aikoi laittaa ravintolalaivaksi Etelärantaan. Siitä riitti otsikoita ja yleisönosastokirjoitusta paikallisessa lehdessä.
Kuva on luotsinmäen kohdalla, jossa laivan runko makasi muistaakseni useamman vuoden. 1986 valmistunut länsitie siltoineen sulki korkeammilta aluksilta pääsyn Porin keskustaan, mikä taisi olla tämän laivan päätepysäkin syy.
Verrattuani tätä kuvaa nykyisin rannassa majaansa pitävään ravintolaliva Barcoon, olen melko vakuuttunut ettei kyseessä ole sama runko. Korjatkaa jos olen väärässä.

/edit /lisäys; Sain Facebookin välityksellä tietoa tästä laivasta, suorat lainaukset:
"Alus tunnettiin aikaisemmin Arle nimisenä rahtilaivana ja siitä poistettiin romut sisältä Reposaaressa ja Porissa sen piti aloittaa ravintolalaivana. Runko myytiin Vaasaan ja sillä nyt Faros nimisenä ravintolalaivana."
ja toinen:
"
Arle. Oli 80-luvun alussa Reposaaren sahanrannassa. Alkuperäinen, takapakan päällä ollut hytti purettiin ja tilalle rakennettiin tuo ikkunaton koppi. Myös takapakkaa pidennettiin lähes puoleen laivaan. Oli vähän aikaa etelärannassa taidemuseon edessä ravintolalaivana. Muistan eräät Jazzit kun laivan kannelle oli nostettu mainos-auto. Oli lyhyen ravintolauran jälkeen vuosia Luotsinmäen sillan yläjuoksun puolella, Pormestarin puoleisella rannalla josta joskus irtosi (irrotettiin?) köysistään ja ajautui virran mukana päin siltaa, johon jäi ylärakenteistaan kiinni ja jossa jäljet näkyivät vielä vuosia. Näin aluksen 90-luvun lopulla Vaasassa ravintolalaivana jonkin verran muotoaan mm. väritystään muuttaneena."
Kiitos tiedoista: Juhani Vinberg ja Mikko Vuorenheimo


Faros-ravintolaiva löytyy Googlesta. Ja varmaan somestakin.
"Arle laiva"- hakusanoilla löytyi sen alkuperäinen tarinakin


Pori on kunnostautunut näiden kaiken maailman ravintolalivojen ja -lauttojen kanssa. Ne ovat olleet kestopuheenaihe mediassa ja toreilla. Niiden omistajat haukutaan helposti muualta tulleiksi nilviäisiksi ja riistoporvareiksi joiden palveluja ei "kunnon porilainen" käytä vaikka nälkään kuolisi.
Kaupungin päättäjät hoitavat loput, ja rantojen elävöittäminen pysyy "aisoissa"
Teen joskus aiheesta oman lukunsa, jos muistan. Kuvia on arkistossa aiheesta jonkin verran.


Pari entistä paattiani

"Mimne paat silt jäi"
On raumalainen sanonta ja ensimmäinen kysymys,  kun raumalainen on siirtynyt tuntemattomille ja suuremmille vesille seilaamaan. Eli kuollut, jos ei edellisestä jo tullut selväksi.
Kesällä 1987 eräs tuollainen paatti ilmoitettiin lehdessä myytäväksi erittäin edulliseen hintaan. Myöhemmin sille kertyi kyllä hintaa, siirtokuljetusten ja moottorin uusimisen muodossa. Niin pakkaa vanhojen veneiden kanssa käymään, kuten uusienkin. Lopputulos on tavalla tai toisella sama, riippuen siitä mihin tähdätään.

Ensimmäinen oma veneeni: hieman vajaa kahdeksanmetrinen tasaperäinen kuidutettu fiskari lähti Raumalta traktorin vetämänä Eurajoen Verkkokariin. Peräkärry irtosi traktorin perästä Rauman tallikedon liikenneympyrässä, mutta suurempia vaurioita ei syntynyt.
Verkkokarissa se tyypilliseen tapaan päästi ensin runsaasti vettä sisäänsä koska oli seissyt muutaman vuoden kuivilla. Paisui kuitenkin nopeasti ja alkoi pitää vedet ulkopuolellaan. Peräsinakselin boksi kuitenkin vuosi jonkin verran. Mutta tervanarulla sekin saatiin pitämään.

