Pitkospuilla ja luonnon valtatiellä

Maanantai ja tiistai; kahtena päivänä peräkkäin Yyterin lietteillä. 

Ensimmäistä kertaa isompia pitkospuita kulkien, jos niitä voi enää pitkoksiksi kutusa.
 Ensimmäisen kerran, mantereen puolelta kävin Yyterin lietteillä maaliskuun viimeisenä päivänä,  josta oma juttunsa: http://jormalindqvist.blogspot.fi/2015/03/luontolavoilla-ja-lintutorneilla.html

Silloin en jatkanut edemmäs, mutta nyt ohitin tuon Lietteiden lavan  ja jatkoin Sannanokan lavalle.

Kevät on edennyt, hieman pysähdellen.

Lietteiden lavalta Yyterin suuntaan, matka jatkuu ensin perinteistä pitkosta kulkien. Maasto on märkää ja paikoin upottavaakin. Vastaantulijoita oli jonkin verran, kun olin aamu-kymmeneltä liikkeellä. Torneilla kannattaisi olla aamuviideltä, jolloin lintujen liikehdintä on vilkkaimmillaan.

Polun varrelle on toimitettu "varaosia". Hienoa, että reittiä huolletaan. Muistan lukeneeni lehdestä, silloin kun reittiä rakennettiin nykyiseen asuunsa, että työ tehtiin työllisyystöinä. Voin muistaa väärinkin. Näihin talkoisiin saattaisin itsekin osallistua.

Pientä huoltotarvetta onkin. Jotkut lankuista notkuivat melkoisesti tällaisen täysipainoisen äijän askeltaessa. Varoin kyllä askeleitani ja etenin muutoinkin hiljalleen ja paljon pysähdellen. Olinhan luonnossa liikkeellä, enkä Itsenäisydenkadun ruokatuntiryysiksessä (joka saa minut kaistapäiseksi)


Pitkospuut muuttuvat leveämmiksi, kun polku haarautuu Sannannokan lavalle vievän leveän väylän, ja mäntymniemen lenkkinä kutsutun reitin kesken. Opasteviitat ovat hienot.

Sannannokkaan ja siitä eteen päin johtaa varsinainen puinen "valtatie", jolla mahtuu ohittamaan vastaantulijat sujuvasti. Ruovikko on vielä kulonruskeaa. Voi kuvitella onko loppukesällä itikoita ja ötököitä ilmassa.
Ja sudenkorentoja joita kammoan!

Silmäys taakse jääneelle, tälä kertaa ohittamalleni Lietteiden lavalle. Väkeä riittää.

Tästä on ollut puhetta ja kiivastakin mielipiteenvaihtoa:

Eli pitäisikö rantaniityllä kulkemista rajoittaa avoveden ja varsinkin pesinnän aikaan. Kaikki eivät sitä ymmärrä, jotkut eivät tiedä, jamuutamat eivät välitä. Nähtyäni nämä paikat nyt vähän perusteellisemmin, ymmärrän ja noudatan ilman muuta.

Meren puolellakin tapahtuu. Ruoppaajaa hinataan Preiviikinlahden pohjukkaa kohti. Varmaankin veneväyliä perkaamaan. Etualalla tilannetta tarkkailevat ristisorsat.
Lintuharrastuksessa puhutaan pinnoista: kun havaitaan lintulajeja, ilmeisesti vuoden ensimmäisen kerran, saadaan pinnoja. Sitten on termi nimeltä elämänpinna: se täyttyy kun henkilö kohtaa, näkee, havaitsee/havainnoi jonkun lintulajin ensimmäistä kertaa elämässään. Ristisorsa oli minulle eräs monesta elämänpinnasta tänä keväänä.
Melkein kaikki näkemäni ja kuvaamani lintumaailmassa on itselleni ensikosketusta, koska en ennen ole niitä kuvannut. Lajimäärityksestä puhumattakaan.

Viime kesänä meloin tuossa kohtaa, jossa veden väri muuttuu vihertävästä siniseksi. Syvänteen reunaa myötäillen.

Ai että missä ne lintukuvat viipyvät? Tai että: onneksi ei taas niitä iänikuisia tirppoja!Kyllä niitökin kertyi, molemmilta reissuilta. Tässä kiusaksi tai iloksi ensin töyhtöhyyppä, kylmässä merisumussa jota valui pininä matalina pilvinä mereltä niitylle. Töyhtöhyypän tunnistin ja tunnen entuudestaan. Se on sentään niin yleinen ja tavallinen näky Satakunnan peltoaukeilla.

Peiponkin tunnistin jo muutaman aiemman retkeni jäljiltä.
Tässä koiras poseeraamassa. Lintukuvaus"piireissä" näitä kuvia
kutsutaan pönötyskuviksi. Niitäkin kitenkin tarvitaan.

Tämän naaraspeipon jouduin varmistamaan lintukirjasta ja netistä.
Sain myönteistä palautetta kuvasta: sitä kutsuttiin "Pin-Up- poseeraukseksi"
Kiitos siitä. Pidän tätä kyllä ensimmäisenä lintukuvana jossa onnistuin hyvin
lajinomaisen kuvan saamisessa. 

Ja sekuntia tai kahta myöhemmin

 Lähdin vielä jatkamaan matkaa vähän matkaa santojennokasta Yyterin suuntaan. Tässä näkymä lavalta tulosuuntaan päin, ja haara Munakarin ja yyterin suuntaan.