Moottorina oli bensalla ja petroolilla toimiva kaksipyttyinen Olympia. Veivasin sen ensimmäisen kerran käyntiin noin kahdessa tunnissa. Magneeton säätö piti hakea kokeilemalla, ja ryyppykuppien läpi meni bensaa useampi litra, mutta käyntiin lähti viimein. Sen kanssa tuli ajettua melko vähän. Eurajoensalmesta en ulos uskaltanut. Homma oli opettelua.
Olympia makaa nytkin Eurajoensalmen pohjassa, jonne se päätyi veneen saatua uuden koneen: yksipyttyisen BMW-"meridieselin", puolipuristuksella ja sähkökäynnistyksellä. Sen takova ääni soi edelleen korvissani. Ympäristörikos on vanhentunut ajat sitten.






Vene siirtyi, jälleen traktorilla vedettynä,  maantietä pitkin Porin Ruosniemeen, jossa asuin 1986-1989. En tuolloin kuvannut kovin aktiivisesti, josta johtuen nämä kuvat ovat oikeastaan ainoat mitä veneistä silloin otin. Tässä kuvassa vene siinä asussa jossa sen ostin.



Keväällä -88 aloin malata veneen pohjaa. Viikko ennen vappua tuli räntäluminen myräkkä, josta tuo talvinen maisema. Lumi meni kuitenkin melkein yhtä pian kuin tulikin. Pelleilin pohjamaalin ja jonkun spraypeullon kanssa ennen kun vedin pinnat. Myrkky oli lyijypitoista pehmeää, jllaista ei enää saa varmaan käyttää.



Tässä ollaan jo uudessa värissä, laiturissa ja varustettuna. Ankkuri keulatäkillä oli mallia omatekemä. Ja painoa plootulla varman 40 kiloa. Peräkannella toinen samanlainen. Vastarannalla soi Pori Jazz.
Top Shot oli canonin kompaktikinari, jollaisella aloittelin kuvausharrastustani tuolloin.







Vesiltä on tallessa vain nämä kaksi kuvaa. Enempää en tainnut ottaakaan.  Lippukin salossa. Matkalla Pihlavanlahdelle.



1989

Keväällä 1989 taisin kyllästyä ensimmäisen veneeni marssivauhtiin. Sitä täytyi saada lisää. Myin veneen ja ostin joltain hyvin nuorelta tyypiltä tuulilasiveneen, jonka ikkunassa oli myytävänä-lappu.


En ole selvittänyt, mikä vene oli merkkiään. Mutta hyvä se oli kulkemaan, varsinkin sitten kun ostin siihen 35 heppaisen ikälopun Chryslerin tilalle 55 heppaisen Yamahan, joka tuolloin oli tosi "veitsi vehje". Huiput jotain 30 solmun luokkaa.


Vene oli hyvin varustettu ja toimiva. Mutta pohjapalkit eivät meinanneet kestää notkumatta mainingeissa loikkimisia.



Tässä kuvassa silloisen anoppilani pihalla, pressua vaille valmis talvisäilytykseen.
Perheenlisäyksen myötä kuitenkin luovuin veneilystä pitkäksi aikaa. Myin tämän jollekin työkaverini tutulle.
Joka ei päässyt siitä suuremmin nauttimaan: Oli pannut koneen kuivana käyntiin, josta seuraa usein se että vesipumpun siipipyörä hajoaa heti. Siitä seuraa sellainen, että irronnut siipipyörän siipi tukkii jäähdytysvesikanavan ja kone leikkaa kiinni.
Kiertokanki oli kuulemma tullut koneen lohkon kyljestä läpi. Meni "helmiä sioille"


Venekuvilla valokuvauksen maailmaan

Vene meni, mutta into jäi. Kamera oli tärkeä väline. Tullloin "kaikki" sai alkunsa.