Kotiin päin. Matkalla kohtasin mita kulkijoita, jotka mielellään kertoivat nähneensä kuvausetäisyydellä olleita lintuja, muun muassa heinätavin. Valitettavasti minulla ei ollut aavistustakaan miktä se näyttää  :))
Olen väkisinkin pannut merkille, että lintuharrastajat ovat hyvin miellyttävää, asiastaan innostunutta, kohteliasta ja satakuntalaisiksi ihmeen puheliaita ja huomaavaista väkeä. Jäykkä pönötys on tiessään, ja kaikki tervehtivät iloisesti vastaan tullessa.
En ole oikeastaan missään aiemmissa "piireissäni" tällaista huomannut. Ei se tietysti kaikkeen toimintaan niin kuuluukaan. Mutta pidän kokemastani!

Lietteiden lavalta vielä silmäys sanotojen nokan suuntaan, ja sitten metsän uumeniin. Opin taas paljon uutta. Ja kotona riitti pengottavaa ja tutkittavaa: parisataa kuvaa. Uusi kamera, uudet opit säädöissä, mutta perusasiat ennallaan.

Osa 2:
Toinen reissu

Tuli seuraava päivä, ja selvisin kuvanlajittelu-urakasta ainakin puoliksi. Tokaisin päivällä kotona, etten koskekaan tänään kameraan. En kuvaa ruutuakaan. Tosin olin jo rikkonut "lupaukseni", testaamalla makrokuvaprojektiini liittyvää systeemiä. Mutta sitä ei lasketa kuvaamiseksi.

Illalla oli tarkoitus lähteä pyöräilemään Isomäkeen päin. Tuuli kuitenkin melko navakasti, joten ehdotin avopuolisolleni, josko hänkin haluaisi nähdä lintutornit Lietteillä. Kerroin paikan olevan näkemisen arvoinen.
Otettiin pikkukiikari mukaan, ja minä oltin ison lintuputken ja siihen kiinnitetyn rungon. En muuta. Ruuvasin putken jalustakiinnikkeeseen kiinni uuden Black Rapid Classic kamerahihnan, jolla kameraa voi kantaa kunnolla olalla, kuvausvalmiina ja nopesti hollille saatavana. Suosittelen "remmiä"; se on todella hyvä ja säästää niskalihaksia paljon.  (linkki johtaa videoon)

Lajikirjo oli mielenkiintoinen. Tornille saavuttua otin yleiskuvan rannasta: Samaan kuvaan mahtui räyskä, valkoposkihanhi, ristisorsa ja haapana. Kuvaa on vähän rajattu; sen ulkopuolelle jäi naurulokkeja ja tiiroja, jotka eivät nyt minua kiinnostaneet.
Sää oli tuulinen, mikä verotti jonkin verran lintumäärää. Pari uutta kuitenkin sain "tähtäimeen"

 Kahlaajat ovat minulle aivan outoja. Tämä on liro. Sain lajivarmistuksen vasta netissä kysymällä.

 Valkoposkihanhia ja haapanoita

Porkkananokka eli meriharakka

Räyskät hommissa, haapanat poissaolevina

Ristisorsat: naaras edellä ja kaksi koirasta kannoilla

Töyhtöhyyppä. kaukaa kuvattu

Sannannokan tornilta jatkuu "polku" yyteriin

Isosanta II  nimiseltä lavalta eteenpäin pitkokset muuttuvat Munakariin päin mentäessä kapeammiksi.
Pyörälläkin pääsee, mutta tarkkana täytyy olla. Uusinta uutta oleva "läskipyörä" voisi olla paras tarkoitukseen. Tamä ei ollut aivan läski, mutta melko leveät renkaat kuitenkin.

Paluumatkalla Lietteiden lavalta silmäys sannannokkaan

Sannannokan lavalle johtavan pitkoksen taustalla siintää Isosanta II. Teleobjektiivi litistää perspektiivin ja etäisyydet näyttävät kuvasssa lyhyiltä. Välimatkaa on kuitenkin puolisen kilometriä.

Näkymä Munakariin, Isosanta II -lavalta. 

Lopuksi kaksi lintuharrastajan painajaista: Lidlin kahdenkympin kiikari jonka
ymppäsin jokseenkin käyttökelvottomaan monopodiin....

... ja Kenkon lens2scope kaukoputkiadapteri, joka toimii tämän 70-luvun Soligorin (80-200mm)
kanssa melko hyvin. Suurennus on 8-20 x  ja piirto huomattavasti parempi kuin nykyobjektiiveilla.
Himmenninkin toimii, ja antaa hyvässä valossa hyvän kuvan.
Joskus pitää ottaa tämäkin matkaan mukaan, sellaiseen paikkaan jossa ei ole muita, 3000 euron Leica-kaukoputkiensa ja 1000 euron puujalustojensa kanssa katsomassa.




Reitiin voi tutustua netissä, muunmuassa täällä:
http://pori.maps.arcgis.com/apps/MapTour/index.html?appid=03e3cb8a832f4c939c6271cf770adf86&webmap=0aad0755b96a405d9cfcc7cba82abbf1

Kuvat 11.  ja 12.5.
teksti 13.5.2015