Elettiin "kulutusjuhlaa". Cafe Jazz'in laituriin ilmestyi pari "pommikonetta". Myöhemmin useampiakin. Etumainen on Wellcraft, yhdellä pikkulohko V8- moottorilla.
Sininen on 32 jalkainen Crish Craft Stinger, jossa kaksi 7 litraista tuplaturbo-Mercruiseria.
Silloin tuotiin Floridasta niinsanottuna "harmaatuontina" muskeliveneitä, joita rantaparlamentit tietenkin halveksivat.
Mutta heidänkin naamoilleen levisi sellainen tyypillinen äijien typertyneen näköinen hymy, kun kaksi isolohkoa pantiin käyntiin, ja vei aikansa ennen kun vesisuihkut neljässä pakoputkessa vaimensivat lajityypillisen jyrisevän röpötyksen.
"Täysmuskeli" kulki 60 solmua. Kaikkia tietysti kiinnostaa että "mitä se vie bensaa?!"
Ne veivät 100 litraa tunnissa /per  kone. Eli 200 litraa tunnissa täydellä höökillä.
Mutta rahaa sai pankista vaikka kottikärryllisen. Oikein tyrkyttivät. Ja bensaa asemalta.
Kolme vuotta myöhemmin kaikki oli toisin.
Ja minulla valokuvausliike Raumalla.



Jazzarien aikaan Poriin kertyi kaikenlaisia veneitä. Erikoisempiakin, kuten tuo mossen korin alle tehty. Mossport 400. 400 kuutiotuumaa oli varmaan innoittanut laitteen rakentajaa.


Tämä valokuva taisi olla ensimmäinen ottamani joka pääsi lehteeen painettuna. Tekniikan Maailma- lehti sen julkaisi, pienen jutun kanssa. Olin hyvin otettu silloin.



Tämän kuvan otin aamuviideltä. Ranta on vastapäätä "kirjurin ankkuria", puuvillan puollelta. Siellä taidettiin silloin tehdä puuvillaa. Kuva päätyi isona seinällemme. Ja jäi avioerottuani 25 vuotta myöhemmin sille tielleen.


Se menneistä. Nyt tähän päivään, tai eiliseen


Marino lähti etelärannasta ensimmäiselle lenkilleen näissä vesissä. Luulisin, koska aiemmin ollut Turun Hirvensalossa, josta reissaillut aina Ahvenanmaata myöden.






Kirjuriluodolla PorisPere, edessä porkan kaarisilta



6 kilometriä myöhemmin joki antaa merelle hiljalleen periksi. Delta aukeaa.



Pihlavanlahden suulla kävi kuitenkin tuuli koko lahden mitalta, ettei viitsitty (tai itse en) lähteä edemmäs, kun kyseessä kuitenkin vain siirtokeikkaus toiseen laituriin. U-käännös ja takaisin luotojen juoville. Vauhti maistui veneelle. Ja kulku oli kuten pitikin. "Näyttöveneilijät" kipparilakkeineen loistivat poissaolollaan. Yksi tosivene menee kauempana.
+12°C,  noin 11 m/s pohjoisesta. Suomen suvi.





 
  Marino laiturissa, turvassa, hiljaisuudessa, rauhassa.
Kuva suurenee klikkaamalla.
Tarkoituksella laitoin tähän pieneksi



Jälkikäteen, kotona, tänään:








GPS-statistiikkaa. Marinon mukavaa marssivauhtia: 37 km/h, eli 20solmua



Vertailun vuoksi kesäkuinen lokin pätkä Harjavallasta: Terhi + 6hp Mercury, jonka myin pois:
Huippunopeus tuo 11 km/h, eli juuri ja juuri 6 solmua.
Joka kuitenkin aivan kohdallaan koska uppoumarunkoinen vene


... ja matka jatkuu


.

1 kommentti:

  1. Tuli käytyä kesällä tuolla Faroksella Vaasassa. Tietämättä tälläisestä historiasta, mielenkiintoista!

    VastaaPoista

Toivepuisto

Porin kaupunki asetti haettavaksi 150 000 euroa rakkaudella porilaisille-hyvinvointirahaa. Saajat julkaistiin kaupungin verkkosivuilla ke...